susiviljely

kepun hävittämistäkö?

Maaseudulla asuneena ihmisenä tiedän, että susia siirtoistutettiin alueille, missä niitä ei koskaan ennen ollut. Paikallisen väestön liikkuminen ko-alueilla pyrittiin estämään kaikin käytettävissä olevin keinoin. Olimme menossa kokemaan laillisia katiskoitamme. Tiellä tuli vastaan "herra", joka pyrki estämään matkamme.
Eipä mehtäpösön juoksupojalla ollut riittävää tietoa laista ja asetuksista. Kyseiselle tieosuudelle oli myönnetty valtion avustusta. Niinpä uhoilusta huolimatta jatkoimme matkaamme ja koimme lailliset katiskamme.
Koko kylä puhui kumallisesta jokamiehenoikeuksien loukkaamisesta.
Suututtiin ja ihmeteltiin. Tarkkailemaan outoa tilannetta luonnollisesti jotkut alkoivat.
Havaintoja oli nimenomaan petojen siirtoistutuksista. Se oli syy, että paikalliset ihmiset pyrittiin eristämään pois ko-alueielta.
Jos suomessa "tarvitaan petoja" niin aidataan sitten vaikkapa 6-des osa suomen pinta-alasta kyseiseen tarkoitukseen.
Jokainen veronmaksaja maksaa sitten susikustannuksia omalta osaltaan.
Minä olen valmis heti myymään mökkini petoreservaatille, kunhan saan vastaavan katon pääni päälle ilman susia.

22

1612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toimiva ratkaisu

      Kerro nyt tarkemmin, mitään peittelemättä, missä sinun kertomasi asiat tapahtui.

      Koska sehän on aivan selvää, että luontoa ei puolusteta valehtemalla, niinkuin jotkut piirit pyrkivät tekemään. Valehtelevat jopa EU:n päättäjille, ja saavat koko suomen silmätikuksi ja käräjille.

      Lyö omalta osaltasi luu kurkkuun niille, jotka yrittävät huijata.

      Olisi erinomaisen tasapainottava juttu, jos susihyysääjät joutuisivat itse vastaamaan niille pettämilleen EU:n päättäjille, valheistaan.

      • satusetiin

        sinäkin uskot. Punahilkka-sadussakin on enemmän totuuden siementä kuin ketjun aloittajan tarussa.


      • Siellä
        satusetiin kirjoitti:

        sinäkin uskot. Punahilkka-sadussakin on enemmän totuuden siementä kuin ketjun aloittajan tarussa.

        Oikein satuilee. Luehan tuosta alempaa muutamia viestejä ja koita saada syötyä omat satusi.

        Sulla taitaa olla asenneongelma tai sulle joku maksaa siitä, että uskot enemmän punahilkka juttuihin, kuin silmin näkijöiden kertomuksiin.

        Vai olitko itse peräti petoja levittämässä jonnekin?


      • 000000000000
        Siellä kirjoitti:

        Oikein satuilee. Luehan tuosta alempaa muutamia viestejä ja koita saada syötyä omat satusi.

        Sulla taitaa olla asenneongelma tai sulle joku maksaa siitä, että uskot enemmän punahilkka juttuihin, kuin silmin näkijöiden kertomuksiin.

        Vai olitko itse peräti petoja levittämässä jonnekin?

        helvetissä. Täysikuun aikana näköjään menee jutut näillä kaheleilla aivan levottomiksi.

        Nähtävästi kun jotain päätöntä tarpeeksi hokee (susi-istutus) se alkaa muuttua näille yksinkertaisimmille eemeleille tosiasiaksi...

        Surkeaa nähdä miten manipuloitavaa ja herkkäuskoista väkeä meissä suomalaisissakin on.


      • taruja
        Siellä kirjoitti:

        Oikein satuilee. Luehan tuosta alempaa muutamia viestejä ja koita saada syötyä omat satusi.

        Sulla taitaa olla asenneongelma tai sulle joku maksaa siitä, että uskot enemmän punahilkka juttuihin, kuin silmin näkijöiden kertomuksiin.

        Vai olitko itse peräti petoja levittämässä jonnekin?

        tota samaa uskomatonta soopaa..


    • valhetta

      Täyttä valhetta siirtoistutusten osalta. Suomessa ei ole siirretty susia sen enempään idästä-länteen kuin pohjoisesta-eteläänkään. Mutta kun noin hyvin asioita tiedät, niin kerro tällä palstalla julkisesti kuka siirsi sudet, milloin, minne ja kuinka monta yksilöä. Nuo tiedot riittävät näin alussa.

      • missä

        kunnassa tämä tapahtui, mainitsit kylän, mikä kylä?


      • Sinä miten villi susinaaras hyväksyy keinopesän pentueelleen,todisteet löytyy.Paikka Pyhäjoki Palosaaren valtionalue.Jään odottamaan vastausta,asia vain muutamien tiedossa.Tutkijat tietävät varmasti asiasta,koska asustelivat ahkeraan alueella,kyseessä edesmennyt Millan tapaus.Itse törmäsin pesään ja pentuihin marjareissulla,urossusi oli asustellut alueella jo useamman vuoden,jos sais järkeviä selityksiä kummajaiselle.


    • järki käteen

      valehtelukilpailu menossa vai mitä ihme höpinää nyt kuuluu?

      Ainakin lapsellisia ovat jutut, vanhempien pitäisi näköjään valvoa teinien netinkäyttöä vähän paremmin.

      • KSML

        Ilmestyi 1990-luvulla sittemmin koirasusiksi määriteltyjä elukoita kuin tyhjästä. Varmaan MMM:n arkistoista asiasta jotain löytyisi.


      • Sus.
        KSML kirjoitti:

        Ilmestyi 1990-luvulla sittemmin koirasusiksi määriteltyjä elukoita kuin tyhjästä. Varmaan MMM:n arkistoista asiasta jotain löytyisi.

        Keltaisessa pörssissä oli myynävänä koirasusia.
        Mitähän nämä ovat kun niitä lemmikkeinä kaupittelevat?


      • ei ole
        Sus. kirjoitti:

        Keltaisessa pörssissä oli myynävänä koirasusia.
        Mitähän nämä ovat kun niitä lemmikkeinä kaupittelevat?

        koskaan todistettu oleva koirasusia! luultiin niin ammuttuna ne toimitettiin ouluun tutkittavaksi,eikä virallista raporttia koskaan tullut. ehkä ne olivat vain oikeita susia!!?


      • TAISI sattua

        Täysosuma. Ja sinä oot ällistyny siitä, miten kansa tietää tarkasti kaiken, vaikka ootte ollu varmoja, ettei kukaan oo nähny petojen levittelyä salaa.

        Ja siksi niitä on salaa levitelty, koska se on laitonta hommaa.


      • KSML
        ei ole kirjoitti:

        koskaan todistettu oleva koirasusia! luultiin niin ammuttuna ne toimitettiin ouluun tutkittavaksi,eikä virallista raporttia koskaan tullut. ehkä ne olivat vain oikeita susia!!?

        Makua taiai olla vasta kotiutuneen peurakannan tiimoilta. Oliskohan peurojen lisääntymisen pysähtyminen korreloinut lajimäärittelyn kanssa.


    • metsämieskin

      vaikka asia kiistetään. Miksi yleensä kiistetään? Tännekin nurkille tuli 5 kpl. Oli laskettu pistotien päästä irti ja liha palasia oli nakeltu niille.

      • eräopaskoulutuksessa

        Keski-Suomessa ja jo silloin koulutuksessamme alan luennoitsija kertoi, että petojen siirtoistutuksia tehdään kaiken aikaa yön pimeydessä sellaisille alueille Suomessa, missä ei ole vielä pysyvää petokantaa. Karhut ja sudet olivat kysymyksessä, kun asiaa kyselimme.


      • herkullinen tilaisuus
        eräopaskoulutuksessa kirjoitti:

        Keski-Suomessa ja jo silloin koulutuksessamme alan luennoitsija kertoi, että petojen siirtoistutuksia tehdään kaiken aikaa yön pimeydessä sellaisille alueille Suomessa, missä ei ole vielä pysyvää petokantaa. Karhut ja sudet olivat kysymyksessä, kun asiaa kyselimme.

        MAASEUDULLA ASUVILLA IHMISILLÄ ON SIIRTOISTUTUS-ASIASTA PALJONKIN HILJAISTA TIETOA. iTSEKIN OLEN JOTAIN NÄHNYT JA KUULLUT OLEN PALJONKIN. TÄSSÄ MAASSA OVAT KANSALAISET OSANNEET ENNENKIN VAIETA, KUTEN ASEKÄTKENTÄJUTUISSAKIN. oMA HENKIKULTA ON JOKAISELLE KALLIS. VALTION METSÄYHTIÖIDEN POMOT NÄMÄ ASIAT VARMASTI TIETÄVÄT. HEHÄN JUURI OVAT KYSEISET TOIMET SALLINEET. HE VARMASTI MYÖS TIETÄVÄT TOIMINNAN ORGANISOIJIEN NIMET. NS, METTSÄSTYSSEURALAISET TERRORISOIVAT HAJA-ASUTUSALUEIDEN MAITA. MAKSOIVAT JOILLEKKIN HENKILÖILLE KOIRIENSA HOIDOSTA JA ENNENKAIKKEA VAITIOLOSTA.
        VAJAVAISET IHMISET EIVÄT KUITENKAAN LAHJONNASTA JA UHKAILUISTA HUOLIMATTA KYENNEET AUKOTTOMASTI PITÄMÄÄN SUITAAN SUPUSSA. PETO-ONGELMA ON TODELLINEN. VAALIT OVAT TULOSSA JA TAIDAN ENTISEN EHDOKKAANI HEITTÄÄ YLI LAIDAN. HÄN EI LUPAUKSISTAAN HUOLIMATTA OLE OTTANUT KANTAA PETKYSYMYKSEEN. NAAPURIN KOIRAT SUDET VEIVÄT ASIALLISESTA KOIRATARHASTA ÄSKETTÄIN. VOIKO MUKAMAS VAIMO VIEDÄ VAUVAMME VAUNUISSA ULOS NUKKUMAAN? IHMISHENKI EI OLE KORVATTU MILLÄÄN. SUSIONGELMA ESTÄÄ NORMAALIN ELÄMÄN PAIKKAKUNNALLAMME. LAPSET EIVÄT VOI LEIKKIÄ PIHALLA JA TOSIASIA ON, ETTÄ AIKUISETKIN PELKÄÄVÄT JA AIHEESTA.
        EMME VAIKENE LOPUTTOMIIN, VAAN ALAMME TOIMIA. VAALEISSA KANSANEDUSTAJAEHDOKKAAT SAAVAT TUTA JOPA PUOLUERAJAT YLITTÄVIÄ TULOKSIA.


    • hirviä paikka

      vähän vakuuttavampaa tarinaa sepitellä, ei noita jänniä "sedät tuo yöllä susia" -juttuja yli kolmevuotiaille kannata tyrkyttää.

      Jos itse olet typerys, älä oleta että muutkin ovat.

    • poroporvari

      Ihminen on korottanut itsensä niin ylös, että eläminen muun luonnon KESKELLÄ tuntuu pelottavalta, naurettavalta, ihan hirveältä eihän sellaista voi kuvitellakaan. Ihmisen pitää eristäytyä alhaisesta ja saastaisesta luonnosta.

      Muuta elintapaa ei osata kuvitella?

    • savotex.

      Joku perkaleen peililasitummapukumies ol käänynnä miun tontille tekemässä äsken oravan siirtoistutuksen.Ol tiellä mustan auton jälet. Siellä se ol (orava) repinnä hirsmökin villoja irti yläpohjasta perkale.Naareskellee mulle vuan siletä kuusen oksalta(se orava). Onko jollekkin muullekkin tehty sama siirtoistutus?
      Onneks anoppeja ei voija nykytiijon mukkaan siirtoistuttaa.

    • Tosi

      Iisalmen ja Lapinlahden välille siirtoistutettiin iltapimeässä susia. Toljaili tiellä Niemisillä v.2005 tai. 2006.

    • Anonyymi

      Aino Kassinenkin näki kaikenlaista ja taitaa noita selvinnäkijöitä olla nykyään enemmänkin ja on näkijöitä joitten näyt hoituisi sopivalla lääkityksellä . Millaisellahan istutuskuokalla tai lapiolla se susien istutus on tehty ja millaisten lasien läpi se on nähty ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      74
      4989
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3369
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      24
      2680
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1737
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1566
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1332
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      225
      1170
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1015
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      52
      897
    Aihe