Move tutkii hivenaineita

p.kuikka

Lisäravinnemyyjien markkinointipuheissa on tälläkin palstalla alkanut yleistyä väite, että nykyään kasviksissa on vähemmän vitamiineja ja hivenaineita kuin ennen. Koska se kerrotaan tutkituksi faktaksi, on syytä selvittää, miten onkaan markkkinoijien osaamisen ja rehellisyyden laita. Move Networks Oy kertoo Well Nutrition-sivullaan, että asia on tutkittu Teksasin yliopistossa. Vähentyneiden mineraalien listassa mainitaan mm. magnesium. Tutkimuksesta nostetaan esiin yksi esimerkki:

"Nykyään pitää syödä neljä porkkanaa, jotta saadaan yhtä paljon magnesiumia kuin yhdestä porkkanasta 1950-luvulla."

"Teksasin yliopiston tutkimus" on Donald Davisin ryhmän artikkeli Changes in USDA Food Composition Data for 43 Garden Crops, 1950 to 1999. Tutkimus on helppolukuinen ja mielenkiintoinen sikäli, että siinä osoitetaan joidenkin vitamiinien ja mineraalien näyttävän vähentyneen ja joidenkin taas lisääntyneen. Lisäksi kerrotaan, miten vaikea on tulkita ja verrata 50 vuotta vanhoja satotuloksia nykyisiin mittauksiin ja miten sitä voi yrittää. Davis ja muut varoittavat, että tulokset ovat vaihtelevia eikä yksittäisistä kasveista tietenkään saada luotettavaa vertailua. Move Networksin lainaama porkkanaesimerkki olisi tässä valossa järjetön eikä sitä raportissa olekaan. Mutta ei Turussa tätä oltukaan luettu.

Porkkanajuttu kerrotaan alun perin vasta ruotsalaisen toimittajan Henrik Ennartin viime keväänä Svenska Dagbladetiin kirjoittamassa uutisessa. Ennart mainitsee Davisin raportin, mutta ei ole sitä välttämättä lukenut, koska hän esimerkiksi erehtyy pitämään tutkimusta ihan uutena. Porkkanajuttu laitetaankin lehdessä ihan eri miehen eli D. Thomasin suuhun. Hän taas on käynyt läpi eri aineistoa ja vielä eri ajalta. Thomas-sitaatti perustuu taas hänen toimittajalle lähettämäänsä sähköpostivastaukseen, joten emme saa selville, mistä asiayhteydestä se on otettu ja miten se oikeastaan kuuluu.

Miksi sitten Move Networks Oyn vitamiinigurut eivät edes tästä saaneet magnesiumasiaa oikein? Olisivat he ruotsia osanneet.

Selitys piilee siinä, että Turun puolessa kopioitiinkin taas heidän tärkeintä lähdettään eli vitamiinikauppa Bio-Vita oy:n nettisivua, jolta löytyy suomalaisen vitamiiniveteraanin nimeä hyödyntävä Tohtori Tolosen terveysuutiset. Siellä ruotsalaista sanomalehteä oli luettu huonosti ja Move Networksin pajan heikko copypasteaminen vielä pahensi asiaa.

Mitä Teksasin yliopisto sitten oikeasti kertoi magnesiumin vähenemisestä?

Ei mitään. Davis pahoitteli, että se olisi ollut mielenkiintoista, mutta vuonna 1950 ei magnesiumia mitattu, joten vertailua ei voitu nytkään tehdä.

13

2064

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nettijulli

      Mutta älä luulekaan, että kukaan edustaja ottaisi erittäin hyvin artikuloitua tekstiäsi todesta, koska heidän suurin ilmestyskirjansa (S2E) ja profeetat (ylälinja) ovat asian tekstimuodossa ilmaisseet toisin. Vielä uskottavampi tutkimus olisi edustajien silmissä, jos se olisi kerrottu vain eventissä, eikä siitä lukisi mitään kirjallisesti missään.

      Ylälinjan totuus on ainoa, jota verkostoija uskoo.

      En usko, että yksikään vitamiineja kauppaava ihminen tulee tähän ketjuun myöntämään Well Nutritionin sivuilla olevan valheen, vaikka tavaisivatkin läpi "Teksasin yliopiston tutkimuksen" (Donald Davisin ryhmän artikkeli Changes in USDA Food Composition Data for 43 Garden Crops, 1950 to 1999.)

      Lyödäänkö pieni veto, ettei yhtään vitamiinikauppiasta tule tähän ketjuun asiaa myöntämään?

    • Ainakin minusta

      Taas näitä tekstejä joissa ihan täysin turha asia hukutetaan vitunmoiseen tekstimäärään.

      Virheitä tekstissäsi oli myös.
      -Ensinnäkin oletat että edustajat sanovat määrättyjä asoita.
      - väität että edustajat sanovat ettei ole vitamiineja ja hivenaineita. Silti itse puhut vain magnesiumista ????
      - väität ettei turussa ole sitä eikä tätä jne. Noh Voin kertoa sinulle että WN ei toimi turussa ja liity moveen muuta kuin yhtenä tuotteena.

      Äh, en jaksa mokomaa. Vitamiineista omegoineen on ollut ihmisille kuitenkin selkeästi näkyvää hyötyä. Vinkukaa mitä vingutte. EI enää jaksa edes kiinnostaa kunnolla paskojanne vatvoa.

      • p.kuikka

        "- väität ettei turussa ole sitä eikä tätä jne. Noh Voin kertoa sinulle että WN ei toimi turussa ja liity moveen muuta kuin yhtenä tuotteena. "

        Kiitos tästä oikaisusta. Well Nutrition -sivustolla ei tosiaankaan kerrota lisäravinnekauppiaan oikeaa nimeä eikä y-tunnusta, mikä on sinänsä mielenkiintoista. Viestintävirastolle on kuitenkin ilmoitettu, että mainitun wellnutrition.fi -tunnuksen haltija oikeasti on Move Networks Oy -niminen yritys. Varmaan korjaus kohta tulossa?

        "vitunmoiseen tekstimäärään"
        "Äh, en jaksa"

        Osuit ymmärtämättömyyttäsi asian ytimeen. Silloin kun esittää myymistään tuotteista terveysväittämiä ja kertoo, että niiden tueksi on tutkimuksia, kannattaisi vaan jaksaa etsiä ja lukea ne. Tiedän, että ne ovat joskus usean liuskan mittaisia. Helpompi on tietysti copypasteta pätkiä suoraan Tohtori Tolosen Terveysuutisista.

        "väität että edustajat sanovat ettei ole vitamiineja ja hivenaineita. Silti itse puhut vain magnesiumista"

        Niin. Vitamiinikeskustelusta tällä palstalla onkin jo useita päiviä, joten olisi ehkä ollut paikallaan kerrata se. Koska Well Nutrition tai kyseisen nimen taakse kätkeytyvä taho esitti Teksasin tutkimuksesta yhden esimerkin, rajasin tarkastelun siihen. Muuten tekstimassasta olisi taas tullut vitunmoisen pitkä.

      • alkuaine

        Jaahas, taidan tarvita nyt vähän apuja kun selvittelen tätä Moven tai minkälienen vitamiinihässäkkää...

        ELI

        LINKKI http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=43175143 VIE SIVUSTOLLE: www.huuto.net

        KYSEESSÄ ON KO.PALVELUN REKISTERÖITYNYT HENKILÖ: bacilli (486) [nro 424458]

        JOKA KUVAA ITSEÄÄN SEURAAVASTI:
        HUOM! Olen vain muutama päivä viikossa kotona, pystyn postittamaan lähinnä tiistaisin ja keskiviikkoisin. Yhteydenotto, maksut tai lähetykset saattavat siksi kestää muutama päivä. Kiitos kärsivällisyydestä ja hyvää syksyä!
        WWW.S2E.FI ID# 9911069007

        MYYNTIKOHTEEN OTSIKKO MENEE NÄIN:
        Kuukauden vitamiinit! Kaikki mitä tarvitset! Arvo 130€! LUE!(Kohde numero 43175143)

        JA TUOTTEEN KUVAUS NÄIN:

        KUUKAUDEN Well Nutrition OMEGA-3-RASVAHAPOT JA VITAMIINIT!

        Suunniteltu juuri suomalaisille!

        30 tablettia monivitamiineja sekä 30 tablettia Omega-3-rasvahappoja!

        KAIKKI MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ!!

        Päivittäin nauttimamme ruoka voi olla vitamiiniköyhää.
        Tiedämme, että vitamiinien ja rasvahappojen riittävästä saannista tulisi huolehtia. Usein niitä ei kuitenkaan ole saatavilla silloin kun asia on mielessä.

        Ota vitamiinit osaksi terveellistä päivärytmiä!

        Well Nutrition on kehittänyt paketin, jolla voit tukea riittävää vitamiinien saantia.
        Mikä onkaan helpompaa kuin se, että yhdessä tabletissa on koko vuorokauden tarvetta vastaava määrä monivitamiinejä ja omega-3-rasvahappoa.

        Yhden tabletin nauttiminen päivässä tulee terveelliseksi rutiiniksi, ja voit huomattavasti paremmin!

        Tällä paketilla voit pitää huolen siitä, että jokaisella perheenjäsenelle on tarjolla vitamiinejä ja rasvahappoja. Näin ei tule tilannetta, jossa joutuisit lähtemään erikseen apteekkiin pelkästäämn tämän takia.

        Apteekissa vastaavat tuotteet maksavat yli 130€, eikä sisällä edes kaikkea mitä tässä löytyy!!

        TIETOA OMEGA-3-RASVAHAPOISTA JA HIVENAINEISTA:

        Omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä useille kehon toiminnoille ja niitä on saatava riittävä määrä säännöllisesti.

        OMEGA-3 JA SYDÄN:
        Amerikan Sydänjärjestö ja Maailman Terveysjärjestö suosittelevat, että ihmiset varmistaisivat Omega-3-rasvahappojen saantinsa. Ne suojaavat sydän-ja verisuonitaudeilta. Tiedetään myös, että sydäninfarktin jälkeen uusien infarktien esiintyvyys ja näihin kuolleisuus vähenee, jos nautitaan Omega-3-valmisteita.

        OMEGA-3 JA MUISTI:
        Omega-3 on yhdistetty aivojen terveyteen. Aivoissa on runsaasti Omega-3-rasvahappoja ja toisaalta tiettyihin aivotoimintojen häriöihin on liitetty niiden puutostila.

        OMEGA-3 JA IHO:
        UV-valo ei auheuta punoitusta yhtä herkästi silloin, jos on saatu riittävästi tiettyä Omega-3-rasvahappoa eli EPA:a. Eräiden tutkimusten mukaan on mahdollista, että Omega-3-rasvahappojen säännöllinen käyttö voisi auttaa aknepotilaita suuresti.

        OMEGA-3 JA MIELIALA:
        Liian vähäinen Omega-3 saanti voi lisätä alttiutta aggressiiviseen käytökseen ja toisaalta riittävä saanti voisi vaikuttaa aivojen rasvahappotasapainoa tervehdyttävästi ja lievittää masennusta.

        OMEGA-3 JA SILMÄT:
        Tutkimusten mukaan runsas Omega-3-rasvahappojen saanti ehkäisee verkkokalvon keksiosan rappeutumisen syntyä. Ikääntymiseen liittyvä verkkokalvon keskiosan rappeutuminen on yleisin pysyvään sokeuteen johtava sairaus.

        OMEGA-3 vs OMEGA-6:
        Tutkimusten mukaan suomalaiset syövät liikaa Omega-6-rasvahappoja suhteessa Omega-3:een. Länsimaisessa ravinnossa näiden rasvahapposarjojen saannin suhde on keskimäärin 25:1, mutta monillemse voi olla yli 100:1. Euroopan Unionin antama suositus on 4:1. Japanilaiset ovat ainoa kansakunta, jolla suhdeluku 3:1. Sitä korkeampi suhdeluku lisää riskiä sairastua elintapasairauksiin, kuten allergioihin, oppimis- ja keskittymisvaikeuteen, diabetekseen, reumaan, sydän- ja verisuonitauteihin ja syöpäsairauksiin. Yhtenä syynä on Omega-6-rasvoista elimistössä syntyvät tulehdussytokiinit, joita Omega-3-rasvahapot vastustavat.

        KUINKA TILANNETTA VOITAISIIN KORJATA?

        Syömällä kalaa ja äyriäisiä 2-3 kertaa viikossa tai ottamalla Omega-3-sarjan rasvahappoja ruuan lisänä. Vaikka kalaruuan puolesta on puhuttu vuosikausia, tilastojen mukaan kalan käyttö ei ole lisääntynyt vuosiin. Suomalaisten ainoa varma tapa lisätä Omega-3-rasvahappojen saantia on kalaöljyvalmisteiden käyttö.

        WELL NUTRITION MONIVITAMIINI ON NYKYAIKAINEN
        Se sisältää päivittäin tarvitsemasi vitamiinit ja hivenaineet.
        Vitamiinit ja hivenaineet ovat elämälle välttämättömiä aineita. Tarvitsemme vitamiineja normaaliin kasvuun ja kehitykseen, erilaisiin elintoimintoihin ja terveyden säilyttämiseen. Pääasiallinen vitamiinien lähde on monipuolinen ravinto.
        Vitamiinit ovat elimistön toiminnan kannalta elintärkeitä. Vitamiineja ei muodostu elimistössä vaan ne on hankittava ravinnosta. Meidän on saatava säännöllisesti vähintään 13 eri vitamiinia: A, B1, B2, B6, B12, C, D, E, K, niasiinia, pantoneenihappoa, biotiinia ja foolihappoa. Joillakin vitamiineilla on antioksidanttinen vaikutus. Ne suojaavat elimistön soluja tavalla, joka mahdollisesti voi auttaa ehkäisemään ikääntymisestä johtuvien kudosvaurioiden syntyä.

        HIVENAINEET
        Hivenaineet ovat alkuaineta, joita löytyy ympäriltämme luonnosta. Elimistön tarvitsemia hivenaineita ovat mm. kalkki, rauta, sinkki, jodi, fosfaatit, rikki, kalium, natrium, kloori ja magnesium. Hivenaineilla on monta tarkoitusta. Kalkki, fosfori ja magnesium ovat esimerkiksi tärkeitä luuston rakennusaineita. Hivenaineet osallistuvat myös elimistön aineenvaihduntaan. Hivenaineista joillakin, kuten seleenillä, voi lisäksi olla antioksidanttinen vaikutus. Uusien analysointimenetelmien johdosta hivenaineiden pienimpiäkin määriä voidaan tutkia aiempaa tehokkaammin ja siksi hivenaineiden tehtävistä ja merkityksestä tehdään jatkuvasti uusia havaintoja.

        MONIVITAMIINI

        Monivitamiini päivässä pitää taudit loitolla!

        Vitamiinien puutostila ei ole historiaa. Nykyaikana vitamiinien piilevät puutostilat ovat yleisiä.

        ¤ A-vitamiinia tarvitaan solujen kasvuun ja hämäränäön ylläpitoon. Lisäksi A-vitamiini parantaa yleistä vastustuskykyä infektiotauteja ja vanhene,ista vastaan.

        ¤ Foolihappo ehkäisee sydäninfarktia.

        ¤ Yleistyvän dementian yhtenä syynä on B-vitamiinien puute.

        ¤ D-vitamiinin puute on erittäin yleistä. Verikokeiden mukaan sitä on 2/3:lla yli 60-vuotiaista, 2/5:lla 40-vuotiaista, 2/3:lla tytöistä ja varusmiehistä. D-vitamiinin puute lisää eturauhas- ja paksusuolisyöpää, MS-tautia, diabetesta sekä nivelreumaa.

        ¤ Säännöllisesti nautittuna E-vitamiini tehostaa ihmisen puolustuskykyä virustauteja vastaan.

        ¤ K-vitamiinilla on tärkeä merkitys luuston vahvistajana.

        "Magnesium alentaa kohonnutta verenpainetta. Onkohan yksi vanha luonnonkonsti parempi kuin pussillinen uusia? Rytmihäiriötkin saattavat kaupan päälle vähentyä!". (Sydänprofessori Juhani Heikkilä Orionin Sydänuutisissa 4/2002).

        Harvardin Yliopiston tutkijat suosittelevat Amerikan lääkärilehdessä kaikille aikuisille monivitamiinitablettien käyttöä, ruokavaliosta ja terveydentilasta riippumatta. (Popping a multivitamin daily can keep disease at bay BMJ 2002;324:1544 29 kesäkuuta).

        OMEGA-3

        Terve aikuinen tarvitsee pöivittäin riittävästi omega-3-rasvahappoja, joita voi saada 150 grammasta rasvaista kalaa tai vaihtoehtoisesti käyttämällä kalaöljyä ruoan lisänä.

        ¤ Kalaöljyn riittävä saanti on välttämätöntä aivojen toiminnalle

        ¤ Omega-3-rasvahapot muodostavat elimistössä yhdisteitä, jotka suojaavat solujamme tulehduksilta ja vaurioilta. Lisäksi riittävä rasvahappojen saanti parantaa hapen hyväksikäyttöä elimistössä.

        ¤ Omega-3-rasvahapot suojaavat sydäntä ja verisuonia monin eri tavoin, mm. alentavat haitallisia triglyseridejä ja nostavat hyvää HDL-kolesterolia.

        Vakituisessa käytössä Omega-3 alentaa pulssia noin 2,1 lyöntiä minuutissa ja vähentää näin äkkikuoleman vaaraa.
        (American Journal of Clinical Nutrition helmikuu 2005)

        "Näyttö Omega-3-rasvahappojen sydäntä suojaavasta vaikutuksesta lisääntyy kaiken aikaa", kirjoittaa tohtori William Harris sydänlääkäreiden ammattilehdessä Current Atherosclerosis Reports (2005:7 375-380).

        MONIVITAMIINI/MULTIVITAMIN
        Ravintolisä/Näringstillskott
        Ainesosat/Ingredienser
        Yksi tabletti sisältää/En tablett innehåller:

        Vitamiini A/Vitamin A 1,1 mg
        Vitamiini D3/Vitamin D3 5 mcg
        Vitamiini E/Vitamin E 20 mg
        Vitamiini K/Vitamin K 30 mcg
        Vitamiini C/Vitamin C 60 mg
        Tiamiini B/Tiamin B 1,4 mg
        Riboflaviini B2/Riboflavin B2 1,6 mg
        Niasiiniamidi/Niacinamid 18 mg
        Vitamiini B6/Vitamin B6 2 mg
        Vitamiini B12/Vitamin B12 1 mcg
        Foolihappoa/Folsyra 200 mcg
        Biotiini/Biotin 150 mcg
        Pantoteenihappo/Pantotensyra 6 mg
        Beetakaroteeni/Betakaroten 0,1 mg
        Kalsium/Kalcium 162 mg
        Fosfori/Fosfor 126 mg
        Rauta/Järn 14 mg
        Magnesium/Magnesium 100 mg
        Sinkki/Zink 15 mg
        Jodi/Jod 150 mcg
        Kalium/Kalium 40 mg
        Kupari/Koppar 2 mg
        Mangaani/Mangan 2,5 mg
        Seleeni/Selen 25 mcg
        Kromi/Krom 25 mcg
        Kloridi/Klorid 36 mcg
        Molybdeeni/Molybden 25 mcg
        Nikkeli/Nickel 5 mcg
        Silikoni/Silikon 1,7 mg
        Tina/Tenn 10 mcg
        Vanadiini/Vanadin 10 mcg

        Täyteaineet/Fyllnadsmedel:
        Povidoni/Povidon 21 mg
        Maissitärkkeilys/Majsstärkelse 21 mg
        Natriumtärkkeilysglykolaatti/
        Natriumstärkelseglykollat 63 mg
        Steariinihappo/Stearinsyra 31,5 mg
        Magnesiumstearaatti/
        Magnesiumstearat 10,5 mg

        OMEGA-3 KALAÖLJYKAPSELIT/OMEGA-3 FISKOLJAKAPSLAR

        Omega 18/12 konsentroitu Kalaöljy/ 180 mg EPA/
        Omega 18/12 koncentrerad Fiskolja 120 mg DHA
        Vitamiini E/Vitamin E
        (Natural d-alpha Tocopherol) 10 mg
        Gelatiini/Gelatin 335 mg
        Glyseriini/Glycerin 120 mg
        Vesi/Vatten 45 mg

        Täyteaineet/Fyllnadsmedel:

        E 223 Merkitsetön/Obetydlig

        NYT SINULLE TILAISUUS TULLA TERVEEMMÄKSI, PIIRTEÄMMÄKSI, VAHVEMMAKSI JA MUUTEN VAIN PAREMMANOLOISEKSI!

        Tämän paketin OVH-hinta on 36€. Apteekissa vastaava maksaa yli 130€!

        Nyt reilusti halvemmalla!

        ÄLÄ KULJE TERVEYTESI OHI!!

        Ei hintavarausta!
        Postimaksu kuuluu hintaan!
        Tuotteen sijainti Turku / Etelä-Pohjanmaa

        JA TÄMÄN JYKEVÄN INFORMAATIOTIVISTYKSEN JÄLKEEN LUKIJANA HERÄÄ HUOMIOITA:
        Tuote kuuluu siis WELL NUTRITION-liikkeen/brändin tuotevalikoimaan...jolla on omat kotisivut WWW.WELLNUTRITION.FI ja paikkahan näyttää ihan OK:lta...vähän on epämääräiset yhteystiedot, mutta varmaan joku siellä kuitenkin vastaa

        GOOGLAAMISEN JÄLKEEN:
        Ai Well Nutrition ON S2E:n yhteistyökumppani...ainakin se löytyy virtuaalikauppakeskuksesta ja sen linkki-sivustoilta...ja info-sivuilta! Wau! Toi on siis yhteistyökumppani, jolla homma siis toimii ja se luottaa S2E:hen

        SITTEN RUPEAA MIETITYTTÄMÄÄN:
        Hmmm...toi huuto.netissä kuukauden vitamiiniannosta myyvä BACILLIhan on ilmeisesti S2E:n agentti...ainakaan se ei sitä häpeile. Se on tainnut itse niitä tilata ja on ehkä ne ovat tulleet tarpeettomiksi tai allergia tai jokin syy, mitä en tiedä...(pitäisi varmaan asianomaiselta kysyä) Joka tapauksessa, vitamiiniannos lähtee halvalla, lähtötarjoushinta vaan 26 euroo 36 euron ovh:n vitamiineista ja apteekissakin vastaavien tuotteiden arvo on peräti 130 euroa! Ei mutta hetkinen...tähän sisältyy vielä postimaksutkin, eihän tälläistä tarjousta voi ohittaa! Mutta hetkinen... miten ja mikä apteekki kehtaa laittaa vastaavienkaan vitamiinien ovh:lle pyöreät 100 euroa lisää katetta...? Onkohan ne voimakkaampia? tehokkaampia? Tieteellisemmin testatumpia? Mikä se niiden Well Nutritionin vitamiinien koostumus ja väkevyys olikaan...ainiin, tuosta luettelostahan ne löytyy, nyt vaan apteekkiin vertailemaan! Ei tässä nyt kannata ketään edes vedättää, kaikkihan on nykyään niin ajattelevia ihmisiä.

        Hmm...ja ei kai tässä nyt ole kyseessä...jatkuva tarjous...kuukausittain toistuva...niitähän myytäisiin siis ohi verotuksen, jos suoraan kuormasta on mahdollisuus napata...ja firma tekisi niistä vaan poistoja...eihän tämä nyt voi olla mahdollista! Kuka nyt sellaiseen vaivautuisi, se on varmaan työlästäkin. Ja onhan varmaan esim. HUUTO.NETillä käyttöehdoissa jokin maininta tämän tapaisen toiminnan sallittavuudesta ko. sivustolla, ei ole siis mitään syytä epäillä mitään. Taisi tuo tuoteselostuksen läpikäyminen tehdä tepposia, täytyykin harkita noita vitamiineja, päteviltä vaikuttaa ja onhan niiden vaikutus testattu ja todistettu, ei ne voi olla väärässä...

        ELI:
        Väärä hälytys! Taidan selvitä itse. Mitä enemmän asiaa pienessä päässäni pähkäilen ja ajattelen, sitä enemmän tarvitsen vitamiineja ja pari buranaa selviytyäkseni kaikesta tästä hämmennyksestä...ja eihän tuoteselosteessakaan ollut kuin pari kirjoitusvirhettä, sellaista sattuu tuollaista listaa copypastettaessa...:)Turkulaisiin voi aina luottaa!

      • tavaraa
        alkuaine kirjoitti:

        Apteekista saa 3kk satsin 3kertaa halvemmalla.Sisältö sama.

      • Halvemmalla?
        tavaraa kirjoitti:

        Apteekista saa 3kk satsin 3kertaa halvemmalla.Sisältö sama.

        Eli siis 75€. Minusta kolmekertaa halvempi tekee huonmattavasti enemmän kuin 25€.

        Siis tarkoititko kolmesosa hintaan? Siis 1/3 tuosta hinnasta? Kun kerrot kolmella tulee määrä kolminkertaiseksi ja se ei voi millään järjellä olla halvempi kuin alkuperäuinen. Jos haluat helvempaa sinun tulee jakaa summa eikä kertoa.

      • ja niinpä
        Halvemmalla? kirjoitti:

        Eli siis 75€. Minusta kolmekertaa halvempi tekee huonmattavasti enemmän kuin 25€.

        Siis tarkoititko kolmesosa hintaan? Siis 1/3 tuosta hinnasta? Kun kerrot kolmella tulee määrä kolminkertaiseksi ja se ei voi millään järjellä olla halvempi kuin alkuperäuinen. Jos haluat helvempaa sinun tulee jakaa summa eikä kertoa.

        Anteeksi,asiavirhe...

      • energiaa

        kirjoittaa tuollaista pitkää tarinaa, taidat syödä vitamiinejä-:)
        Kyse on ilmeisesti tästä: kaveri myy tässä yhden kuukauden vitamiinit ja omega-3, jossa ei ole mitään järkeä, ellei aio saada ostaja tilaamaan tuotetta säänöllisesti. WellNutritionin toimintaideahan on nimenomaan opettaa ihmisiä säännöllisyyteen - me syömme, juomme, paskaamme joka päivä, ja tarvitsemme ravintoakin joka päivä, ei pelkästään kuukauden ajan.
        Hinnasta: jos samanlainen suomalaisille tarkoitettu koostumus vitamiinejä ja hivenaineita lähtee etsimään apteekista tai luontaistuotekaupasta hinta on moninkertainen siitä syystä, ettei ole olemassa vastaavaa tuotetta, vaan joutuu ostamaan monta eri tuotetta.
        Siksi Wellnutritioin monivita Omega3 on huomattavan paljon edullisempi.
        Mutta tässä ei ole kyse pelkästään hinnasta vaan myös laadusta. Ja laatua on.
        Tuotteita on markkinoilla vaikka kuinka paljon, niiden koostumus, tuotteiden alkuperä ja laatu vaihtelee suuresti sekä myös hinta vaihtelee tosihalvasta hyvin kalliseen.

      • ftjhtrfyustryh
        energiaa kirjoitti:

        "WellNutritionin toimintaideahan on nimenomaan opettaa ihmisiä säännöllisyyteen - me syömme, juomme, paskaamme joka päivä, ja tarvitsemme ravintoakin joka päivä, ei pelkästään kuukauden ajan."

        Movekin vaatii säännöllisesti 100€ aktivoimismaksun.
        Turvallista ja säännöllistä.

      • tuota...

        kyllä se on niin että apteekki kama on halvempi,200kpl(siis reilu 6kk annos)maksaa noin 17€ ja omega3 6kk satsi n.78€.et näi.Ja tavara on suomalaisten tutkimaa.ei minkään "teksasin yliopiston tai minkään muunkaan laitoksen josta ei ole kuultu paitsi kuponkiuutissa

      • Aivan oikein
        ftjhtrfyustryh kirjoitti:

        "WellNutritionin toimintaideahan on nimenomaan opettaa ihmisiä säännöllisyyteen - me syömme, juomme, paskaamme joka päivä, ja tarvitsemme ravintoakin joka päivä, ei pelkästään kuukauden ajan."

        Movekin vaatii säännöllisesti 100€ aktivoimismaksun.
        Turvallista ja säännöllistä.

        Yhtä turvallista kun e-pillerieden syönti joka toinen päivä.

    • kuinka heikoilla eväillä

      sekä ihmisten arvostelukykyä törkeästi vähätellen voidaan tehdä "liiketoimintaa"..

      Tosin en usko, että vetäjät edes itse kuvittelevat tekevänsä minkääsortin "liiketoimintaa"..

      Liiketoiminnan perusperiaatteet ovat hyvin erilaisia kuin laittoman pyramidipelin, jonka ainoa tarkoitus on kerätä nopeasti mahdollisimman paljon rahaa perustajien taskuun..tietäen, että toiminnan elinkaari on joka tapauksessa erittäin lyhyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe