Terveydenhoitajille!

anorektikon äiti

Voisitte hyvät terveydenhoitajat mennä vähän itseenne ja miettiä, miten puhutte 5-6 luokkalaisille herkille tytöille!!
Minun tytölleni terveydenhoitaja oli sanonut, että painaa liian paljon (ehkä 3 kg) ja tästä suivaantuneena tyttöni on nyt anorektikko.
Otti terveydenhoitajan sanat niin tosissaan, että rupesi katsomaan kaikkea, mitä suuhunsa laittoi ja alkoi harrastamaan kaikkea urheilua, että saisi kulutettua sen vähänkin, mitä söi.
Nyt yläasteella olemme tosiaan lirissä, koska koulusta ei tahdo tulla mitään, kun terapiassa joutuu istumaan monta kertaa kuukaudessa ja itsetunto on aivan nollassa.
Tytöt ovat hyvin herkkiä arvosteluille ja pitäisi miettiä moneen kertaan, ennen kuin päästelee tuollaisia suustaan.
Tästä on nyt kolme vuotta aikaa ja tyttöni on syvästi masentunut. Pari-kolme sairaalareissuakin takana, kun kunto heikkeni niin pahoin.
Katkeruuden ääni on kellossa, tottakai.
Olen ottanut yhteyttä kyseiseen terveydenhoitajaan ja hän oli sitä mieltä, ettei moisesta voisi mieltään muka pahoittaa.
Että näin meillä ammatti-ihmiset toimivat.
Perheemme kaikki jäsenet saavat terapiaa tämän asian takia.
Olihan siinä sitten koulukiusaamistakin mukana, mutta suurin syy anorektiaan, on tyttöni mielestä ollut se terveydenhoitajan sanoma, jonka hän sanoi kolme vuotta sitten.

7

973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikissa

      Muissa syy ja sinä olet puhdas pulmunen,mietippä että oletkos jo pikkulapsesta asti kasvattanut lastasi kieroon. Syytäisitkö terveydenhoitajaa jos hän ei olisi ylipainosta sanonut ja tyttäresi painais nyt vaikka 120kg ja kamppailisi vaikean sydäntaudin kanssa.
      Kyllähän hyvän itsetunnon omaava nuori kestää arvostelut.
      Ja sitä hyvää itsetuntoa tulee jo pienestä pitäen vaalia ja kasvattaa.

      • kokemusta

        Ei asia ole nuin yksinkertaista.Tyttö saattoi ajatella vaikka että hoitaja kun on ammatitaitoinen,niin kai hän tietää...Vaikea kyllä sanoa,mutta tuollainen syyttely ja asiaansopimaton suhtautuminen,varsinkin,jos et tiedä asian oikeaa laitaa,on erittäin ala-arvoista.


    • olen saanut

      Itselläni ei ole ollut anoreksiaa, koska minulla on aina ollut hyvä itsetunto, mutta minullekin sanoi terveydenhoitaja vuosia sitten, että minulla oli sen verran ylipainoa, että minulla tulisi olemaan vanhempana vaikeuksia poikaystävän saannissa, jos en laihtuisi. Ikää minulla oli silloin 12v. ja nyt 15 vuotta myöhemmin olen normaalipainoinen ja mieskin on löytynyt:) Terveydenhoitajani sen sijaan oli itse hyvin ylipainoinen ja hänen koko vastaanottonsa haisi aina hieltä. Kainaloiden alla isot hikiläntit. Eli puhui varmaan omista kokemuksistaan. Olen samaa mieltä, että t.hoitajien pitäisi harkita hyvin tarkkaan, mitä suustaan päästävät.

      Voimia sinulle ja perheellesi!

      • Huomattu on

        Niin, oletteko muuten huomanneet, että usein terveydenhoitajat ovat itse ylipainoisia? Mites se voi olla mahdollista??? ;)


    • Metabolisti

      Anoreksia on vakava itsetuntoon liittyvä sairaus, eikä se synny yhdestä terveydenhoitajan kommentista. Usein se kehittyy vuosien mittaan.

      Siitä olen kyllä samaa mieltä, että liian herkästi hoitajat napisevat paristakin liikakilosta. Aivan pienellä ylipainolla kun ei ole mitään vaikutusta terveyteen.

    • lihapiirakka

      ...lähtee kotioloista. Kyllähän sitä voi nokkiinsa ottaa kenen tahansa sanomisista...
      Ei taida terkkari olla yksin "syyllinen" tilanteeseen.

    • AYT

      Pistää kyllä miettimään, että minkälaisen itsetunnon lapsellenne olette luoneet, jos tuollaisesta asiasta syntyy moinen soppa. Näköjään koko perhe samassa sopassa, tervettä järkeä peliin. Jos tyttösi on ollut ylipainoinen on ihan asiallista pyytää häntä tiputtamaan pari kiloa painostaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9076
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7756
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      156
      5366
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2285
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2060
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      81
      1687
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1635
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1366
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      432
      1304
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1182
    Aihe