Raja alkaa

Vuonna 2004 aloitin nämä hommat intoa puhkuen ja täynnä virtaa. Nyt kaks vuotta myöhemmin olen aivan leipiintynyt, rättiväsynyt ja kulunut puhki.
Kynttilää on poltettu molemmista päistä. Ja sen kyllä huomaa, sillä elämäniloni on aivan nollassa. Mikään ei kiinnosta ja olen jatkuvasti väsynyt ja masentunut.
Vapaapäivät tuntuvat vain tauoilta ja koko ajan on mielesssä et kohta sitä taas pitää lähtä penkin ja ratin väliin. Monesti kun herään vapaapäivänäni ja katson kelloa niin iskee paniikki että voi ei nyt mä myöhästyn töistä ja sit mä muistanki et tänään ei tarvikkaan mennä töihin.
Vapaata ei kehtaa pyytää kovin useaan koska oma isäntäni on sitä mieltä että kuljettajan tulee hoitaa omat vuoronsa ja ne 2-3 vapaapäivää viikossa saa riittää. Muuten tulee hirveät vittuilut päälle.
Tänään päätin et nyt tämä saa riittää. Pakko hakea muihin töihin tai muuten menee terveys.
71474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ja stressaantuu siitä ? Kuule KULI, sä voit unohtaa asiakkaan heti kun se ITSE sulkee oven. Mikä ressaa???

Äänestä
  • Ymmärrän aloittajaa. Ajaa "autoa" on eri asia kuin ajaa "taksia"!!!!!

    Menes joskus ajamaan 2 vuotta taksia ja tuu sitten kertomaan, onko se "vaan" autolla ajoa?

    Kun ei tiedä milloin saa puukosta, nyrkistä, kuuntelee jatkuvaa vittuilua, autoa potkitaan, juostaan maksamatta hatkaan, kännisten örinää ja "viisaita" juttuja joita sinäkin täällä esität. Aika rankkaa, sanoisin.

    Niin, tänään pitäisi olla vuoden rahakkaimpia iltoja, vaan ajoinpa autoni talliin. Juuri edellä kerrotuista seikoista tein näin. Ei jaksa kiinnostaa.... se "vaan" autolla ajelu...
    Ei vaikka olisikin rahakkaampaa!

    Ei Ei ja kerran vielä EI!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

...korkeintaan 16-17 vuoroa kuussa. Itse ajoin aikoinaan 22-23, sekä päiviä että öitä. En enää ajaisi kuin korkeintaan 18.
Tulot ovat pienemmät mutta mulla on sentään elämä. Olkoon sitten isännän huoli löytää tuuraajaa.

Äänestä

Taksin ajo ei ole normaalia, tavallista työtä.
Älä siis vertaile mielessäsi näitä, ja vaadi taksityöltä jotain mikä ei ole mahdollista.
Pitää järjestää ajaminen, suunnitella, ja tyytyä siihen. Kädet on taksikuskilla suht vapaat päivänsä järkeilyyn.
Pitkälti riippuu siitä mitä ajaa, mistä ajaa, miten ajaa ja kuinka usein ja kuinka pitkiä vuoroja. Se on myös sitä ammatin osaamista, että osaa sumplia. Kaikki eivät sovellu, niin sanotaan, ja se myös tarkoittaa jotain.

Äänestä
  • Hei,

    Meeppä Kovaselle! Saat ajaa niin paljon kuin haluat,
    niin vähän kuin haluat, saat ajaa öitä, saat ajaa
    päiviä, saat ajaa miten itse haluat...

    Paljon tilausajoa vakioasiakkaille, jotka ymmärtävät
    hyvän palvelun päälle, käyttäytyvät asiallisesti
    etc...

    Se siitä!

    Äänestä

  • ksr kirjoitti:

    Hei,

    En mä tota kovasta edes noteeraa, enkä siitä mitään tiedäkään. Näissä tavallisissa haikaloissa voi järjestää, jos osaa ja pystyy, eikä isäntä ole aivan totaalim...u.

    Äänestä

  • juu.... kirjoitti:

    En mä tota kovasta edes noteeraa, enkä siitä mitään tiedäkään. Näissä tavallisissa haikaloissa voi järjestää, jos osaa ja pystyy, eikä isäntä ole aivan totaalim...u.

    Nyt on niin paljon hommia, että jos alkaa vituttamaan, niin kannattaa vaihtaa isäntää, jos
    hän VAATII ajamaan kaikki päivä/yövuorot listasta. Näissä hommissa ei kannata itteään tappaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tulla vastaan! kirjoitti:

Vuonna 2004 aloitin nämä hommat intoa puhkuen ja täynnä virtaa. Nyt kaks vuotta myöhemmin olen aivan leipiintynyt, rättiväsynyt ja kulunut puhki.
Kynttilää on poltettu molemmista päistä. Ja sen kyllä huomaa, sillä elämäniloni on aivan nollassa. Mikään ei kiinnosta ja olen jatkuvasti väsynyt ja masentunut.
Vapaapäivät tuntuvat vain tauoilta ja koko ajan on mielesssä et kohta sitä taas pitää lähtä penkin ja ratin väliin. Monesti kun herään vapaapäivänäni ja katson kelloa niin iskee paniikki että voi ei nyt mä myöhästyn töistä ja sit mä muistanki et tänään ei tarvikkaan mennä töihin.
Vapaata ei kehtaa pyytää kovin useaan koska oma isäntäni on sitä mieltä että kuljettajan tulee hoitaa omat vuoronsa ja ne 2-3 vapaapäivää viikossa saa riittää. Muuten tulee hirveät vittuilut päälle.
Tänään päätin et nyt tämä saa riittää. Pakko hakea muihin töihin tai muuten menee terveys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu