masentuneen vierellä

.. sun elämäs varmasti on vaikeaa. En tiedä kauanko miehesi on sairastanut mutta, omasta kokemuksestani tiedän, että ei ajalla väliä. Itse sairastuin vuosi sitten syksyllä. Koin sen hirveen ahdistavana. En jaksanut ottaa mistään vastuuta, kodista, ruuasta ja enkä varsinkaan ihmisestä joka mun vierellä. Tiesin että hän haluaa olla tukena ja apuna, lohduttaa ja helliä. Mutta itse silloin koin sen niiin, että taas joku vaatii jotain mitä en jaksa antaa. Tuntui, että mulle tyyny tai peitto olivat sellaiset jotka oli mua lähellä, ilman vaatimuksia. (meillä ei ole lemmikkejä). Se otti oman aikansa ennenkuin jaksoin ajatella mieheni läheisyyttä "terveellä" tavalla. Onneksi mieheni oli kärsivällinen ja ymmärsi mistä oli kyse. Sain rauhassa parantua ja toipua. Niin mulla oli onnea. Puolen vuoden saikun jälkeen palailin työhön, syksyllä kävin viimeiset terapiat ja nyt oon omillani.
Toivon sulle voimia olla kärsivällinen, mutta muista huolehtia itsestäsikin.

Eipä tosiaan kateeksi käy.

Mietiskelin tuossa, että mitäpä, jos muutat hieman suhtautumistapaasi häneen. Toistaiseksi.

Hän on nyt masennuksen kourissa. Ok. Silloin voi ihminen olla itsekkäänkin oloinen ja toisesta piittaamaton.
Pallo on nyt miehelläsi.
Hänen on myös alettava tosissaan nousemaan sairauden syöveristä. Omin voimin. Sinä et voi siinä paljoa auttaa. Se on hänen oma juttunsa.

Mitä jos otat vähän etäisyyttä. Et pyrkisi lähelle niin usein, kuin aiemmin. Elä aktiivisesti omaa elämää. Tapaa ystäviä, käy ulkona heidän kanssaan. Älä vaan jää kotiin miehen takia. Älä mene mukaan hänen mielialaansa.

Anna hänen havahtua, että sinä et ole mikään itsestäänselvyys. Hoida talous ja muu, kuten ennenkin.
Katastele ja kuullostele miestäsi. Herkällä korvalla.

Anna nyt ajan kulua. Toivon, että kevättalvella teille jo kuuluu parempaa. Miehesi on tosissaan haluttava toipumista ja innostuttava uudelleen elämästä. Uskon, että näin käykin.

ettet lisää masentuneen miehesi ahdistusta. Masennuksen laukeaminen johtuu useimmiten tavalla tai toisella muista ihmisistä. Siksi masentunut on hyvin varautunut kaikkia, erityisesti läheisiä, ihmisiä kohtaan ja kokee herkästi heidän vaativan häneltä sellaista, mihin hän ei siinä tilassa pysty. Mutta yksinkään ("heitteille") ei pitäisi jättää. Hanki tosiaan omaa elämää ja suhtaudu masentuneeseen kuin lemmikkiin, jonka tehtävä on vain olla ja jolta ei mitään odotetakaan. Älä ainakaan yritä "piristää" ja "innostaa" masentunutta - siitä ei ole mitään hyötyä, päin vastoin. Kyllä sieltä montusta aikanaan nousee, mieluummin vähin äänin ja matalalla profiililla.

