Onko kellään mennyt kehon lihakset aivan jumiin henkisen stressin takia?
Urheilen 3-4 kertaa viikossa urheilulajia, jossa tehdään nopeita käännöksiä, ja urheilun lisäksi olen joka päivä "juoksemassa" paikasta paikkaan ja minulla on jonkin verran erilaisia vastuutehtäviä eri harrastusten kautta. Olen huomannut, että kehoni on ollut jo pari kuukautta jotenkin heikompi ja paikat kipeinä. Kuvittelin tähän päivään saakka, että jalkakivut (lähinnä nilkka- ja reisikivut) johtuisivat urheilusta ja alaselkäkipu ja käsivarsikivut jostain muusta, joka menisi aikanaan pois. Mutta hierojani kyseli viime kerralla kovin onko minulla jotain stressiä ja yritänkö liikaa, yli rajojeni? Hän sanoi, että kaikki nuo edellämainitut lihakset ovat niin jumissa, että ei mitään toivoa, ja epäili sitten, että se johtuisi jostain henkisestä stressistä, mikä voisi laukaista noinkin pahan lihaskireyden. Onko kellää mitään samanlaisia kokemuksia, tai tietoa siitä, voiko stressi aiheuttaa oikeasti tuon? Tuntuu vain niin uskomattomalta?? Onhan minulla joka päivä kokoajan asioita ja vastuuta mitä tehtävä ja kannettava ja koulu ja urheilu, mutta en ole ikinä, ikinä ajatellut että se voisi heijastua lihaksiin?? Onko kellään mitään vinkkejä asian parantamiseen, nyt tuskin mitkään normaalit hieronnat auttaa?
(teksti saatta olla kovin epäselvä, koittakaa ymmärtää :))
stressi ja kireät lihakset?
2
4285
Vastaukset
- jamais
Mulla on niska-hartiaseudun lihakset ihan jumissa, lääkärin mukaan "kuin keski-ikäisellä naisella" (olen siis 15-vuotias). Lihasten kireyden takia esiintyy päänsärkyä, sekavuutta ja huimausta, kaikki on jotenkin sumeaa. Olen käynyt fysioterapeutilla 5 kertaa, tarvitaan vielä ainakin saman verran käyntejä, jotta saisin tähän helpotusta...
Tämä kaikki johtuu pitkälti henkisestä stressi/jännitystilasta. - Kokemusta on
Ei tosiaan kannata hoidatuttaa esim kiropraktikolla lihaksistoa, jos on stressin takia jumittunut. Saattaa meinaan laukasta masennuksen, vaikka hoidossa ei mitään virhettä tapahtuisikaan; kannattaa yrittää levolla, venyttelyllä ja stressiä vähentämällä. Piilevä masennus saattaa asustella kireissä lihaksissa!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770