Oletteko milloin viimeeksi käyneet torin nurkilla yöaikaan arkena? Meno tuntuu olevan aika hurjaa jopa arkiöisin.
Onko Turku turvallinen?
10
1782
Vastaukset
- yöllä
Jos turvallisuutta kaipaat, pysy kotonasi!
Eihän se Turun vika ole, jos ympäri Suomea tulleet ns. opiskelijat siellä tappelee. Menkää muualle. Hus hus.- näin on
Voisitko samalla pohtia syvemmin tämän ilmiön syitä? Eli mistä johtuu, että ulkopaikkakunnilta tulleet opiskelijat tappelevat?
Tekisin sen itsekin, mutta sinä osaat paremmin. - Sillä sipuli
Vastaaja on tyypillinen, ahdasmielinen ja asenteellinen turkulainen. Ymmärrystä muita paikkakuntia kohtaa ei sitten löydy millään. Tällaisesta asenteesta johtuu Turun paikalleen jämähtyneisyys; siellä eletään yhä 1970 lukua. Asuin pari vuotta Turussa pari kymmentä vuotta sitten, mutta pakenin sieltä. Jos puheessani oli pienikin vivahde, joka kieli eri murrealueesta, niin siitä turkulaiaset alkoivat irviä. Olisin sen kestänyt, mutta oli kaikkea muutakin nurkkakuntaisuutta, mikä ajoi minut vapaammin hengittävään Suomeen. Hassuinta oli, kun turkulaiset yrittivät opettaa minua puhumaan "oikein". Heidän mukaan ei sanota "istui" vaan "istusi". Siis esim. "Minä istusin siellä." Hoh, hoijaa! Rasittavaa.
- hihanauha
Sillä sipuli kirjoitti:

Minusta kaikille heitekkeniläisille pitäisi antaa oikeus oman hihanauhan käyttöön, joka todistaisi heidän taustansa ylivertaisuuden.
- ootan kuin kuuta nousevaa
Sillä sipuli kirjoitti:
Vastaaja on tyypillinen, ahdasmielinen ja asenteellinen turkulainen. Ymmärrystä muita paikkakuntia kohtaa ei sitten löydy millään. Tällaisesta asenteesta johtuu Turun paikalleen jämähtyneisyys; siellä eletään yhä 1970 lukua. Asuin pari vuotta Turussa pari kymmentä vuotta sitten, mutta pakenin sieltä. Jos puheessani oli pienikin vivahde, joka kieli eri murrealueesta, niin siitä turkulaiaset alkoivat irviä. Olisin sen kestänyt, mutta oli kaikkea muutakin nurkkakuntaisuutta, mikä ajoi minut vapaammin hengittävään Suomeen. Hassuinta oli, kun turkulaiset yrittivät opettaa minua puhumaan "oikein". Heidän mukaan ei sanota "istui" vaan "istusi". Siis esim. "Minä istusin siellä." Hoh, hoijaa! Rasittavaa.
Onnellinen olet itse odotan kuin kuuta nousevaa, etta paasen taalta pois. Ahodtaa pirusti.
- yöllä
Sillä sipuli kirjoitti:
Vastaaja on tyypillinen, ahdasmielinen ja asenteellinen turkulainen. Ymmärrystä muita paikkakuntia kohtaa ei sitten löydy millään. Tällaisesta asenteesta johtuu Turun paikalleen jämähtyneisyys; siellä eletään yhä 1970 lukua. Asuin pari vuotta Turussa pari kymmentä vuotta sitten, mutta pakenin sieltä. Jos puheessani oli pienikin vivahde, joka kieli eri murrealueesta, niin siitä turkulaiaset alkoivat irviä. Olisin sen kestänyt, mutta oli kaikkea muutakin nurkkakuntaisuutta, mikä ajoi minut vapaammin hengittävään Suomeen. Hassuinta oli, kun turkulaiset yrittivät opettaa minua puhumaan "oikein". Heidän mukaan ei sanota "istui" vaan "istusi". Siis esim. "Minä istusin siellä." Hoh, hoijaa! Rasittavaa.
Pian tulee kuluneeksi 3 (kolme) vuotta siitä, kun hämeestä muutin Turkuun. Sitä ennen asunut useilla paikkakunnilla, joten tutuiksi ovat tulleet erilaiset murteet. Suvaitsevimmat ihmiset ovat ovat olleet täällä Turussa. Kaunein kaupunki on Turku, tänne aion jäädä.
Yöllä minä nukun, en liiku kaupungilla.
PS. Sellaista paikkakuntaa ei olekaan, etteivät syntyperäiset paikalliset ihmiset "irvi" erilaista murretta :) - Merika
yöllä kirjoitti:
Pian tulee kuluneeksi 3 (kolme) vuotta siitä, kun hämeestä muutin Turkuun. Sitä ennen asunut useilla paikkakunnilla, joten tutuiksi ovat tulleet erilaiset murteet. Suvaitsevimmat ihmiset ovat ovat olleet täällä Turussa. Kaunein kaupunki on Turku, tänne aion jäädä.
Yöllä minä nukun, en liiku kaupungilla.
PS. Sellaista paikkakuntaa ei olekaan, etteivät syntyperäiset paikalliset ihmiset "irvi" erilaista murretta :)Mullekaan ei kukaan koskaan ole eri murteesta irvinyt. Yksi on tämän 7 vuoden aikana sanonut, että "hauskan kuuloista sun puheesi", mutta sehän olikin hyväntahtoinen huomautus. Toisin oli Helsingissä. Yksikin sana tai vääränlainen intonaatio, niin katsottiin kuin mielisairaalasta karannutta!
Tuskin kukaan kauaa jaksaa irviä, ja jos jaksaakin, niin sitä vähemmän aikaa se kestää, mitä vähemmän siihen reagoi. Näin se vaan on. - on se!
Merika kirjoitti:
Mullekaan ei kukaan koskaan ole eri murteesta irvinyt. Yksi on tämän 7 vuoden aikana sanonut, että "hauskan kuuloista sun puheesi", mutta sehän olikin hyväntahtoinen huomautus. Toisin oli Helsingissä. Yksikin sana tai vääränlainen intonaatio, niin katsottiin kuin mielisairaalasta karannutta!
Tuskin kukaan kauaa jaksaa irviä, ja jos jaksaakin, niin sitä vähemmän aikaa se kestää, mitä vähemmän siihen reagoi. Näin se vaan on.Että hesassa entiset maalaiset vahtii kanssaserkkujaan, koska kaikkien pitäisi heidän mielestään helsinkiläistyä ja hävetä juuriaan, mikä tekeekin asiasta sairasta.
Olkaa omia ittejänne ja puhukaa niin kuin lystää, jokaisella meillä on koti jossain, eikä sitä pidä unohtaa!
- viikonloppuisin
Turku on ihan yhtä turvallinen kuin muutkin tämän kokoiset kaupungit Suomessa. Torilla eikä muuallakaan liikkuminen pimeässä ei pelota.
Minua pelottaa vain humalassa heiluvat teinit! Pahimpia ovat just yläasteelle siirtyneet - ja tytöt!
Lopettakaa se viinan ostaminen alaikäisille!
Päätetään, että kukaan ei enää osta viinaa alaikäisille!- Turkkune
Yläastelaistytöt ovat todella pelottavia. Heitä pahempia ainoastaan rollaattorimummot, jotka tuijottavat pistävästi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190