Skoda luovutti!

World Rally Car

Skoda vetäytyy rallin mm-sarjasta.

Olihan se jo alusta lähtien selvää, että Skoda yritti haukata liian suuren palan.

Tehtaalla ei ole pätkääkään omaa osaamista ja kaikki piirustukset tulevat valmiina VW:ltä. Ainut asia jonka Skoda osaa tehdä on pidentää peräylitystä.

Ei pitäisi alkaa tehdä asioita, joita ei osaa tai hallitse.

Onneksi Skodan osalta kärsimys on nyt ohi, koska kyllä se välillä oli surkuhupaisaa seurattavaa.

Luulenpa, että yksi syy vetäytymiseen oli juuri huono mainosarvo, kun Skoda on kuitenkin marginaalimerkki monessa maassa. Asiaa ei auta varmastikaan ammattitaidottomuuden näyttäminen maailmanlaajuisesti.

Yritys hyvä kymmenen, lopputulos :D

39

3782

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pistelasku

      takaisin siten, että vain kuusi parasta saa MM-pisteitä? Aikanaanhan FIA muutti pistelaskua juuri Skodan takia nykyiseen systeemiin. Tosin eihän sekään oikein riittänyt Skodalle.

      Tuntuu, ettei tsekeiltä onnistu oikein mikään. Jo sota-aikaan maa oli pelkkä läpijuoksumaa. Ainoa asia joka onnistuu on jääkiekko. Sekin vain siksi, että pääsee maasta pois. Slaavilaista laiskaa kansaa ei tunnu autonrakentaminenkaan kiinnostavan. Olisi Volkkarin kannattanut teettää autot jossain muualla missä olisi vähän räväkämpiä kansalaisia.

      • ytdyfuf

        Liekö vaikutusta kuskeilla. Minkäsmaalainen sen ykköstykin piti olla???????

      • rikkain maa

        Nyt kannattaa opiskella taloushistoriaa. Miksi tsekit halusivat pois Itävalta-Unkarivaltioliitosta ja mikä maa oli maailman toiseksi rikkain ennen Hitlerin valtaannousua?

        Osa vastauksesta: Se ei ollut Suomi. (suomi varallisuusasteikolla sijalla 62 vuonna 2000). Tsekit ovat jo nyt rikkaampia kuin me ja asuvat väljemmin.

    • jepperi

      Skoda vetäytyi rallin MM-sarjasta jo kaudeksi 2006.
      Skodan rallitoiminta on ollut pääasiassa saksalaisten käsissä. Tehdas on tukenut asiaa rahallisesti. Tuloksia ei tullut... ei kannattanut panostaa.
      Kaudella 2006 Skoda on ollut mukana MM-sarjassa yksityistallien ajattamana. Näkyvin niistä on ollut Red Bull team, jossa Harri Rovanperäkin kävi turhautumassa.
      Hieman paremmin pärjäsi Belgialainen tiimi, joka ajatti esim. Francois Duvallia.

      Tsekit itse on pyörittäneet rallitallia myös. Niiltä ajoilta on tuloksena lukuisia luokkavoittoja MM osakilpailuista.

      Vuonna 2006 voitettiin muuten rallicrossin EM sarja Skoda Fabialla... Ei pärjännyt Citroen, Ford, Peugeot yms.

      Itse nostan hattua Skodalle, että on edes yrittänyt rallin MM sarjassa.

      Ei ole siinä sarjassa (juurikaan) näkynyt esim, Mersua, BMW:tä, Alfa Romeoo, Volvoa, Saabia, VW:tä, Hondaa, Porchea, Renaultia, eikä liioin korealaisia merkkejä jenkeistä puhumattakaan.

      Audikin MM sarjassa on näyttäytynyt melkein 20 vuotta sitten.

      • Nimetön

        Nostat hattua Skodalle? Älä viitsi naurattaa. Skoda on rallihistorian surkeus, jolle koko maailma nauraa (tai oikeammin itkee).

      • selitellä?

        Kun ei pärjännyt niin ei pärjänny. Tässä ei nyt puhuta muista merkeistä.

      • jepperi
        selitellä? kirjoitti:

        Kun ei pärjännyt niin ei pärjänny. Tässä ei nyt puhuta muista merkeistä.

        En mä mitään selitä.
        Yksityistalli Red Bull Racing lopettaa MM-tasolla.
        http://194.204.55.171/uutinen.asp?CAT=1-2&ID=97980
        Tulosta ei tullut niin ei sitä tullut.
        Samaiset saksalaiset nahkahousu inssit toimivat aikoinaan myös SEATin tallissa, jolle kävi ihan samoin.

        Todellakin nostan Skodalle hattua, että se on tuossa sarjassa isonpiensa keskellä edes viitsinyt yrittää, vaikkei ole juuri pärjännyt.
        Ja vaikka ei nyt puhuta muista merkeistä niin sanon edelleen, ettei monesta muusta merkistä ole ollut edes yrittämään tuolla tasolla.

        Skoda on ollut monille tuota sarjaa jollakin tasolla seuranneelle vitsi. Siltikin jo nyt varsin nääkähtänyt sarja ei mielestäni kestäisi yhdenkään WRC auton tai jopa merkin poisjääntiä.

        Ehkä uusi S2000 luokka sitten tuo uusia merkkejä takaisin sarjaan. Ainakin Fiat, Toyota, Peugeot ja VW ovat jo sellaisen auton valmistaneet.
        Huvia on luvassa jatkossakin, sillä ilmeisesti myös Skoda sellaisen luokan kilpuria rakentaa.
        Ladallakin on jo oma mallinsa valmiina.

      • Moni
        jepperi kirjoitti:

        muu Skodan kilpailija, kuten Honda, Toyota ja Renault sentään yrittävät ja pärjäävät formula ykkösissä. Mutta näillä tehtailla on sitä omaa knowhowta.

      • rghsfhf
        Moni kirjoitti:

        muu Skodan kilpailija, kuten Honda, Toyota ja Renault sentään yrittävät ja pärjäävät formula ykkösissä. Mutta näillä tehtailla on sitä omaa knowhowta.

        Rallista tässä kai puhe on ollut? Eikä siellä vormulan puolella ole VAG perheen tuotteet rällästäneet ikinä.

    • näkyvyys

      maailmanlaajuisesti alkaa olla jo lähes samaa luokkaa kuin pesäpallon. Tämän huomasi aikoinaan Toyotakin, jonka myynti on sittemmin vetänyt mukavasti ilman lapsellisia maantieleikkejäkin.

      • mielipiteesi

        ja olet väärässä. Iltalehti teki asiasta gallupin ja ralliautoilu oli toiseksi seuratuin urheilulaji Suomessa! Jääkiekko oli seuratuin. Maailmalla ralli on erittäin seurattu laji.

        Skoda ei yksinkertaisesti pärjännyt "lapsellisessa maantieleikissäkään". Ralli on sen verran kova laji, että sinne ei moni tehdas uskalla lähteä mukaan. Vähintään osakilpailuvoittoja kun pitäisi tulla parin vuoden sisällä. Skodan imago ei ole järin häävi joten se kestää jatkuvat häviötkin rallissa.

        Toyotahan pilasi maineensa juuri rallissa turbovilpin takia. Nyt se rämpii formuloissa. Toivottavasti Skoda kuitenkin tulee mukaan tuohon uuteen S2000-sarjaan. Talleja ei ole koskaan liikaa.

      • rajhxdfjg
        mielipiteesi kirjoitti:

        Skoda tulee mukaan S2000 luokkaan vuonna 2008.

        Kyllä minä ainakin kehtaisin Fabia WRC autolla rallia ajaa. Sama pätee tulevaan S2000 luokan autoon.
        Kummassakin tapauksessa autot olisivat taatusti miestä nopeampia =)

      • yutdyudtu

        Niin, suosittu suomessa mutta mutta.

      • ouyuoyruo
        rajhxdfjg kirjoitti:

        Skoda tulee mukaan S2000 luokkaan vuonna 2008.

        Kyllä minä ainakin kehtaisin Fabia WRC autolla rallia ajaa. Sama pätee tulevaan S2000 luokan autoon.
        Kummassakin tapauksessa autot olisivat taatusti miestä nopeampia =)

        MOTORSPORT HISTORY OF ŠKODA TO BE CONTINUED

        New rally car for the S2000 category will be developed
        S2000 rally car will be based on the next generation of Fabia
        2007 the year of the development

        The history of motorsport activities of the brand Škoda will be continued in the rally sport. Škoda Auto board of directors approved the plan to start the development of the new rally car based on the next generation of Škoda Fabia, which will be launched early next year.

        Year 2007 will be dedicated to development and testing of the new Škoda car for the S2000 category that is likely to become the most attractive category of the rally scene in the upcoming years. The aim of Škoda Auto is to develop a car which will be affordable for more private teams or new young talents both on national and international levels. Shall the WRC cars be excluded from the national rally championships in the near future, the Fabia S2000 will offer a great alternative to customers across the globe.

        Meanwhile, Skoda Auto would like to give the private team of Jan Kopecky the chance to join the World Rally Championship with the Fabia WRC in 2007. Details of the co-operation are under negotiation yet and will be presented at a later

      • pesäpallo
        mielipiteesi kirjoitti:

        ja olet väärässä. Iltalehti teki asiasta gallupin ja ralliautoilu oli toiseksi seuratuin urheilulaji Suomessa! Jääkiekko oli seuratuin. Maailmalla ralli on erittäin seurattu laji.

        Skoda ei yksinkertaisesti pärjännyt "lapsellisessa maantieleikissäkään". Ralli on sen verran kova laji, että sinne ei moni tehdas uskalla lähteä mukaan. Vähintään osakilpailuvoittoja kun pitäisi tulla parin vuoden sisällä. Skodan imago ei ole järin häävi joten se kestää jatkuvat häviötkin rallissa.

        Toyotahan pilasi maineensa juuri rallissa turbovilpin takia. Nyt se rämpii formuloissa. Toivottavasti Skoda kuitenkin tulee mukaan tuohon uuteen S2000-sarjaan. Talleja ei ole koskaan liikaa.

        on sentään aikuisten keskuudessa paljon seurattu
        laji.
        Rallia ilmeisesti seuraa vain lapset ja muut keskenkasvuiset, eli autojen markkinoinnin kannalta merkityksetön kohderyhmä.
        Myyntilukujen kärjessähän on Toyota ja Volkkari.
        Myös Ford myy hyvin mutta oletettavasti syynä kuitenkin on hyvä myynti- ja huolto organisaatio.
        Autonvalmistajan kannalta rallista ei liene enää juurikaan hyötyä, joten ne vetäytyvät lajista yksi kerrallaan.
        Yksityisten harrastelijoiden tasolla ralli kaiketi kuitenkin jatkuu tulevaisuudessakin.

      • seurataan
        pesäpallo kirjoitti:

        ainoaistaa paikkakunnilla missä sitä myös pelataan. Suurimmassa osassa Suomea tuskin tunnetaan yhtään pesäpallojoukkuetta saati tiedetään kuka on Suomen mestari!

    • yuigyuioryi

      Elikä, mitä parempi ralliauto, sitä surkeampi perheauto. Skoodassa kestää kitit ovissa eikä vetareita taikka koiranluita tarvii vaihdella, niinkuin siinä voittajamerkissä. (kokemusta löytyy)

      • iuoiu

        Eli kaikki ne merkit, jotka eivät osallistu MM- sarjaan ovat Skodaa parempia. Tätähän tarkoitit?

      • dgjfj
        iuoiu kirjoitti:

        Eli kaikki ne merkit, jotka eivät osallistu MM- sarjaan ovat Skodaa parempia. Tätähän tarkoitit?

        Niitähän ei edes lasketa, jotka ei uskalla leikkiin lähteä. Puhuttiin autoista.

    • vempeleellä

      ei ole nykyisin minkään merkin alla mitään tekemistä normaalin kansalle markkinoitavan auton kanssa, jos ei näennäistä ulkonäköä lasketa mukaan. Formuloissa puhutaan yhtä suuresta eroavuudesta kuin traktori on helikopteriin verraten. Pyörät kyllä löytyy kummastakin lajista, paitsi siitä pikkumyllystä. Koppi ja ohjauslaitteet löytyy myös! Ja väki on ihan liian ylimielistä kaikissa rallipiireissä ollakseen jalat maasssa! Ei kannata puhua samassa pöydässä.

      • Ihan kuin

        vertaisi Fiatia Ferrariin

      • väärin meni

        taas esimerkiksi moottorin lohko on täsmälleen samanlainen kuin siviiliautossa. Ei kannata kirjoittaa jos ei tiedä asioista.

    • autonvalmistajien

      pitäisi vetäytyä moottoriurheilusta kokonaan.
      Täysin turhaa touhua, jonka maksavat henkilöautojen ostajat.
      Lisäksi haaskataan fossiilisia polttoaineita valtavia määriä.

      • dtuktdykuytdkumy

        Ehkä jotkut autovalmistajat näkevät tämän kannattavana sijoituksena? Skodan tapauksessa nyt todettiin, ettei kannata noin paljoa satsata.

        Mitä tulee fossiilisten polttoaineiden kulutukseen niin tuo valtavien määrien kuluttaminen on kukkupuhetta.
        Joskus on laskettu, että kokonainen Formula1 kausi kuluttaa saman verran polttoainetta kuin Finnairin MD 11 lentokone matkalla Helsingistä New Yorkiin.

        Paljonko noita teräslintuja pyhkii taivaitamme ja usein vielä vajaalla lastilla?
        Paljonko kuluttaa vuodessa Silja Linen, Tallinkin ja Viking Linen risteilyalukset? Paljonko se kuluttaa luontoa lisää, että ne laskee vielä risteiluasiakkaiden paskat mereen...

        Kyllä, moottoriurheilussa kuluu fossiilisia polttoaineita. Se kulutus on kuitenkin kissan pieru Saharassa verrattuna moneen muuhun asiaan, jonka voi katsoa turhaksi.

      • alkuunkaan
        dtuktdykuytdkumy kirjoitti:

        Ei tietenkään ole kyse sen kilpailun aiheuttamasta kulutuksesta yksin.
        Sehän on vaan murto-osa sen koko kilpasirkuksen aiheuttamasta kulutuksesta. Miljoonien katselijoiden liikkuminen,sadat suikukonelennot, kymmenet tuhannet harjoittelut yms. yms.
        Lisäksi se, että ihannoidaan ylimääräistä luonnonvarojen kuluttamista.

      • puhutaan asiaa
        alkuunkaan kirjoitti:

        Uutistietojen mukaan Alppien lämpötila on korkeampi kuin koskaan ja jäämassat ja myös napajäätiköt sulavat todella nopeasti. Välimeri on jo ihan kuoleman partaalla eli sielä on elämää enää neljänkymmenen metrin levyisellä rantakaistaleella. Vaikka Muu alue on on jo tyystin eloton, niin kukaan ei välitä, ei huomaa ja kalakanta on jo häviämässä. Myös PO-joen kuuluisa vilja-aitta on kuivumassa eli makaroneilta loppuu kohta ruoka. Myös Itä-Meri vetelee viimeisiään. Tässä leikissä todella tehokas luonnonsuojelu on välttämätöntä, jos haluamme ylipäänsä olla olemassa. Kohta pahimmille luonnonsaastuttajille on pakko antaa kuolemantuomioita. Autourheilu kaikkine lieveilmiöineen ja asenteineen edustaa pahinta luonnon ja elämänedellytysten hävittämistä. Ei mene kauan kun kilpa-autoilua ei enää saastuttavila ja vanhanaikailla vehkeillä olenkaa sallita. Ihmetyyttää, miksi ylipänsä enää voidaan edes ajaa kilpaa vanhanaikasella tekniikalla. Siitähän ei ole kenellekään hyötyä. Se vain nopeuttaa maailman tuhoa ja hidastaa välttättömien teknisten oivallusten tekoa.

      • jepperi
        puhutaan asiaa kirjoitti:

        Tuo on teoriassa täysin totta ja ajatuksenakin ok.
        Käytännössä se on kuitenkin mahdotonta. Se on sitä niin kauan kuin kansainväliset suuryhtiöt öljyteollisuus mukaanlukien sanelevat maailmanpolitiikan suuntia.

        Teknologiaa ihan erilaisella energialla käyviin auton moottoreihin on ollut olemassa yhtä kauan kuin tätä nykyistä polttomoottoriteknologiaa.
        Sen kehittämistä ei ole vaan missään suosittu. Mistäköhän sekin johtuu ;)

        Homma lähtee pienistä teoista. Kukin voi tehdä ekotekoja tavallaan, vaikkapa sitten olla katsomatta rallia tai ehkäpä boikotoimalla suuria pikaruokaketjuja. Matkailla voi myös kotimaassa eikä massaturistina Kanarialla.
        Ihan hyviä juttuja monille toteutettavaksi.

        Kuitenkin rallia tykkään katsella ja Skodia siellä muiden seassa, televisiosta.

      • lopetettava
        alkuunkaan kirjoitti:

        Ei tietenkään ole kyse sen kilpailun aiheuttamasta kulutuksesta yksin.
        Sehän on vaan murto-osa sen koko kilpasirkuksen aiheuttamasta kulutuksesta. Miljoonien katselijoiden liikkuminen,sadat suikukonelennot, kymmenet tuhannet harjoittelut yms. yms.
        Lisäksi se, että ihannoidaan ylimääräistä luonnonvarojen kuluttamista.

        Urheilukilpailut, konsertit sun muu joutava on lopetettava myös. Eipähän tule päästöjä katsojien liikkumisen seurauksena.