toivottavasti jaksat olla hänen tukenaan.itse olen ollut elämässäni kaksi kertaa keskitasoisesti masentunut ja silloin ei elämä tosiaankaan tunnu miltään.ei se kohdistu keneenkään ihmiseen,vaan aivan koko olemassaoloon.minullakin on koira,ja kun olin aivan pohjalla,en tuntenut mitään,vaikka se tuli aamulla sängyn viereen ja yritti olla mieliksi.eli sinuna olisin tyytyväinen,että miehesi selvästi tuntee jotain,edes koiraa kohtaan.ilmeettömyys minusta kertoo sen hänen tämän hetkisen olotilan.yritä saada hänet käymään ulkona,vaikka sataisi,koiran kanssa edes pienellä lenkillä.on lähdettävä aivan pienistä asioista etenemään.vaikki sinusta tuntuu inhottavalta,ettei hän huomioi sinua,vaan koiraa,yritä ymmärtää,ettei se tosiaankaan johdu sinusta,vaan olotilasta,jota on vaikea kuvata.
voisitko,kun hän seuraavaksi juttelee koiralle,sanoa hänelle jotain,vaikka kiva,kun tykkäät pepistä noin paljon.siis ilman ironiaa.samalla voit reilusti sanoa,kuinka paljon sinä välität ja rakastat häntä,jos kerran näin ihanasti on,ninkuin kerroit.
en tiedä,onko hän ens.kertaa masentunut,ja kun kerroit,että lääkitys on aloitettu,vaikutus alkaa vasta viikkojen päästä,tiesitkö?ja pelkät lääkkeet ei ole ratkaisu,on hyvä hakeutua juttelemaan ammatti-ihmisten kanssa,vaikka niille onkin tosi pitkät jonot.
itsellä kun oli oikein tiukka paikka,soitin tavalliseen terveyskeskukseen ja sain ainoastaan ajan tavalliselle sair.hoitajalle,mutta koin sen keskustelun tosi tärkeäksi.
kaikenkaikkiaan toivon sinulle voimia,ja on hienoa jos jaksat tukea häntä,mutta muista huolehtia myös itsestäsi,ja taas tarjoaisin apua sinullekkin noista ammatti-ihmisistä.jotenkin kai me suomalaiset ollaan sellasia,että kyllähän me pärjätään,mutta ei se aina niin mene.
voimahalaus!!!t.minaret

käykö miehesi keskustelemassa ammattiauttajan kanssa.
Se on ehdottoman tärkeää.
Sen lisäksi sinä ja muut läheiset voitte olla tukena.

Ala painella.

Sori vaan teille,,,nyt tulee vastaus joka on itse masentunut ja ollut sairaslomalla muutaman kuukauden,,, ...
ensteks kaikkein tärkein paikka on kotona,,,se on tutu ja turvallinen,,,
toiseksi lähellä on semmoisia ihmisä joita ei tarvi pelätä vaan niihin voi luottaa joka tilanteessa... ,,,
kolmanneksi pitää osata hakea hoitoa vaikka se ois kuinka hankalaa,,,lääkekuuri menossa ja lääkäriltä tulossa b lausunto,,,elikkä en ole helpoin tapaus,,,...
neljänneksi,,,minun sairastamiseni aiheuttaa mahdollisesti ongelmia muutamalle muulle perheele sen takia että en jaksa hoitaa keskeneräisiä töitä,,,palkat rästissä ja kaikkea muuta,,, ...
kaikesta huolimatta olen tullut siihen tulokseen että aloita pienistä iloista ,,,vaikkapa vain vartin käyti ulkona,,,ehkä huomenna jo puoli tuntia,,,kaikki muut jotka ovat ympärillä eivät ymmärrä tapahtunutta vaan ainoat johon voin turvautua on oma perhe,,,
perhe on ensiarvoisen tärkeää parantumisen kannalta ,,, mokäli perhe ei olisi tukena olisi lääkäri ainoa vaihtoehto eikä sen luona voi asua
,,,
kaikille toivon että masentumisen jälkeen löydätte jonkin pienen ilon ja aloitatte siitä...vaikka siinä menisi aikaa useampia kuukausia
tämä on pitkäpiimäistä touhua ja vaatii muiltakin hermoja
voi jospa mullaki ois koira hengissä ni ois ainaki joku joka on iloinen kun olen kotona

, elä vierellä. Älä jätä ihmistä, silloin kun hän sinua eniten tarvitsee (vaikka ei sitä osaakaan juuri nyt sanoa). Hän varmasti haluaa sinun olevan läsnä ja auttavan. Masentunutta ei pidä jättää omiin oloihinsa.

on suuri lahja miehellesi. Hän ei välttämättä tänään ymmärrä sen arvoa, saati sitten osaisi ilmaista sen kuinka kiitollinen hän on.

Koira toimii vaistoillaan ja se vetoaa mieheesi pyyteettömyydellään. Vakavassa masennuksessa on joskus tavallinen puhe ja lähimuisti hukassa. Siinä on hankala ottaa kontaktia, kun ei ole näitä perinteisiä puhekeinoja. Ole läsnä, halaa välillä ja lisää halauksia, kun vastapuoli ne hyväksyy. Älä odota mitään, vain annat läheisyyttäsi. Tämä jaksaminen maksaa itsensä takaisin, kun läheisesi toipuu.

Miehesi ei ole tahallaan sairas. Jotkut vain sairastuvat. Etsi tietoa hänen sairaudestaan. Jokaisella on oma yksilöllinen tarinansa. Tietoa saat omalta hoitajalta ja/ tai lääkäriltä. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta myös vapauttaa.

Inhottavin piirre masennuksessa on sen epämääräinen kesto. Se voi kestää hetken tai sitten vuosikausia. Lääkitys, terapia jne. auttavat potilasta. Läheisen pitää muistaa elää myös omaa elämäänsä: muut läheiset, työ, vapaa-aika,...

Lisäksi vielä käy niin kurjasti, ettei masentunut ole kiinnostunut rakastelemisesta puolisonsa kanssa. Syynä tähän on joko itse sairaus tai sitten epäsopiva lääkitys. Tästäkin kannattaa yrittää puhua.

Jaksamista!

Tutun kuloista tekstiä. Itse koe juuri tällä hetkellä samaa, enkä tidä mitä pitäsi tehdä. Olemme kummatkin kuitenkin reilusti alle keski-ikäisiä.

Kun tapasin avovaimoni muutamia vuosia sitten hän oli toipumassa masennuksesta. Tuin hän kaikin mahdollsin keinoin ja hän tervehtyi hyvin.

Nyt muutaman vuoden jälkeen hän on jälleen masentunut. Lievää masennusta on ollut tuossa välilläkin, mutta se on mennyt ohi päivässä parissa.

Pidän avovaimostani paljon ja meillä on mennyt aivan hyvin. Nyt tilanne on se että eroamme. Aloitteen tekijä on avovaimoni.

Minusta myös tuntuu että masennuksen alettua hän ei välitä minusta lainkaan ja uppoutuu ennemminkin yksinäisyyteen. Hän kertoo asioita ja jutuja, jotka ovat täysin uskomattomia. Lähinnä erilaisia luuloja ihmisistä ja asioista.

Tiedän että voisimme ehkä jatkaa yhteiseloa, koska koko homma johtuu masennuksesta. Minulta loppuu itseltänikin voimavarat ja usko tulevaisuuteemme. Tulevaisuus ja perheenperustaminen siis pelottaa. Miten käy jos on lapsia ja suuret velat ja mesennus iskee jälleen...

Tämä on todella vaikeaa. Vaikka olen surullinen eropäätöksestä niin yhtä surullinen olen myös siitä miten hän tulee tulevaisuudessa pärjäämään.

Elämä on vaikeaa ja haluaisin auttaa häntä kaikin mahdollisin tavoin että hän pääsisi jälleen jaloilleen, vaikka olisimmekin eronneet.

Kuulisin mielelläni vinkkejä miten voisin auttaa häntä ja miten sen hoitaisin siten etten loukkaisi hänen "egoaan" ?

Sinulle toivon jaksamista. Joskus elämässä pitää tehdä kuitenkin vaikeita päätöksiä. Kumppaniin henkinen sairastuminen on parisuhteen pahin painajainen. Se vie tulevaisuudelta jalat alta.

Mieheni sai psykiatrin ajan ensi viikolle! Toivottavasti tästä tulee uusi alku. Koira saa yhä huomiota, minä en. Yritän kuitenkin jaksaa.
Teidän, kaikkien myötätuntoisten kirjoitukset ovat auttaneet todella paljon. Kiitos myötäelämisestä!

on NIIN pieni!!!!!