Vesimiehenä on vaikeata

Tunnistan itseni oikeastaan hyvin monen vesimiehen kuvauksesta omasta persoonastansa, mutta silti minua mietityttää, olenko tyypillinen vesimies?

Tosiaan, olen hyvin vapaudenhaluinen, toisaalta helvetin tunnekylmä, asioita kaatava, hieman kapinallinenkin, sosiaalisesti lahjakas mutta silti suhteellisen yksinäinen oman tiensä kulkija, kirjallisuudesta pitävä ja tarinoita kirjoittava, hyvin suorasanainen, temperamenttikas, taivaanrannan maalari, joka silti pitää elämänsä realisuuden rajamailla.

Tunnistaako kukaan tästä itsensä? Minusta on hieman vaikeatakin olla vesimies, koska on niin tunnekylmäinen olo, vaikka osaan rakastaa ja ajattelen hyvin paljon muita ihmisiä, olen äitini sanoin hyvin rehti ihminen ja annan vaikka takkini pois päältä toisen rinnalle, jos on kylmä.

Osaan myös olla ahne ja minulle on tähän tietynlainen käsitys ja teoriakin. Vesimies antaa mielestäni paljon itsestänsä ja on reilu, mutta kun hän huomaa, ettei saa vastapalveluksi mitään muilta ahneilta ihmisiltä, hän itsekin realistisena ihmisenä osaa ymmärtää, että elämä on kovaa ja aina ei tarvitse olla kiltti. Joten nykyään osaan olla hieman saitakin, mutta en läheskään kaikkia tuntemiani ihmisiä kohtaan, enemmänkin heitä kohtaan, jotka ovat minulle näyttäneet kieron luonteensa.

Olen elänyt kahdessa minulle pitkässä suhteessa, ensimmäinen suhde oli vaakamiehen kanssa ja kesti 2 vuotta, kunnes tahdoin vain paeta ja lähteä, tunteet olivat kuolleet ja minua ahdisti. Seuraava suhde oli neitsyen kanssa, kesti lähes puolivuotta ja silloin pää jo petti, ensimmäinen vakava suhde kulutti mieltäni liikaa.

En ole vieläkään sinut itseni kanssa, minua ahdistaa olla näin niin sanottu "paha ihminen", rakastan leikitellä ja ihastua ihmisiin, mutta kun tunteeni syvenevät, minua ei kiinnosta juuri mikään muu kuin itseni tai sitten olen ihastumassa pahasti toiseen ihmiseen.

Elän aina hetkessä. Jos ihastun johonkin, sitten ihastun. Jos tahdon jotain enemmän, vaihdella suudelmia, puhua söpöjä tai muuta ihastuksen kanssa, olen valmis eroamaan entisestä suhteesta, vaikka olisikin elämäni virhe.

Minua suorastaan v ituttaa tämä minun pelleilyni koko elämän suhteen. En tiedä yhtään mitä elämältäni haluan, tahdon vain pitää hauskaa, elämää mahdollisimman vapaana mutta kokea myös romantiikkaa. Tahdon Intiaan, tahdon nähdä maailmaa.

Ja tosiaan, olen 16 vuotias teini, naispuolinen. Se tästä mietiskelystä tekeekin hassun, sillä en ole elämässäni vielä paljoa saavuttanut ja miten voin jotain saavuttaa, kun tietynlaisia päämääriä ei päässäni ole vielä raksuttanut? Keskiarvoni on todella huono, 6,4 ja olen ajatellut, että menisin näillä papereilla metalli-alalle opiskelemaan hitsausta, siitä saa hyvää liksaa ja kyseinen ammatti on nyt ainut realistinen asia, joka kiinnostaa tai jonne edes pääsisin.

Tulipahan nyt vuodatettua hieman enemmänkin kuin vesimiehenä olemista. Tänne voitaisiin tulla keskustelemaan meidän ongelmistamme ja mietteistämme.

Taidan olla tyypillinen vesimies, vai olenkohan?