En olisi uskonnut tätä pelkoa ja kaunaisuutta, jota Niinistön ehdokkuus saa aikaiseksi...?
Mistähän sekin kertoo?
Mistähän sekin kertoo?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olisikohan jotakin salattavaa joillakin,,
sossuja sattuu sydämjuuria myöden, en haluaisi olla nyt haloslaisten housuissa, en!
Eivät nuku yötänsä hyvin, kun ei ole rehellisyys päänalusena.
Katainen kaunainen ja pelkää?
Eihän se ihme ole, jos täällä kirjoittavat niinistön kannattajat ovat oikeassa ja Niinistöstä tulee pääministeri, se takoittaa Kataisen poliittisen uran loppua.
Vasemmistollahan ei ole mitään pelättävää, eikä mitään syytä kaunaisuuteen, samainen Niinistö hävisi puolisen vuotta sitten Haloselle presidentin vaaleissa.
Mikäli Niinistö on yhtä rehellinen kuin oli tunnustaessaan tappionsa presidentinvaaleissa, hänestä ei tule edes pääministeriä, niin hyvä politikko kuin onkin.
mistään. Sauli on erittäin määrätietoinen. Hänellä tulee olla oikeus tuulettaa mutta meidän tulee olla hyvin valveutuneita. Demokratiassa on oltava, annettava mahdollisuus auttaa. Kokoomus on ns löysässä hirressä, Sauli on heille mahdollisuus. Yhdenkorreen varaan rakentaminen on aikalailla lottoamista, riski kuitenkin kannatta heikkojohtoisen kokoomuksen ottaa. Olen tosiaan kirjoitamaani mieltä. Terveisin kuusikaunokki
vahvoissa KÄSISSÄ! Aivan oikeasti.
Suomi on vapaa maa ja tarvitsee kaiken aivokapasiteetin selvitäkseen tulevista vuosista.
helpompaa on nousta ehdolle kuin demareissa, jossa laatua on vähemmän määrään verrattuna.