Wider: suomi köyhin vanhoista eu-maista

Syystä ei vaikuttanut instituutti olevan selvillä.
Vanhoista eu-maista vähiten varallisuutta mutta miksi? Ainoa merkittävä erottava tekijä on pakkoruotsi ja etuoikeudet, apartheidjärjestelmä johon ei muillakaan mailla ole varaa.
Osaako kukaan sanoa yhtään muuta erottavaa tekijää (ennenhän seliteltiin sodalla, tosin koko eurooppa oli yhtälailla raunioina, kylmyydellä, tosin muut pohjoisen maat ovat varakkaita, historialla, tosin muutkin maat oli ennen köyhempiä jne.) ?
Samalla tavallahan itä-eurooppa palveli nl:a pakkovenäjällä, mutta nyt kun sitä ei enää ole, pari vuosikymmentä ja suomi on itä-euroopankin alapuolella, valitettavasti, kun ainoastaan yksi, pieni puolue on pakkoruotsia vastaan eikä sekään puhu mitään etuoikeuksista eikä suurempaa rumpua lyö tuosta pakkoruotsinvastaisuudestakaan vaikka kansa sitä vastaan onkin.
5367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ruotsilla moiseen pelleilyyn ole edes varaa?????

Äänestä
  • radiosta YLE:n uutiset ja siinä mainittiin Wider-instituutin tutkimuksesta, mutta sanallakaan ei YLE maininnut sitä, että Suomi on hännänhuippuna tuossa tilastossa. Miksi? Luulisi, että meitä suomalaisia kiinnostaisi juuri Suomen sijoittuminen kyseisellä listalla.
    Kyllä tämä suomalaisten tiedotusvälineiden sensurointi alkaa olla jo sikamaisen alhaisella tasolla. Juuri yhtä alhaalla, kuin mitä ovat tämän maan poliitikotkin.

    Äänestä

  • juuri äsken kirjoitti:

    radiosta YLE:n uutiset ja siinä mainittiin Wider-instituutin tutkimuksesta, mutta sanallakaan ei YLE maininnut sitä, että Suomi on hännänhuippuna tuossa tilastossa. Miksi? Luulisi, että meitä suomalaisia kiinnostaisi juuri Suomen sijoittuminen kyseisellä listalla.
    Kyllä tämä suomalaisten tiedotusvälineiden sensurointi alkaa olla jo sikamaisen alhaisella tasolla. Juuri yhtä alhaalla, kuin mitä ovat tämän maan poliitikotkin.

    juuri näitä sikamaisen alhaisella tasolla toimivia polittikkoja l. sama meno kuin itänaapurillakin.
    Samaa sensurointia on jatkunut niin kauan, kuin muistan. Se on tämän surkean alusmaan tapa, eikä siitä näy päästävän irti, ei sitten millään!
    Kyllä turhauttaa tosi pahasti, kun mikään ei näy muuttuvan, vaikka kuinka tulee uusia naamoja esimerkiksi politiikkaan. Kaipa vanhat ja kulahtaneet änkyrät perehdyttävat ne niin hyvin, etteivät tajua ressut kyseenalaistaa yhtään mitään!?

    Äänestä

Syynä köyhyyteen:
-matalatpalkat
-verotus
-kallisruoka
-ammattiyhdistyksen ja porvarien salaliitto suomalaisia kohtaan
-Suomen Eu:lle maksama korkea "jäsenmaksu"

Äänestä
  • On selvä että kun Ruotsi poisti perintöveron niin kansalaiset vaurastuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syynä oakkoruotsi kirjoitti:

Syystä ei vaikuttanut instituutti olevan selvillä.
Vanhoista eu-maista vähiten varallisuutta mutta miksi? Ainoa merkittävä erottava tekijä on pakkoruotsi ja etuoikeudet, apartheidjärjestelmä johon ei muillakaan mailla ole varaa.
Osaako kukaan sanoa yhtään muuta erottavaa tekijää (ennenhän seliteltiin sodalla, tosin koko eurooppa oli yhtälailla raunioina, kylmyydellä, tosin muut pohjoisen maat ovat varakkaita, historialla, tosin muutkin maat oli ennen köyhempiä jne.) ?
Samalla tavallahan itä-eurooppa palveli nl:a pakkovenäjällä, mutta nyt kun sitä ei enää ole, pari vuosikymmentä ja suomi on itä-euroopankin alapuolella, valitettavasti, kun ainoastaan yksi, pieni puolue on pakkoruotsia vastaan eikä sekään puhu mitään etuoikeuksista eikä suurempaa rumpua lyö tuosta pakkoruotsinvastaisuudestakaan vaikka kansa sitä vastaan onkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu