AIOTKO OSALLISTUA?

Satsaa.......

Eli nyt ollaan kaavailtu kynttilä tapahtumaa Itsenäisyyspäiväksi Turun kauppatorille. Tapahtumaa kuitenkin pitäisi lykätä, niin että se toteutettaisiin Sunnuntaina 10.12. Mielestäni tapahtumaa pitäisi lykätä siksi että, itsenäisyyspäivä on päivä joka on pyhitetty Suomen itsenäisyydelle, tapahtuma leimattaisiin helposti mielenosoitukseksi, Itsenäisyyspäivänä on paljon muita perinteikkäitä tapahtumia, tapahtumaan saataisiin enemmän osaanottajia mikäli olisi hieman enemmän aikaa tiedottaa asiasta.

Tapahtuman pointti olisi Turun kaupungin päättäjien herättäminen kaupungissa vallitsevaan yleiseen tyytymättömyyteen. Tapahtuma EI MISSÄÄN NIMESSÄ SISÄLTÄISI MITÄÄN RASISTISIA PIIRTEITÄ. jotkin tahot ovat kaikki ehdotukset esimerkiksi tällä palstalla leimannet rasistisiksi. Tapahtuman sanoma olisi yleisen turvallisuuden lisääminen.

Valitettavasti kuluvan vuoden aikana on Turussa uutisoitu paljon yömöyhällä tapahtuineita väkivallan tekoja. Kynttilän sytyttäminen voisi olla lievä mielenilmaisu väkivaltaa vastaan. Sen ei tarvitsisi olla mitään muuta. Sen ei tarvitsisi sisältää mitään poliittisia ajatuksia, ei välttämättä vaatimuksia mihinkään suuntaan. Ainoastaan pienen ihmisen mielenilmaisu järjetöntä väkivaltaa kohtaan. Tapahtuma EI ottaisi suoranaisesti kantaa MIHINKÄÄN YKSITTÄISEEN TAPAUKSEEN.

Mikä Yliopiston opiskelija järjetöjä informoitaisiin asiasta tämän viikon aikana saataisiin tapahtumalle oikeasti osallistujia. Sanaa voitaisiin levittää myös netissä.

Tapahtumasta olisi asiallista informoida esimerkiksi poliisia etukäteen, jottei tulisi mitään yllätyksiä.

VIELÄ KERRAN MAHDOLLISEN TAPAHTUMAN PÄÄPOINTIT:

- Tapahtuma olisi ainoastaan vastaan järjetöntä väkivaltaa sekä kadulla tapahtuvia rikoksia.

- Tapahtuma ei ota kantaa mihinkään yksittäiseen tapaukseen.

- Tapahhtuma ei sisälä mitään negatiivista viestiä mitään erityistä kansan ryhmää vastaan.

- Tapahtuma ei ole rasistinen, siihen toivottaisiin osallistuvan ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista ja minkätahansa syntyperän omaavia ihmisiä.

- Tapahtuma ei ole mielen osoitus.

Tämä on ainoastaan pieni ehdotus minkälainen tapahtuma voisi olla, mikään varsinainen tapahtuman toteuttamis päätös. tässä viestissä esitetyt asiat ovat ainoastaan henkilö kohtaisia ajatuksia eikä kehoita ketään mihinkään. Mikäli joku aikoo järjestää kyseisen laisen tapahtuman, kyseyinen taho varmasti valmistelee tapahtuman kaikki osa-alueet.

3

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ***

      Mitä jos ihan ensimmäiseksi opettelet kirjoittamaan yhdyssanat oikein. Tämä on ainoastaan pieni ehdotus, mitä voisit tehdä.

    • hyh

      Ensinnäkin, samat sanat yhdyssanoista täältäkin. Ja toiseksi, en ikinä osallistuisi tuollaiseen yleispehmeään solidaarisuustapahtumaan.

    • !!!!!!!!!!!

      Ja varmasti moni muukin. Kunhan vain asiasta saadaan kunnon tiedote.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe