Milloinkahan anteeksipyyntö tulee tällaisilta hoitokokousten järjestäjiltä?
Sadistiset hoitokokousjulmurit
33
1778
Vastaukset
- En ollut..
Itse en ollut seuraamassa näitä kyseisiä hoitokokouksia,mutta olen kuullut,että tällaiset sadistisiksi kuvaillut kokoukset olivat vain joidenkin yksittäisten ihmisten järjestämiä,eivät SRK:n järjestämiä.
Siellä olivat toisia solvaamassa ihmiset,jotka eivät nähneet hirttä omassa silmässään.
Kuitenkaan tämä asia ei koske nykyisiä uskovaisia,vaan niitä,jotka olivat silloin asialla.
Jos asia sinua vaivaa,niin eikö olisi hyvä mennä itse juttelemaan ja kyselemään niiltä ihmisiltä,olisiko jotain sovittavaa.
Jos he ovat uskovaisia ihmisiä,he kyllä myöntävät omat virheensä ja haluavat asian sopia.
Anteeksiantavaa mieltä tarvitaan aina,puolin ja toisin.
Ja anteeksikin voi antaa jo ennen,kuin toinen on edes pyytänyt.
Silloin voi rauhallisin mielin siunata toiselle synnin päästön ja sopia asiat.
Vältetään kaikki vihaa ja katkeruutta,sillä se saastuttaa mielen.
Osoittakaa rakkautta vikaan joutuneille.
Haukkumalla ja mustamaalaamalla kaikki muutkin lestadiolaiset syyllistyy itse aivan yhtä pahaan vääryyteen.
Ja nyt voi sanoa,oman kokemukseni nojalla,että itse en ole tällaisia uskovaisia kohdannyt. Vaikka en itse ole mikään hyvä uskovainen ja syntiinkin joutuu päivittäin,niin aina on rakkautta ja anteeksi antavaa mieltä rittänyt.
Jos ei riittäisi,tietäisin,että kyseinen ihminen ei ole oikeilla jäljillä.
Ja jos en itse jaksaisi antaa anteeksi ja rukoilla väärin tekijän puolesta,tietäisin,etten itse ole oikealla tiellä.- vanha vaimo
Ne kokoukset olivat SRK:n tiedossa ja sieltä lähetettiin paikallisseurakuntien johtokunnan pyynnöstä miehiä "hoitamaan". Ne eivät olleet mitään yksittäisten ihmisten ylilyöntejä. Siihen aikaan Päivämiehessä oli ilmoituksia näistä kokouksista ja vaadittiin kaikkien paikallaoloa.
Kun etsit tämän palstan vanhoja kirjoituksia, niin voit lukea paljon totuuksia asioista, jotta sinulle ei enää jäisi väärää tietoa. - pölijä 2
vanha vaimo kirjoitti:
Ne kokoukset olivat SRK:n tiedossa ja sieltä lähetettiin paikallisseurakuntien johtokunnan pyynnöstä miehiä "hoitamaan". Ne eivät olleet mitään yksittäisten ihmisten ylilyöntejä. Siihen aikaan Päivämiehessä oli ilmoituksia näistä kokouksista ja vaadittiin kaikkien paikallaoloa.
Kun etsit tämän palstan vanhoja kirjoituksia, niin voit lukea paljon totuuksia asioista, jotta sinulle ei enää jäisi väärää tietoa.Kappas vaan. Joku toinenkin muisti hoitokokousilmoitukset Päivämiehessä vuosilta 1976-1977.
Ilmiö oli seuraava:Jonkun paikkakunnan kaikkia uskovaisia, nykyisiä tai entisiä, kutsuttiiin hoitokokoukseen tiettynä aikanan tiettyyn paikkaan.
Tällaisia ilmoituksia oli Päivämiehessä useita 1970-luvum loppupuolella, jolloin puimatanteretta puhdistettiin senaikaisen opin mukaisesti.
Näin jälkeenpäin katsottuna, tunnetulla jälkiviisaudella katsottuna, ne ovat suorastaan järkyttävää luettavaa. Eikö kennekään tullut silloin mieleen, että oli menty aivan liian pitkälle. Ja oliko niin, että jos joku uskalsi arvostella, niin oitis julistetiin vääräoppiseksi.
Millainen uskonvapaus, rauha ja ilo, vanhoillislestadiolaisisilla oli 1970-luvun lopulla, kun kaiveluoppi oli saanut vallan? - ei voi kiistää
pölijä 2 kirjoitti:
Kappas vaan. Joku toinenkin muisti hoitokokousilmoitukset Päivämiehessä vuosilta 1976-1977.
Ilmiö oli seuraava:Jonkun paikkakunnan kaikkia uskovaisia, nykyisiä tai entisiä, kutsuttiiin hoitokokoukseen tiettynä aikanan tiettyyn paikkaan.
Tällaisia ilmoituksia oli Päivämiehessä useita 1970-luvum loppupuolella, jolloin puimatanteretta puhdistettiin senaikaisen opin mukaisesti.
Näin jälkeenpäin katsottuna, tunnetulla jälkiviisaudella katsottuna, ne ovat suorastaan järkyttävää luettavaa. Eikö kennekään tullut silloin mieleen, että oli menty aivan liian pitkälle. Ja oliko niin, että jos joku uskalsi arvostella, niin oitis julistetiin vääräoppiseksi.
Millainen uskonvapaus, rauha ja ilo, vanhoillislestadiolaisisilla oli 1970-luvun lopulla, kun kaiveluoppi oli saanut vallan?Tietysti 70-luvun hoitokokousten negatiiviset piirteet voi kokonaan kiistää ja pitää sitä koskevaa kritiikkiä vain katkerien valehtelijoiden jorinoina. Ja tietysti voisi tukeutua siihen viestinnällisesti paljon käytettyyn kikkaan, jossa kiusalliset ja ikävät asiat rajataan vain pienen, mahdollsimmaan pienen, klikin aikaansaamaksi. Näin koko ongelmaa saadaan asianomaisten omaksi päänsärkyksi. Samalla järjestö muuten kokonaisuutena puhdistetaan kaikesta pahasta.
Tietysti hoitokokouksia voisi myös pitää paikallisten ja erehtyväisten rauhanyhdistysten puuhasteluina, joihin SRK:lla ei ole osaa eikä arpaa.
Tosiasia kuitenkin on, että kunnon hoitokokousta ei voitu pitää ilman SRK:n edustusta.
Nyt tarvittaisiin puolueeton ulkopuolinen selvitys 70-luvun tapahtumista ja senaikaisista opeista. (mm. kaiveluoppi, hedelmistä puu tunnetaan) Päivämies tuolta ajalta on oivallinen lähde. Sen sisältöä ei voitane kiistää jälkeenkään päin.
Ja pitää muistaa, että 70-luvun oppi ja elämä on jäänyt vaikuttamaan nykypäivään asti, sillä onhan Jeesus sama eilen, tänään ja ikuisesti.
- papankiusaajat
Oli kaatumaisillaan vanha kurttuinen eläkeläinen seurakunna edessä.Syntejä ei antaneet anteeksi, vaikka miten pyysi.
- ...................
Itse olen vanhoillislestadiolainen,enkä ole koskaan kokenut mitään vastaavaa.
Itse uskon,että vl-seuroissa saan kuulla sitä ainoaa oikeaa jumalan sanaa.
Jos tiedot julmuuksista pitävät paikkaansa,eivät ne tietystikään ole olleet oikein.
Toivon,että asianomaiset ihmiset sopivat asiat.
Se mitä on tai ei ole tapahtunut,ei kuitenkaan vaikuta nykypäivän nuoriin uskovaisiin,jotka eivät toki voi toisten syntejä lähteä sopimaan.
Siksi onkin ikävää,että kaikki muutkin vanhoillislestadiolaiset mustamaalataan.
mutta,asiasta toiseen.
Jos teillä on halu asioita sopia tai etsiä oikeaa jumalan sanaa,niin tulkaan katsomaan seuroihin,millaista siellä nykyään on.
Jos olette kerran olleet uskomassa,niin tulkaa kuulemaan,vieläkö siellä saarnataan sitä,mihin aikanaan uskoitte.
Hoitokokouksista en tiedä,mutta kun olen lukenut vanhojen saarnaajien julkaisemia kirjoja,niin yhä on sama rakkauden ja armon saarna seuroissa kaikunut. Ei ole saarna tippaakaan muuttunut siitä,mitä se on ollut sota-ajan tienoossa.
Raamatusta esimerkkiä ottaen uskon kuitenkin,että seurakuntakin voi joutua vikoihin.
Niinhän kävi joillekin vähänaasian seurakunnistakin.
Toki asiat pitää silloin sopia ja on niistä rauhanyhdistyksellä uskoakseni ollut joskus puhettakin,mutta tietysti parannus tulisi tehdä niin laajasti,kuin se on pahennustakin herättänyt.
Vaikea kommentoida,kun ei ole oman käden tietoa,mutta uskon kuitenkin,että lestadiolaisissa on säilynyt myös niitä,jotka ovat oikeaa Jumalan sanaa,silloinkin,levittäneet ja tähän sanaan saamme edelleen uskoa.
Toivon,että kaikki voisivat sopia erimielisyytensä ja nekin,jotka silloin ovat uskosta luopuneet,ehkäpä väärän kohtelunkin vuoksi,mahtuisivat taas samoihin seuroihin.
Onhan Jumalan sana kuitenkin tärkeämpää,kuin ihmisten erimielisyydet.
Minun puolestani kaikille tervetuloa. Siellä ei olla toista parempia,vaan kaikki ovat vikaan joutuneet ja armosta uskomassa.
Tulkaa rakkaat vielä katsomaan ja antakaa jo sydämissänne anteeksi väärintekiöille,ettei oma mieli paatuisi ja katkeroituisi. - YX veeällä
................... kirjoitti:

Tulkaa rakkaat vielä katsomaan ja antakaa jo sydämissänne anteeksi väärintekiöille,ettei oma mieli paatuisi ja katkeroituisi.Hoitokokoukset alkoivat siitä syystä, kun maallikot olivat saaneet liikaa valtaa liikkeessämme 1960-luvulla. Ja syynä hoitokokouksiin oli myös yhteiskuntamme suuret muutokset pienen ajan sisällä, jolloin ruvettiin etsimään syyllisiä esimerkiksi maaseudun väestön vähenemiseen ja muihinkin ns. "rappioilmiöihin", kuten alkoholin käytön lisääntymiseen, avioeroihin ja sukupuolimoraalin löystymiseen.
- Kolmas...Mies
................... kirjoitti:
Itse olen vanhoillislestadiolainen,enkä ole koskaan kokenut mitään vastaavaa.
Itse uskon,että vl-seuroissa saan kuulla sitä ainoaa oikeaa jumalan sanaa.
Jos tiedot julmuuksista pitävät paikkaansa,eivät ne tietystikään ole olleet oikein.
Toivon,että asianomaiset ihmiset sopivat asiat.
Se mitä on tai ei ole tapahtunut,ei kuitenkaan vaikuta nykypäivän nuoriin uskovaisiin,jotka eivät toki voi toisten syntejä lähteä sopimaan.
Siksi onkin ikävää,että kaikki muutkin vanhoillislestadiolaiset mustamaalataan.
mutta,asiasta toiseen.
Jos teillä on halu asioita sopia tai etsiä oikeaa jumalan sanaa,niin tulkaan katsomaan seuroihin,millaista siellä nykyään on.
Jos olette kerran olleet uskomassa,niin tulkaa kuulemaan,vieläkö siellä saarnataan sitä,mihin aikanaan uskoitte.
Hoitokokouksista en tiedä,mutta kun olen lukenut vanhojen saarnaajien julkaisemia kirjoja,niin yhä on sama rakkauden ja armon saarna seuroissa kaikunut. Ei ole saarna tippaakaan muuttunut siitä,mitä se on ollut sota-ajan tienoossa.
Raamatusta esimerkkiä ottaen uskon kuitenkin,että seurakuntakin voi joutua vikoihin.
Niinhän kävi joillekin vähänaasian seurakunnistakin.
Toki asiat pitää silloin sopia ja on niistä rauhanyhdistyksellä uskoakseni ollut joskus puhettakin,mutta tietysti parannus tulisi tehdä niin laajasti,kuin se on pahennustakin herättänyt.
Vaikea kommentoida,kun ei ole oman käden tietoa,mutta uskon kuitenkin,että lestadiolaisissa on säilynyt myös niitä,jotka ovat oikeaa Jumalan sanaa,silloinkin,levittäneet ja tähän sanaan saamme edelleen uskoa.
Toivon,että kaikki voisivat sopia erimielisyytensä ja nekin,jotka silloin ovat uskosta luopuneet,ehkäpä väärän kohtelunkin vuoksi,mahtuisivat taas samoihin seuroihin.
Onhan Jumalan sana kuitenkin tärkeämpää,kuin ihmisten erimielisyydet.
Minun puolestani kaikille tervetuloa. Siellä ei olla toista parempia,vaan kaikki ovat vikaan joutuneet ja armosta uskomassa.
Tulkaa rakkaat vielä katsomaan ja antakaa jo sydämissänne anteeksi väärintekiöille,ettei oma mieli paatuisi ja katkeroituisi.Tällä palstalla on luettu huomattavan paljon surullisia kuvauksia hoitokokouksien hengellisestä terrorista ja mielivaltaisesta julmuudesta.
Seuraavassa kuvaus kahdesta tapauksesta (Suomi24-palstalla 13.10.2006)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000020372919#22000000020372919
Hoitokokousten seuraamuksena vääristyneet opilliset väritykset ovat jääneet pysyvästi vanhoillislestadiolaisuuteen.
Ne eivät perustu kristinoppiin: niillä ei ole perustusta Raamatussa Raamattuun eikä Tunnustuskirjoissa.
Meidän tulee siksi tänä päivänä kysyä yhä ne samat kysymykset, jotka rovasti Paavo Sillanpää esitti 1977 SRK:n työvaliokunnalle osoittamassaan avoimessa kirjeessä:
"...pyydämmekin, että SRK:n työvaliokunta nyt osoittaa missä kohdassa Raamatussa tai evankelisluterilaisen kirkon Tunnustuskirjoissa on merkittynä työvaliokunnan nykyisin käyttämät seuraavat opinkohdat ja menettelytavat:
1. Missä po. kirjain kohdissa vaaditaan uskon ehtona pakkoparannus ja julkirippi?
2. Missä po. kirjain kohdissa osoitetaan, että salaripin asiat on tuotava ilmi yleisissä kokouksissa tai muussa asiain käsittelyvaiheessa?
3. Missä po. kirjain kohdissa on mainittuna, että Herran pyhä Ehtoollinen on vain muistoateria?
4. Missä po. kirjain kohdissa on sellainen maininta, että ensin on täytettävä määrätty ehto (esim. heitettävä televisio ulos), niin sitten voidaan anovalle julistaa synninpäästö?
5. Missä po. kirjain kohdissa on mainittu, että SRK:n johtokunta on Jumalan valtakunnan hallitus?" - Elävä kristillisyys
Menettelytavat hoitokokousten käytännössä olivat täysin samanlaiset eri puolilla maata. Uskovaiset istuivat hoitokokouksissa silmät pyöreinä ja ihmeissään, sillä ei sellaisiin käytäntöihin ollut totuttu. Oli käyty tavallisesti seuroissa vain. SRK:n hoitomiesten, puhujien, menettelyt olivat täysin vierailta elävälle kristillisyydelle.
Outoa kristilisyyden perinteelle näissä kaikkialla maassa sovelletuissa menettelyissä oli paljonkin:
- seurapaikan ulko-ovien lukitseminen
- ulkopuolisten eli ei-uskovaisten ulos käskeminen
- tapahtumien salaamisen vaatimus: kaikilta vaadittiin julkisesti, että kukaan ei kerro koskaan kenellekään tapahtumista kokouksessa
- myöhään yöhön jopa kello kolmeen saakka pidetyt istunnot
- ripin sakramentin väärinkäyttö: synninpäästön kiistäminen eli siunauksen kieltäminen pyytäjältä
- julkiripin vaatimus olemattomista asioista, joista kristinoppi ei ole koskaan vaatinut julkirippiä; loppuvuosina likimain kaikki ne jotka eivät olleet joutuneet mihinkään julkiseen syyniin, ja joita ei ollut erotettu, marssivat seurakunnan eteen "varmuuden vuuoksi" tekemään julkirippiä asioista joista ei minkään Raamatun mukaan tarvitse tehdä julkirippiä. Se oli avointa anteeksipyytämisen eli ripin pilkkaa.
- anteeksipyytämisen vaatimus vaatien myös käyttämään tiettyjä suomen kielen sanoja, joita ei kuitenkaan ennakkoon kerrottu, ne piti "hoksata" ja toistaa kuin papaukaija, täsmälleen samanlaisina
- ihmisten henkilökohtaisten yksityisasioiden selvittely julkisesti, jopa intiimiin kahdenkeskiseen rakkauselämään saakka ulottuen; naapureiden ja omien lasten ja nuorten kuunnellessa paikalla
- puhe henkiopeista (oli moninaisia "henkiä"), sitä ei ole Raamatussa eikä Lutherilla, ei ole kuulunut myöskään kristillisyyden perinteeseen
- sosiaalinen eristäminen: kehotettiin kaikkia läsnäolijoita kielätyytmään olemasta missään tekemisissä sellaisen kanssa joka päätettiin siinä erotta eli julistettiin Saatanan lapseksi: ei saa tervehtiä, kylässä ei saa käydä, ei saa olla puhelinyhteydessä, ei muutenkaan tekemisissä.
Tästä oli järkyttäviä seuraamuksia ystävyys- ja sukulaisuussuhteiden katketessa ja ihmisten jäädessä täysin yksin, vaille heille rakkaaksi ja tärkeäksi käyneen sosiaalisen verkostonsa tukea. - Nuori vl Pornainen
YX veeällä kirjoitti:
Hoitokokoukset alkoivat siitä syystä, kun maallikot olivat saaneet liikaa valtaa liikkeessämme 1960-luvulla. Ja syynä hoitokokouksiin oli myös yhteiskuntamme suuret muutokset pienen ajan sisällä, jolloin ruvettiin etsimään syyllisiä esimerkiksi maaseudun väestön vähenemiseen ja muihinkin ns. "rappioilmiöihin", kuten alkoholin käytön lisääntymiseen, avioeroihin ja sukupuolimoraalin löystymiseen.
Minusta nuo perustelut hoitokokousten julmuuksille ovat kestämättömiä. Tiedämme että koko maan rauhanyhdistykset menivät sekaisin vuuosien ajaksi. Ei ollut oikein eikä Jumalan sanan mukaista, että ihmisiä kohdeltiin julmasti ja armosta tehtiin ehdollista.
On ollut tosi ahdistavaa katsella tätä televisiodokumentista "Syntisin silmin" meikäläisyyden menoa vuonna 1981.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=68&a=01708
Oikea uskovainen ei voi mennä tällaiseen mukaan. - Nimetön
Kolmas...Mies kirjoitti:
Tällä palstalla on luettu huomattavan paljon surullisia kuvauksia hoitokokouksien hengellisestä terrorista ja mielivaltaisesta julmuudesta.
Seuraavassa kuvaus kahdesta tapauksesta (Suomi24-palstalla 13.10.2006)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000020372919#22000000020372919
Hoitokokousten seuraamuksena vääristyneet opilliset väritykset ovat jääneet pysyvästi vanhoillislestadiolaisuuteen.
Ne eivät perustu kristinoppiin: niillä ei ole perustusta Raamatussa Raamattuun eikä Tunnustuskirjoissa.
Meidän tulee siksi tänä päivänä kysyä yhä ne samat kysymykset, jotka rovasti Paavo Sillanpää esitti 1977 SRK:n työvaliokunnalle osoittamassaan avoimessa kirjeessä:
"...pyydämmekin, että SRK:n työvaliokunta nyt osoittaa missä kohdassa Raamatussa tai evankelisluterilaisen kirkon Tunnustuskirjoissa on merkittynä työvaliokunnan nykyisin käyttämät seuraavat opinkohdat ja menettelytavat:
1. Missä po. kirjain kohdissa vaaditaan uskon ehtona pakkoparannus ja julkirippi?
2. Missä po. kirjain kohdissa osoitetaan, että salaripin asiat on tuotava ilmi yleisissä kokouksissa tai muussa asiain käsittelyvaiheessa?
3. Missä po. kirjain kohdissa on mainittuna, että Herran pyhä Ehtoollinen on vain muistoateria?
4. Missä po. kirjain kohdissa on sellainen maininta, että ensin on täytettävä määrätty ehto (esim. heitettävä televisio ulos), niin sitten voidaan anovalle julistaa synninpäästö?
5. Missä po. kirjain kohdissa on mainittu, että SRK:n johtokunta on Jumalan valtakunnan hallitus?"1. Olen koko ikänä,eli 25-vuotta ollut uskomassa,eikä koskaan ole vaadittu julkirippiä.
Itse olen kertonut yksityisille ihmisille mieltäni painaneista asioista,omasta tahdostani. Julkisesti en koskaan.
2. Koskaan ei myöskään ole henkilökohtaiset asiat levinneet yleisesti muiden tietoon.
3. Jeesus itse sanoi, "...tehkää se minun muistokseni..." Muistoateria se varmasti on ja tarkoitettu vahvistamaan uskoa.
Voitko selventää,mitä muuta se on,niin voi kommentoida tarkemmin?
4. ei ole myöskään pakko heittää televisiota ulos. Tosin useimmat eivät halua sitä omasta tahdostaan katso,sen huonon ohjelmatarjonnan vuoksi.
Itsessään televisio ei ole synti,mutta sieltä tulee ohjelmaa,joka helposti herättää pahennusta ja turruttaa mielen synnin luvallisuuteen.
5. raamattu mainitsee,että Jeesus jätti valtakuntansa maanpäälle. Jumalan lapsen ovat siis Jumalan valtakunnan jäseniä ja sen edustajia täällä maailmassa. - S.Lestander
Nimetön kirjoitti:
1. Olen koko ikänä,eli 25-vuotta ollut uskomassa,eikä koskaan ole vaadittu julkirippiä.
Itse olen kertonut yksityisille ihmisille mieltäni painaneista asioista,omasta tahdostani. Julkisesti en koskaan.
2. Koskaan ei myöskään ole henkilökohtaiset asiat levinneet yleisesti muiden tietoon.
3. Jeesus itse sanoi, "...tehkää se minun muistokseni..." Muistoateria se varmasti on ja tarkoitettu vahvistamaan uskoa.
Voitko selventää,mitä muuta se on,niin voi kommentoida tarkemmin?
4. ei ole myöskään pakko heittää televisiota ulos. Tosin useimmat eivät halua sitä omasta tahdostaan katso,sen huonon ohjelmatarjonnan vuoksi.
Itsessään televisio ei ole synti,mutta sieltä tulee ohjelmaa,joka helposti herättää pahennusta ja turruttaa mielen synnin luvallisuuteen.
5. raamattu mainitsee,että Jeesus jätti valtakuntansa maanpäälle. Jumalan lapsen ovat siis Jumalan valtakunnan jäseniä ja sen edustajia täällä maailmassa.no kuule kun oot syntyny '81 niin et voi tällasista asioista tietääkkään, kysy vanhemmiltasi, ne tietää.... jos vaan haluavat.
- palstalla?
Nimetön kirjoitti:
1. Olen koko ikänä,eli 25-vuotta ollut uskomassa,eikä koskaan ole vaadittu julkirippiä.
Itse olen kertonut yksityisille ihmisille mieltäni painaneista asioista,omasta tahdostani. Julkisesti en koskaan.
2. Koskaan ei myöskään ole henkilökohtaiset asiat levinneet yleisesti muiden tietoon.
3. Jeesus itse sanoi, "...tehkää se minun muistokseni..." Muistoateria se varmasti on ja tarkoitettu vahvistamaan uskoa.
Voitko selventää,mitä muuta se on,niin voi kommentoida tarkemmin?
4. ei ole myöskään pakko heittää televisiota ulos. Tosin useimmat eivät halua sitä omasta tahdostaan katso,sen huonon ohjelmatarjonnan vuoksi.
Itsessään televisio ei ole synti,mutta sieltä tulee ohjelmaa,joka helposti herättää pahennusta ja turruttaa mielen synnin luvallisuuteen.
5. raamattu mainitsee,että Jeesus jätti valtakuntansa maanpäälle. Jumalan lapsen ovat siis Jumalan valtakunnan jäseniä ja sen edustajia täällä maailmassa.Kirjoitat kovin itsevarmasti asioista, jotka sinulta on onnistuttu pimittämään jo kolmanteen polveen. Et tunnu uskovan edes kirjallisia dokumentteja. Hyvin ovat saarnamiehet leiviskänsä hoitaneet. Hyvin olet uskonut myös A.H.n lausunnot mediassa hoitokokouksista yksittäisinä ylilyönteinä. Voiko olla mahdollista, että on kokonaan mennyt silmiesi ja korviesi ohi koko puimatantereen puhdistusoperaatio, olethan kuitenkin aikuinen ihminen.
Valitettavasti kaltaisiisi törmää ajoittain. Sinäkin halunnet tehdä todenpuhujista valehtelijoita? - Nuori vl Pornainen
S.Lestander kirjoitti:
no kuule kun oot syntyny '81 niin et voi tällasista asioista tietääkkään, kysy vanhemmiltasi, ne tietää.... jos vaan haluavat.
Mun vanhemmat ei suostu kertomaan jos kyselee...kasvoille tulee outo ilme ja vaihdetaan puheenaihetta.
- Nimetön

Kysyin jo. Eivät ole omakohtaisesti kokenee,mutta jotain olivat kuulleet. Me asuttiinkin kyllä aika syrjässä ja seuroihin päästiin aika harvoin.
Heille ei kuitenkaan ole kukaan hotokokousta tullut järjestämään,eivätkä he ole niitä järjestäneet muille.
Ovat vain uskoneet ja tehneet työtään ja siinä sivussa kasvattaneet muutaman mukavan mukelon. :-)
Mutta tuossa äskeisessä olikin kyse siitä,että joku väitti noiden em. väitteiden pätevän yhä.
Siihen minä ainakin osaan vastata,että eivät päde. Ja niin vastasinkin. - Nimetön
Nuori vl Pornainen kirjoitti:
Mun vanhemmat ei suostu kertomaan jos kyselee...kasvoille tulee outo ilme ja vaihdetaan puheenaihetta.
on kahdenlaista reaktiota. Toiset puhuvat sen,minkä tietävät ja toiset eivät puhu.
Eikös se ole selvä merkki,että siihen aikaan oli ainakin kahdenlaisia uskovaisia.
Uskoisin,että hyvä lopulta voitti.
Mutta enhän voi itse edes sanoa,oliko sitä pahaa,kun en tiedä,kuin nykyisen rakkauden ja lämmön ilmapiirin. :-) - Nimetön
palstalla? kirjoitti:
Kirjoitat kovin itsevarmasti asioista, jotka sinulta on onnistuttu pimittämään jo kolmanteen polveen. Et tunnu uskovan edes kirjallisia dokumentteja. Hyvin ovat saarnamiehet leiviskänsä hoitaneet. Hyvin olet uskonut myös A.H.n lausunnot mediassa hoitokokouksista yksittäisinä ylilyönteinä. Voiko olla mahdollista, että on kokonaan mennyt silmiesi ja korviesi ohi koko puimatantereen puhdistusoperaatio, olethan kuitenkin aikuinen ihminen.
Valitettavasti kaltaisiisi törmää ajoittain. Sinäkin halunnet tehdä todenpuhujista valehtelijoita?Olen kysynyt asioista vanhemmiltani ja myös sisaruksiltani,jotka ovat olleet siihen aikaan eri ikäisiä.
Olen kysynyt myös muilta tämän alueen uskovaisilta,eikä kukaan ole jotunut ylilyöntien kohteeksi,eivätkä ole myöskään olleet itse "hoitamassa".
Uskon,että jossain on sellaista voinut tapahtua,muuta ei joka paikassa.
Minulla on myös tuttavia,jotka niihin aikoihin jättivät itse uskonsa.
Hekään eivät olleet kokeneet hoitamisia,vaan olivat päätyneet ratkaisuun,koska "usko ei sopinut suunnitelmiin".
Toiseksi olen kuullut myös kiitollisia lausuntoja,joissa on nuhdeltu oikeasta synnistä ja saatu tehdä parannusta.
Tämä varmasti on myös ollut hoitamisen tarkoitus ja ainakin osaa se on auttanut.
Kuitenkin on tapahtunut myös ylilyöntejä ja paha kello kuuluu yleensä kauemmaksi,kuin hyvä. - Nimetön
palstalla? kirjoitti:
Kirjoitat kovin itsevarmasti asioista, jotka sinulta on onnistuttu pimittämään jo kolmanteen polveen. Et tunnu uskovan edes kirjallisia dokumentteja. Hyvin ovat saarnamiehet leiviskänsä hoitaneet. Hyvin olet uskonut myös A.H.n lausunnot mediassa hoitokokouksista yksittäisinä ylilyönteinä. Voiko olla mahdollista, että on kokonaan mennyt silmiesi ja korviesi ohi koko puimatantereen puhdistusoperaatio, olethan kuitenkin aikuinen ihminen.
Valitettavasti kaltaisiisi törmää ajoittain. Sinäkin halunnet tehdä todenpuhujista valehtelijoita?Näen asian myös ehkä hieman kuin ulkopuolisen silmin.
Olen kuullut sekä hyvän,että pahan version ja eri muunnelmia niistä.
Järki siis sanoo,että molempia on tapahtunut.
Itse asiaan osalliset eivät ehkä halua myöntää,että on tapahtunut myös erilaisia asioita,kuin omalle kohdalle sattuneet.
Ei kumminkaan puolin.
Pahaa kärsineet eivät halua kuulla hyvistä tapahtumista ja hyvää kokeneet eivät usko pahoihin.
Itse uskon ne molemmat,mutta tiedän myös nyky tilanteen.
Nykyisin SRK:n piirissa vallitsee rauha,ilo ja armo. - ei pidä
Nimetön kirjoitti:
Näen asian myös ehkä hieman kuin ulkopuolisen silmin.
Olen kuullut sekä hyvän,että pahan version ja eri muunnelmia niistä.
Järki siis sanoo,että molempia on tapahtunut.
Itse asiaan osalliset eivät ehkä halua myöntää,että on tapahtunut myös erilaisia asioita,kuin omalle kohdalle sattuneet.
Ei kumminkaan puolin.
Pahaa kärsineet eivät halua kuulla hyvistä tapahtumista ja hyvää kokeneet eivät usko pahoihin.
Itse uskon ne molemmat,mutta tiedän myös nyky tilanteen.
Nykyisin SRK:n piirissa vallitsee rauha,ilo ja armo.Huomaan, että kohdallasi tapahtui takinkääntö. Väitit, ettei pidä paikkaansa ja nyt pitää paikkansa, ehkä.
Tuskin pystyt tarkastelemaan julmia hoitokokousaikoja ulkopuolisin silmin. Ulkopuolisesta eli eivl:sta siionin puhdistus keksittyjen henkien vaivaamista ihmisistä tuntuu pöyristyttävältä vallankäytöltä. Kyse oli sentään ihmisten hengellisen tilan mittaamisesta ja mielivaltaisesta saatanalle heittämisestä. Kristitty ja uskovainen ei toimi noin.
Kirjoituksessasi mitätöit väitteesi hoitojen paikkansapitämättömyydestä. Samalla kuitenkin asetuit ymmärtääkseni enemmän sille kannalle, että pahaa kärsineet eli ulosheitetyt sulkevat korvansa kaikelta hyvältä, mitä nykyään tapahtuu siionissa ja muistelevat vain kärsimäänsä pahaa.
Hoidot entisessä muodossaan ovat lakanneet, mutta ns. Kristuksen kirkkolain mukaisesti parin hengen voimin hoitoja tapahtuu. Sitä en tiedä, nuhdellaanko kymmenen käskyn mukaisista synneistä, vai onko kyseessä nuhdeltavien haluttomuus noudattaa rakkauden neuvoja eli sääntölistaa, jolla vl-uskovaiset pidetään seurakunnalle kuuliaisina.
Kuten rovasti Paavo Sillanpää vastineessaan SRK:lle Kotimaa-lehdessä -77 ? sanoi, armolle alettiin asettaa ehtoja, kuten televisiottomuus jne. Sellainen toiminta ei ole Raamatun mukaista.
Jos nykyisin, kuten kirjoitit, SRK:n piirissä vallitsee rauha, ilo ja armo, niin miksi kuitenkin edelleen SRK on kykenemätön myöntämään hoitojensa virheellisyyden eikä halua julkisesti esittää anteeksipyyntöä hirmutöistään. Jumalan aika ei vielä ole tullut? - 60-luvulla,
Nuori vl Pornainen kirjoitti:
Minusta nuo perustelut hoitokokousten julmuuksille ovat kestämättömiä. Tiedämme että koko maan rauhanyhdistykset menivät sekaisin vuuosien ajaksi. Ei ollut oikein eikä Jumalan sanan mukaista, että ihmisiä kohdeltiin julmasti ja armosta tehtiin ehdollista.
On ollut tosi ahdistavaa katsella tätä televisiodokumentista "Syntisin silmin" meikäläisyyden menoa vuonna 1981.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=68&a=01708
Oikea uskovainen ei voi mennä tällaiseen mukaan.eikä ole vieläkään palannut katumuksen ja parannuksen kautta oikealle tielle vaan peittelee sekä puolustelee edelleen vanhoja harhaoppejaan.
Vääryydet eivät poistu salaamalla, vaan anteeksisaamisen ja -uskomisen kautta! - julmuutensa.
Elävä kristillisyys kirjoitti:
Menettelytavat hoitokokousten käytännössä olivat täysin samanlaiset eri puolilla maata. Uskovaiset istuivat hoitokokouksissa silmät pyöreinä ja ihmeissään, sillä ei sellaisiin käytäntöihin ollut totuttu. Oli käyty tavallisesti seuroissa vain. SRK:n hoitomiesten, puhujien, menettelyt olivat täysin vierailta elävälle kristillisyydelle.
Outoa kristilisyyden perinteelle näissä kaikkialla maassa sovelletuissa menettelyissä oli paljonkin:
- seurapaikan ulko-ovien lukitseminen
- ulkopuolisten eli ei-uskovaisten ulos käskeminen
- tapahtumien salaamisen vaatimus: kaikilta vaadittiin julkisesti, että kukaan ei kerro koskaan kenellekään tapahtumista kokouksessa
- myöhään yöhön jopa kello kolmeen saakka pidetyt istunnot
- ripin sakramentin väärinkäyttö: synninpäästön kiistäminen eli siunauksen kieltäminen pyytäjältä
- julkiripin vaatimus olemattomista asioista, joista kristinoppi ei ole koskaan vaatinut julkirippiä; loppuvuosina likimain kaikki ne jotka eivät olleet joutuneet mihinkään julkiseen syyniin, ja joita ei ollut erotettu, marssivat seurakunnan eteen "varmuuden vuuoksi" tekemään julkirippiä asioista joista ei minkään Raamatun mukaan tarvitse tehdä julkirippiä. Se oli avointa anteeksipyytämisen eli ripin pilkkaa.
- anteeksipyytämisen vaatimus vaatien myös käyttämään tiettyjä suomen kielen sanoja, joita ei kuitenkaan ennakkoon kerrottu, ne piti "hoksata" ja toistaa kuin papaukaija, täsmälleen samanlaisina
- ihmisten henkilökohtaisten yksityisasioiden selvittely julkisesti, jopa intiimiin kahdenkeskiseen rakkauselämään saakka ulottuen; naapureiden ja omien lasten ja nuorten kuunnellessa paikalla
- puhe henkiopeista (oli moninaisia "henkiä"), sitä ei ole Raamatussa eikä Lutherilla, ei ole kuulunut myöskään kristillisyyden perinteeseen
- sosiaalinen eristäminen: kehotettiin kaikkia läsnäolijoita kielätyytmään olemasta missään tekemisissä sellaisen kanssa joka päätettiin siinä erotta eli julistettiin Saatanan lapseksi: ei saa tervehtiä, kylässä ei saa käydä, ei saa olla puhelinyhteydessä, ei muutenkaan tekemisissä.
Tästä oli järkyttäviä seuraamuksia ystävyys- ja sukulaisuussuhteiden katketessa ja ihmisten jäädessä täysin yksin, vaille heille rakkaaksi ja tärkeäksi käyneen sosiaalisen verkostonsa tukea."Virallisesti" SRK on ilmoittanut, ettei sillä ole ollut osaa eikä arpaa koko hoitokokousoperaatiossa, jonka me kaikki aikalaiset tiedämme täydeksi valheeksi! SRK organisoi ja johti koko operaation. Muistamme hyvin, että julmimmat hoitomiehet olivat aina SRK:n lähettämiä! Heidät lähetettiin heittämään "kiusalliset tapaukset", joita paikalliset julmuritkaan eivät uskaltaneet heittää...
- varsinainen julmuri
julmuutensa. kirjoitti:
"Virallisesti" SRK on ilmoittanut, ettei sillä ole ollut osaa eikä arpaa koko hoitokokousoperaatiossa, jonka me kaikki aikalaiset tiedämme täydeksi valheeksi! SRK organisoi ja johti koko operaation. Muistamme hyvin, että julmimmat hoitomiehet olivat aina SRK:n lähettämiä! Heidät lähetettiin heittämään "kiusalliset tapaukset", joita paikalliset julmuritkaan eivät uskaltaneet heittää...
Pois lehdistänpalstoista valehtelemasta tämä yksi "pääsihteeri"
on tainnut "pää mennä vähän sekaisin" vanhuksien kiusaajalta. Äänstetään henkilö työttömäksi. Tähän olisin valmis. Samalla valehtelijat helvettiin
- ovet lukittiin
Tuli pelon kaaos. Kaikki pelkäs. Tuli todistettua ikinuistoihin, miten vanhukset lähes pyörtyivät seisoessaa kumarassa itkuisina anteeksi pyydellen.
Ja anteeksi ei annettu. Joka oli valmis antamaan anteeksi synnit, hän joutui myös piinapenkkiin ja jopa saatanalle heitetyksi- Nimetön
Niitäkin oli,jotka olivat valmiit toimimaan oikein ja saarnaamaan synnin päästöä katuvalle.
Ja juuri tämä usko on säilynyt aina tähän päivään saakka ja sitä saarnataan yhä. - sirkka
Nimetön kirjoitti:
Niitäkin oli,jotka olivat valmiit toimimaan oikein ja saarnaamaan synnin päästöä katuvalle.
Ja juuri tämä usko on säilynyt aina tähän päivään saakka ja sitä saarnataan yhä.että jokaisen Ry:lle jääneen on täytynyt jollain tasolla hyväksyä nuo kokoukset, jos ei muuten, niin vaikenemalla (Raamatussa: "luvusta osallinen").
Kokoukset on sitten jossain vaiheessa lopetettu, koskapa jälkipolvi ei niistä tiedä. Näennäisesti on (kai) palattu entisennäköisiin
(-kuuloisiin) saarnoihin, mutta menneet hoitokokoukset ja henkiparannukset ovat edelleen selvittämättä. Nuo tapahtumat siis virallisesti hyväksytään ilmeisesti hyvinä "puimatantereen puhdistuksina" (?)
Raamatun mukaista toiminta ei kuitenkaan ollut, eikä rakkautta ollut alkuunkaan. - Nimetön
sirkka kirjoitti:
että jokaisen Ry:lle jääneen on täytynyt jollain tasolla hyväksyä nuo kokoukset, jos ei muuten, niin vaikenemalla (Raamatussa: "luvusta osallinen").
Kokoukset on sitten jossain vaiheessa lopetettu, koskapa jälkipolvi ei niistä tiedä. Näennäisesti on (kai) palattu entisennäköisiin
(-kuuloisiin) saarnoihin, mutta menneet hoitokokoukset ja henkiparannukset ovat edelleen selvittämättä. Nuo tapahtumat siis virallisesti hyväksytään ilmeisesti hyvinä "puimatantereen puhdistuksina" (?)
Raamatun mukaista toiminta ei kuitenkaan ollut, eikä rakkautta ollut alkuunkaan.Mistäkähän sitten johtuu,että kaikki vanhemmatkaan uskovaiset eivät näistä tiedä?
Kysyin sitä omilta vanhemmiltani ja he sanoivat,että jotain puhetta aiheesta on ollut meidänkin siionissamme,mutta ettei henkilökohtaista kosketusta tai edes tarkempaa tietoa asioista ollut.
Kukaan ei tullut ahdistelemaan ja sai uskoa aivan vapaasti.
Ja saa edelleen.
Ja tuosta entisyydestä sen verran,että kyllä sen kuulee,onko sana oikeaa vai väärää.
Olen kuunnellut useiden eri uskontokuntien saarnoja ja oikean sanan erottaa jo muutamasta lauseesta.
Ei tarvitse erikseen tietää,onko puhuja uskovainen. Sen tuntee sydämessään ja kuulee puheen sisällöstä ja lämmöstä.
Kerran lapsena muistan,kun sisarusten kanssa kuunneltiin Jumalan palveluksia ja arvuuteltiin,onko puhuja uskovainen.
Kertaakaan ei mennyt pieleen. Ja oltiin vasta pieniä lapsia. - Nimetön

Kertaakaan ei mennyt pieleen. Ja oltiin vasta pieniä lapsia. - sirkka
Nimetön kirjoitti:
Mistäkähän sitten johtuu,että kaikki vanhemmatkaan uskovaiset eivät näistä tiedä?
Kysyin sitä omilta vanhemmiltani ja he sanoivat,että jotain puhetta aiheesta on ollut meidänkin siionissamme,mutta ettei henkilökohtaista kosketusta tai edes tarkempaa tietoa asioista ollut.
Kukaan ei tullut ahdistelemaan ja sai uskoa aivan vapaasti.
Ja saa edelleen.
Ja tuosta entisyydestä sen verran,että kyllä sen kuulee,onko sana oikeaa vai väärää.
Olen kuunnellut useiden eri uskontokuntien saarnoja ja oikean sanan erottaa jo muutamasta lauseesta.
Ei tarvitse erikseen tietää,onko puhuja uskovainen. Sen tuntee sydämessään ja kuulee puheen sisällöstä ja lämmöstä.
Kerran lapsena muistan,kun sisarusten kanssa kuunneltiin Jumalan palveluksia ja arvuuteltiin,onko puhuja uskovainen.
Kertaakaan ei mennyt pieleen. Ja oltiin vasta pieniä lapsia.pidettiin kokouksia, joissa aiheena oli "sisäiset asiat". Niistä ilmoitettiin Päivämies- lehdissä.
Tuntuisipa uskomattomalta, elleivät kaikki ainakin 70- luvulla Ry:llä talostelleet olisi tienneet noista kokouksista.
Samat henkilöt julistavat nyt (ainakin suviseuraradiossa) armoa ja anteeksiantoa, etteipä uskoisi samoiksi tuomareiksi, ellei tietäisi. Parannus entisistä on kuitenkin tekemättä. Raamattu: "Hedelmistä te heidät tunnette".
Täytyy ihmetellä sitäkin, mihin ne monenmoiset väärät henget ovat sittemmin kadonneet...
Raamatunmukainen usko vie perille. - valehtelevat!
Nimetön kirjoitti:
Mistäkähän sitten johtuu,että kaikki vanhemmatkaan uskovaiset eivät näistä tiedä?
Kysyin sitä omilta vanhemmiltani ja he sanoivat,että jotain puhetta aiheesta on ollut meidänkin siionissamme,mutta ettei henkilökohtaista kosketusta tai edes tarkempaa tietoa asioista ollut.
Kukaan ei tullut ahdistelemaan ja sai uskoa aivan vapaasti.
Ja saa edelleen.
Ja tuosta entisyydestä sen verran,että kyllä sen kuulee,onko sana oikeaa vai väärää.
Olen kuunnellut useiden eri uskontokuntien saarnoja ja oikean sanan erottaa jo muutamasta lauseesta.
Ei tarvitse erikseen tietää,onko puhuja uskovainen. Sen tuntee sydämessään ja kuulee puheen sisällöstä ja lämmöstä.
Kerran lapsena muistan,kun sisarusten kanssa kuunneltiin Jumalan palveluksia ja arvuuteltiin,onko puhuja uskovainen.
Kertaakaan ei mennyt pieleen. Ja oltiin vasta pieniä lapsia.SRK on neuvonut (ts pakottanut) alamaisensa kiistämään koko häpeällisen hoitokokousoperaation. Vai uskotko tosissaan, että vanhempasi ovat ainoina jääneet hoitokokouksista paitsi?
He vain noudattavat SRK:n määräystä. - oppii
Nimetön kirjoitti:
Mistäkähän sitten johtuu,että kaikki vanhemmatkaan uskovaiset eivät näistä tiedä?
Kysyin sitä omilta vanhemmiltani ja he sanoivat,että jotain puhetta aiheesta on ollut meidänkin siionissamme,mutta ettei henkilökohtaista kosketusta tai edes tarkempaa tietoa asioista ollut.
Kukaan ei tullut ahdistelemaan ja sai uskoa aivan vapaasti.
Ja saa edelleen.
Ja tuosta entisyydestä sen verran,että kyllä sen kuulee,onko sana oikeaa vai väärää.
Olen kuunnellut useiden eri uskontokuntien saarnoja ja oikean sanan erottaa jo muutamasta lauseesta.
Ei tarvitse erikseen tietää,onko puhuja uskovainen. Sen tuntee sydämessään ja kuulee puheen sisällöstä ja lämmöstä.
Kerran lapsena muistan,kun sisarusten kanssa kuunneltiin Jumalan palveluksia ja arvuuteltiin,onko puhuja uskovainen.
Kertaakaan ei mennyt pieleen. Ja oltiin vasta pieniä lapsia."Kerran lapsena muistan,kun sisarusten kanssa kuunneltiin Jumalan palveluksia ja arvuuteltiin,onko puhuja uskovainen.
Kertaakaan ei mennyt pieleen. Ja oltiin vasta pieniä lapsia."
V-lestadiolaisuudessa omat tunnetaan 'samankaltaisesta puheenparresta', mikä tarkoittanee kaanaankielistä saarnaa jopa kirjoitettuna. Kyllä tässä pikkuhiljaa ulkopuolinenkin pienellä harjoituksella oppii erottamaan 'puheenparresta' ainoat oikeat uskovaiset. - vaikka toisiltaan pyytävätkin
turha "hoitopoikien" on toisiltaan anteeksi pyydellä hoitokokousjulmuuksia.
Niitä ette toisiltaan saa anteeksi. Sen on Jumala määrännyt.
Ei hoitokouspsykopaateille aukene taivaspaikka. Monet kokoukset penkissäistujana tiedä.
Myös on monet päässeet "toiselle puolelle". Ja saatanelle heitetyt taivaaseen.
Julmurit helvettii.
Miten vielä elossaolevat sadistit meinaavat osansa hoitaa. Hyi. Helvetti odotta, jos ei anteeksipyyntöä tule. Ja sitten ne joilta ei enää voi pyytää anteeksi-mitäs sitten. Vapiskaa. - he joutuvat muistaakseni
vaikka toisiltaan pyytävätkin kirjoitti:
turha "hoitopoikien" on toisiltaan anteeksi pyydellä hoitokokousjulmuuksia.
Niitä ette toisiltaan saa anteeksi. Sen on Jumala määrännyt.
Ei hoitokouspsykopaateille aukene taivaspaikka. Monet kokoukset penkissäistujana tiedä.
Myös on monet päässeet "toiselle puolelle". Ja saatanelle heitetyt taivaaseen.
Julmurit helvettii.
Miten vielä elossaolevat sadistit meinaavat osansa hoitaa. Hyi. Helvetti odotta, jos ei anteeksipyyntöä tule. Ja sitten ne joilta ei enää voi pyytää anteeksi-mitäs sitten. Vapiskaa.puhujakieltoon. Ja ymmärtääkseni heidän tulis käydä siellä missä he ovat käyneet puhumassakin ja tehdä näissä seurkaunnissa yleisesti anteeksipyyntö seurakunnan edessä.
- Maksanko jäsenmaksun?
he joutuvat muistaakseni kirjoitti:
puhujakieltoon. Ja ymmärtääkseni heidän tulis käydä siellä missä he ovat käyneet puhumassakin ja tehdä näissä seurkaunnissa yleisesti anteeksipyyntö seurakunnan edessä.
Kuka/mikä instanssi puhujan tähän velvoittaa? Ei mikään, koska SRK:n johtokunta on siunannut hoitokokousmenettelyt ja vielä tänä vuonna ilmoittanut julkisesti olevansa sitä mietä että hoitokokoukset olivat SIUNAUKSELLISIA.
Näin on jokainen joka on ry:n jäsen, osallinen ja vastuussa myös näistä SRK:n johtokunnan lausunnoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186