Vesimiehenä on vaikeata

Zaplini

Tunnistan itseni oikeastaan hyvin monen vesimiehen kuvauksesta omasta persoonastansa, mutta silti minua mietityttää, olenko tyypillinen vesimies?

Tosiaan, olen hyvin vapaudenhaluinen, toisaalta helvetin tunnekylmä, asioita kaatava, hieman kapinallinenkin, sosiaalisesti lahjakas mutta silti suhteellisen yksinäinen oman tiensä kulkija, kirjallisuudesta pitävä ja tarinoita kirjoittava, hyvin suorasanainen, temperamenttikas, taivaanrannan maalari, joka silti pitää elämänsä realisuuden rajamailla.

Tunnistaako kukaan tästä itsensä? Minusta on hieman vaikeatakin olla vesimies, koska on niin tunnekylmäinen olo, vaikka osaan rakastaa ja ajattelen hyvin paljon muita ihmisiä, olen äitini sanoin hyvin rehti ihminen ja annan vaikka takkini pois päältä toisen rinnalle, jos on kylmä.

Osaan myös olla ahne ja minulle on tähän tietynlainen käsitys ja teoriakin. Vesimies antaa mielestäni paljon itsestänsä ja on reilu, mutta kun hän huomaa, ettei saa vastapalveluksi mitään muilta ahneilta ihmisiltä, hän itsekin realistisena ihmisenä osaa ymmärtää, että elämä on kovaa ja aina ei tarvitse olla kiltti. Joten nykyään osaan olla hieman saitakin, mutta en läheskään kaikkia tuntemiani ihmisiä kohtaan, enemmänkin heitä kohtaan, jotka ovat minulle näyttäneet kieron luonteensa.

Olen elänyt kahdessa minulle pitkässä suhteessa, ensimmäinen suhde oli vaakamiehen kanssa ja kesti 2 vuotta, kunnes tahdoin vain paeta ja lähteä, tunteet olivat kuolleet ja minua ahdisti. Seuraava suhde oli neitsyen kanssa, kesti lähes puolivuotta ja silloin pää jo petti, ensimmäinen vakava suhde kulutti mieltäni liikaa.

En ole vieläkään sinut itseni kanssa, minua ahdistaa olla näin niin sanottu "paha ihminen", rakastan leikitellä ja ihastua ihmisiin, mutta kun tunteeni syvenevät, minua ei kiinnosta juuri mikään muu kuin itseni tai sitten olen ihastumassa pahasti toiseen ihmiseen.

Elän aina hetkessä. Jos ihastun johonkin, sitten ihastun. Jos tahdon jotain enemmän, vaihdella suudelmia, puhua söpöjä tai muuta ihastuksen kanssa, olen valmis eroamaan entisestä suhteesta, vaikka olisikin elämäni virhe.

Minua suorastaan v ituttaa tämä minun pelleilyni koko elämän suhteen. En tiedä yhtään mitä elämältäni haluan, tahdon vain pitää hauskaa, elämää mahdollisimman vapaana mutta kokea myös romantiikkaa. Tahdon Intiaan, tahdon nähdä maailmaa.

Ja tosiaan, olen 16 vuotias teini, naispuolinen. Se tästä mietiskelystä tekeekin hassun, sillä en ole elämässäni vielä paljoa saavuttanut ja miten voin jotain saavuttaa, kun tietynlaisia päämääriä ei päässäni ole vielä raksuttanut? Keskiarvoni on todella huono, 6,4 ja olen ajatellut, että menisin näillä papereilla metalli-alalle opiskelemaan hitsausta, siitä saa hyvää liksaa ja kyseinen ammatti on nyt ainut realistinen asia, joka kiinnostaa tai jonne edes pääsisin.

Tulipahan nyt vuodatettua hieman enemmänkin kuin vesimiehenä olemista. Tänne voitaisiin tulla keskustelemaan meidän ongelmistamme ja mietteistämme.

Taidan olla tyypillinen vesimies, vai olenkohan?

5

1604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuorena.
      Olin ja elin,tein mitä tykkäsin,vaihdoin poikaystävää lennossa,puhuin suoraan,vittuilin päin naamaa,rellestin ja kokeilin kaikkea,rakastin kovaa,hylkäsin ilman tunteita,halusin olla yksin,halusin olla kaikkien kanssa,halusin hyväksyntää,kateutta mutten missään nimessä sääliä,omasin erikoisen mielikuvituksen joka saattoi tehdä pahasta hyvää ja hyvästä pahaa jos sen päästi valloilleen.

      Halusin pois,halusin jäädä,halusin olla joku toinen,en aina hyväksynyt itseäni.Ajatukseni olivat voimakkaita,jopa vanhemmat vaikenivat kuunnellakseen minua,kävin käsiksi jos joku tarpeeksi suututti,lepyin nopeasti ja pyysin anteeksi.
      En uskonut mihinkään,en toivonut mitään enkä rakastanut ketään,kuitenkin sisimmässäni uskoin,toivoin ja rakastin niin perkeleesti kuin nuoren naisen sydämmellä kykeni.

      ja paskat, taidan mä olla tuollainen vieläkin.

      • veskari83

        melkein nauratti toi loppukommenttisi:)


    • J.D.

      Et varmaankaan ole tyypillinen vesimies. Tyypillisen vesimiehen tärkein ominaisuus on oma persoona omassa erilaisuudessa eikä hän yrittää löydä samankaltaisuutta muissa veskareissa kun ehkä hyvin yleisellä tasolla. Jos pyrit saamaan itsevarmuutta tai huomiota kirjoituksellasi, kai saatkin sitä mutta muista silti käyttää potentiaalia mikä veskareilla on annettu tähän elämään äläkä tuhla sitä joutavuuksiin.

      • sekopää

        Kuulostat todella samanlaiselta kun minä. Miehiä on ollut todella monta. aluksi ihastun ja lujaa! ja kun sitten saan jätkän, tutustun siihen kunolla ja kyllästyn johonkin täysin typerään syyhyn ja lopetan suhteen. pettänyt olen monia, mutta en pysty tuntemaan huonoa omaatuntoa. olen miettinyt että en osaa ehkä rakastaa ketään. muutin kotoa uudelle paikkakunnalle puoli vuotta sitten opiskelemaan. se oli aika nopea päähänpisto!:D jätin kaiken: hyvät ystävät, perheen jne. mutta en ikävöi heitä pätkääkään. mulla on jo uusia ystäviä ja uusi elämä. en jämähdä paikalleni.. en ikinä! luultavasti tulen aina olemaan sinkku ja muutan paikkakunnalta toiselle. Rakastan jännitystä ja uusia maisemia..:D oon varmasti ikuinen kakara, joka haluu vaan pitää hauskaa, vaihtaa miehiä, rellestää yöt, olla ystävien kanssa...:D kokenut olen todella paljon.. hyvää ja pahaa. kerään kokemuksia:D jep ja mäkin oon vasta 17wee teini..


    • veitikkainen

      Haaveita, ihannemaailmaa ja ennenkaikkea järkeä (ei niinkään tunteita), sekä eläminen aina muussa hetkessä kuin tässä ja nyt - sellainen oli vesimiesminä nuorena. Miksi sitoutua, kun oven takana saattoi aina olla parempi odottamassa. Kunnianhimoa ja vakaata pyrkimystä omiin päämääriin oli yllinkyllin. Sitä riittävän hyvää, tasaveroista pysyvää kumppania ei ole löytynyt ja olen tyypillinen vesimiessinkku, joka elää tyytyväisenä, yksinäisyydestä nauttien ja on rakentanut elämänsä pitkälti juuri sellaiseksi kuin on halunnut - ei kaduta!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2762
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      16
      2662
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2237
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2233
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2167
    6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2033
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      599
      1897
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe