Vesimiehet ovat ärsyttäviä..

vaakanainen !!

Otsikko. Minua alkaa oikeasti ärsyttää se ylenpalttinen realistisuus. Esimerkiksi siskoni. Kaikki haaveet yms joista olen puhunut hänelle.. hän on sivuuttanut ne kaikki sanomalla ettei minusta olisi sellaiseen,enkä ole tarpeeksi hyvä. Ehken ole, mutta voin kehittyä. Minulla sentään ON haaveita. Vesimiehet myös luulevat aina olevansa oikeassa kaikessa.. ja puuttuvat toisten asioihin.

Joo olen todellakin suuttunut vesimiehille (siskoni ja hyvä kaverini ovat vesimiehiä . )

5

1708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huijaa..

      -älä usko horoskooppeihin,ala ajatella omilla aivoilla ihan oikeesti.. :)

    • tai sitten mä olen..vmn(?)

      Huvittaa, toi realistisuus juttu.. Olisinki, edes vähän enemmän mukana todellisuudessa!:)
      Ettei vaan kyseessä olisi vaikkapa iso-sisko?
      Vaa-at on kivoja, sanoo minun kokemukseni...=)

    • ei aina oikeassa

      Olen itsekkin vesimies ja siskoni on vaaka . Meillä on todella hyvät välit . En voi sano että hän millään tavalla ärsyttäisi minua . Tai päin vastoin . Kumpikin voi haveilla eri asioista , ei kumpikaan kyllä arvostele tavalla kuten itse kerroit toista .
      Enkä itse kyllä voi sanoa että olen aina oikeassa . Eikä tapoihini ole puuttua toisten asioihin , enkä myöskää pidä itse jos omiin asioihini puututaan jota ei kuulu kuin itselleni .
      Mutta en yhtään ihmettele , vaikka olet vihainen . Jos siskosi käytös on tuomoista . Käännä kelkaa ja ala käyttäytyä samoin . Kerrot sitten hänelle miltä sinusta tuntuu hänen käytöksensä .

      • vaaka #

        Kyllä perheessä aina tapahtuu vaikeuksia joskus! Ei sinulle tarvitse sen takias suuttua siskollesi! Sinulle pitäs olla vähän kärsivällisempi siskon kanssa.


    • Me86

      Ja sä oot ärsyttävä valittaja niinkuin vaa`alta voi odottaa ja sun mielialasi vaihtuu sekunnin välein. Sekö on hauskaa? Et säkään täydellinen ole, beibi!:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2762
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      16
      2662
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2237
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2233
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2167
    6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2033
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      599
      1897
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe