Minusta meitä naisia painostetaan. Annetaan ymmärtää että seksuaalinen nainen "antaa persettä".
Baarissa soitetaan kappaletta jonka sanat menevät edellämainitusti. Radion soittolistalla en ole onneksi kuullut.
Miehet tuijottavat pornoleffoja ja kuvittelevat että sellaista on todellinen seksi. Harmi että harvassa pornoleffassa näytetään kuinka NAINEN tyydytetään.
Olen jutellut aiheesta anaaliseksi monien naisystävieni kanssa. Vain yksi on kertonut harrastavansa sitä. Ja hänkin siksi että avomiehellä on niin pieni muna ettei se tunnu pillussa miltään.
Luulempa että tälläkin sivulla esiintyvät"naiset"ovat aika kaukana naisesta..
Olen itsekin huomannut että pienimunaiset vonkaavat peppua. Suuriaseisilla se ei tunnu tulevan mieleenkään. Elikkäs pojat, jos vonkaatte kuuluvasti anaalia, tästä nainen voi päätellä jotain kalunne koosta.
Baarissa soitetaan kappaletta jonka sanat menevät edellämainitusti. Radion soittolistalla en ole onneksi kuullut.
Miehet tuijottavat pornoleffoja ja kuvittelevat että sellaista on todellinen seksi. Harmi että harvassa pornoleffassa näytetään kuinka NAINEN tyydytetään.
Olen jutellut aiheesta anaaliseksi monien naisystävieni kanssa. Vain yksi on kertonut harrastavansa sitä. Ja hänkin siksi että avomiehellä on niin pieni muna ettei se tunnu pillussa miltään.
Luulempa että tälläkin sivulla esiintyvät"naiset"ovat aika kaukana naisesta..
Olen itsekin huomannut että pienimunaiset vonkaavat peppua. Suuriaseisilla se ei tunnu tulevan mieleenkään. Elikkäs pojat, jos vonkaatte kuuluvasti anaalia, tästä nainen voi päätellä jotain kalunne koosta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eli tästä voimme vetää sen johtopäätöksen että persettä vonkaavien miesten naisilla on löysä pillu!
ainoastaan pienimunaisten ongelma
Ilmoita hyväksikäyttäjäsi poliisille, rikollisia ei tarvitse sääliä.
Toivottavasti jatkossa tulee kommentteja myös seksiä harrastaneilta.
Ihan soopaa puhut. Minulla on ollut sekä isomunaisia, että pienimunaisia poikaystäviä ja kaikkien kanssa olen ihan mielelläni anaalihommia harrastanut. Syy on yksinkertaisesti se, että minä pidän siitä. Jos joku ei halua anaalia harrastaa, niin se on hänen asiansa. Itse pidän niin pyllyreiän nuolemisesta, sormeilusta kuin myös kalun työntymisestä sinne. Kipua tunsin vain ihan parilla ekalla kerralla, mutta sen jälkeen olen oppinut homman, eikä kipu ole sen jälkeen ollut enää epämiellyttävää, vaan pikemminkin kiihottavaa, hommaan kuuluvaa lievää alkuvihlontaa. Pian se muuttuu kiihottavan tuhmaksi hyvänolontunteeksi, joka sormilla samalla etupuolta auttamalla muuttuu pian IIISOOOKSII orgasmiksi. Ja by the way, itsekin olen ystävieni kanssa asiasta puhunut ja karkeasti sanoen reilu 50 % harrastaa sitä satunnaisesti (omasta halustaan), 25 % säännöllisesti ja 25 % ei ollenkaan. Eli jotenkin taitaa vaan ystäväpiiri muotoutua omanmielisistä ihmisistä vaikkei tietenkään kukaan varmaan ystäväpiiriään muodostaessaan ala kyselemään anaaliseksimieltymyksistä. Taitaa vaan ihmisen yleinen luonne korreloida myös tämän asian kanssa.
Niin iso kuin pienimunaiset miehet pitää peppuseksistä. Eikä pimppini ole löysä vaan joskus jopa liiankin tiukaksi sanottu. Omasta nautinnostani kyse, kun peppua annan.
Kyllä se voi joillakin olla syy peppuseksiin - miehen pieni kalu - joka ei tunnu juuri miltään kummastakaan , varsinkin jos nainen on todella kostunut.
Mielestäni piukan pillun ja kunnon kyrvän kohdatessa ei juuri anaalista haikailla. Korkeintaan se voi olla kiihottava lisä silloin tällöin.
"Mielestäni piukan pillun ja kunnon kyrvän kohdatessa ei juuri anaalista haikailla. Korkeintaan se voi olla kiihottava lisä silloin tällöin."
Näin se on ainakin meillä ollut ;)
en ole, mutta en tykkää vetää perseeseen mutta eukko sitä vonkaa!
Kuulosti juttusi juuri siltä kuin sinua olisi kohdeltu huorana.
Elikkä pantu perseeseen ja lähdetty! Kyllähän se harmittaan pistää... Vaikka olen kyllä aika paljon samaa mieltä. että on väärin panna rumaa akkaa ensi perseeseen ja sitten sanoa, että kiitti ja moro, HORO!
Kyllä arvaus osu väärään. Mä olen niin täpäkkä tyttö että mua ei panna yhtään mihinkään jos en itse ole täpöllä mukana ja nauti.
En myöskään ole mikään uskovainen, enkä siveydensipuli. Tykkään esimerkiksi roolileikeistä ja sitomisesta. Pointti on vaan se etten nauti peppuseksistä, ja minä haluan sellaista sellaista seksiä mistä MINÄ nautin. En rupea miehiä miellyttääkseni mihinkään mikä ei haluta.
Pelkään että monet, varsinkin nuoret naiset, suostuvat asioihin joista eivät nauti, miellyttääkseen.
Haluaisin rohkaista naisia että jos jollekin miehelle tämä on kynnyskysymys niin sellainen saakin mennä. Ei se susta välittänytkään.
olen lihava ja ruma. Ankea lapsuus, ja huono itsetunto. Minä määrään ja haluan alistuvan miehen. En pysty katsomaan peiliin...
T: Justiina
Ei uskois jollei itte lukis..
..ole koosta kiinni. Ja jotkut naisetkin tykkäävät siitä. Ja nyt tietenkin sanot että ne naiset on teeskennelleet mulle, mutta kun sekään ei ole totta.
Kai se on jonkinlainen fetissi jos tykkää takapuolesta, ja ehkä pornoleffoissa sitä harrastetaan vähän useammin kuin normaalielämässä. Mutta monestikko miehesi esim laukeaa naamallesi tosielämässä? Sekin on yleistä pornoleffoissa.
Itse en alkaisi edes olemaan naisen kanssa, joka ei antaisi anaalia. Ja olen silti ollut jonkinlaisissa seurustelusuhteissa ilman taukoa n.15v:stä, nyt olen yli 30. Yksikään suhde ei kaatunut siihen, että vaadin anaalia.
No, kun nyt ihan fysiologia sattuu menemään niin että miehellä on "tappi" ja naisella "reikä" niin ainahan sen voi painostukseksi tulkita jos mies haluaa tappinsa laittaa reikään. Valitettavasti kun asia on niin että vaikka nainen kuinka haluaisi tappia reikäänsä niin se ei onnistu jos mies ei halua :(
Olet kuullut yhden kappaleen, jossa aika suoraan ihaillaan peppuseksiä - mutta kuinka monta niitä onkaan, joissa yleensä enemmän tai vähemmän peitellysti mies tai nainen laulaa vastakkaisen sukupuolen kaipuustaan? Joten älä nyt tee kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden kappaleen perusteella.
Moni mies tuijottaa pornoleffoja. Onko sinulle yllätys että niin tekee moni nainenkin? On myös totta, että pornoleffoissa ei yleensä erityisemmin keskitytä naisen tyydyttämiseen. Mutta aivan yhtä totta on että ei nuo leffat miehenkään kannalta kovin totuudenmukaisia ole. Jos luulet että mies ei halua kuin mekaanista seksiä, erehdyt pahasti. Kyllä se läheisyys, hellyys ja toiselle hyväntekemisen ilo on enimmälle osalle miehiäkin hyvin tärkeää. Pornoleffat eivät jäljittele elämää, ja sen tajuaa toivottavasti jokainen mies ja nainen.
Mitä tulee peppuseksiin ja kalun kokoon, minun naisystävistäni kukaan ei ole kertonut pienikaluisten olevan erityisesti peppuseksin harrastajia. Ja miehistä taas joitain se tuntuu kiinnostavan, joitain ei - ihan koosta riippumatta.
Mun empiiriset tutkimukset todistavat että kyllä ne ovat pienimunaset jotka sitä haluavat.
Joillakin miehillä on niin iso että hyvä että pilluun mahtuu. Sellainen on ISO.
toi ei pidä paikkaansa, ehkä pimppi vaan kyllästyttää ja haluu jotain piukkaa! ku naisillakin on niin vitun löysä pillu. mietipä tota!