    • heti vaikka

      Skodan tai jonkun muun merkkisen auton, kun ko. merkki julistautuu irti kaikesta kilpailutoiminnasta.
      Kaikki moottoriurheiluun käytettävä raha voitaisiin käyttää uuden vähemmän saastuttavan ja polttoainetta kuluttavan teknologian kehittämiseen.

      • Vertailija

        Kerran vertasin yhdellä palstalla autojen kulutusta ja keskenään kilpaili lopussa Skoda Octavia diesel ja Toyota Prius- hybridipeli. Kuitenkin kun todellinen kulutus oli molemmilla sama lähes, niin valmistuksen vaatima energia oli pelkän dieseltekniikan ansiosta paljon vähemmän Skodassa. Siis miksi ostaa hybridiauto, jos samaan kulutustulokseen pääsee ilman turhan tekniikan ostamista. Tietenkin sehän siinä mättää, että Skoda oli I- mallinen, jota tasan samaa ei enää tehdä.

      • niin, mutta
        Vertailija kirjoitti:

        se vaan on niin, että noilla suurilla automarkkinoilla sitä dieseliä ( tai skodaa) ei kukaan noteeraa.
        Sinne täytyy olla erilaiset tuotteet.
        Hybridithän tulevat myös dieseleihin.
        Silloin päästään taas pienempiin kulutuksiin ja ennenkaikkea saadaan ne dieselin hiukkaspäästöt taas alemmalle tasolle.
        Kaupantekijäisinä tulevat lähes äänetön käynti esim. kaupunkiolosuhteissa jne.
        Hybridi on välttämätön välivaihe ( 20-40v) siirryttäessä vetypolttoaineisiin.

      • Vertailija
        niin, mutta kirjoitti:

        johon useimmat eivät sorru, vaan siirtyvät suoraan edullisesta dieseltekniikasta vetypuolelle. Näin on kaikkein vähiten valmistuspäästöjä ja käyttöpäästöjä, vaikka jotkut hiukkaspartikkeleita tuijottavat. Silti, ihminenhän omassa toiminnassaan viis veisaa noista asioista, yleensä, vaan tekee sen minkä katsoo paremman voittomarginaalin antavan toisiin auto"miehiin", naapureihin, j.n.e. Järki näissä onkin harvoin mukana paitsi jälkikäteen! Sen myönnän että suurimmalla osalla valinta tulee näin siksi, että kukkaro ei tietyssä vaiheessa anna mahdollisuutta välivaiheen kalliin pirssin ostoon. Se saattaa olla pelkästään hyvä asia lopputuloksen kannalta.

      • ei vaan

        olekaan ehkä kaikkialla suoraan mahdollista.
        Pitää muistaa, että elelemme täällä Euroopassa, joka on vain pieni osa autoilevaa maailmaa.
        Esim. USA:ssa dieselit jäävät joka tapauksessa vähemmistöön.
        Hybriditekniikka tulee tietysti myös raskaaseen kuljetuskalustoon.

    • Miksi eivät käyttäneet

      Omaa osaamistaan, sillä osaamisella on voitettu ralleja ennenkin - ilman VW apuja. Eihän VW mitään ralleista tiedä - se olisi pitänyt heti uskoa.

    • f a k t a t

      Kaikki rallin MM-sarjassa kilpailevat merkit ovat aika ajoin jättäneet joko kauden väliin tai koko sarjan.
      Ethän voi tietää mitään Skodan tavoitteista! Kenties ne on tällä erää saavutettu.
      Mitä hihkumista Skodan tämänkertaisessa päätöksessä on verrattuna muiden merkkien aiempiin samanlaisiin päätöksiin???

    • surkeat autonvalmistajat

      Mitä pitäisi sitten ajatella niistä kymmenistä automerkeistä, jotka eivät edes uskalla aloittaakaan rallin MM-sarjassa???

      • surkeita

        Esimerkiksi Audi, BMW ja Mercedes-Benz ovat todella surkeita ralliautoja... kuka niitä kehtaisi ostaa. Auto on hyvä vain jos sillä pärjää rallissa :)

      • ainostaan Audilla
        surkeita kirjoitti:

        Esimerkiksi Audi, BMW ja Mercedes-Benz ovat todella surkeita ralliautoja... kuka niitä kehtaisi ostaa. Auto on hyvä vain jos sillä pärjää rallissa :)

        on osaamista autourheilussa,rallissa ja amerikan urheiluauto 80-luvulla, ja nyt lemans-luokissa Usassa ja euroopassa.

        Sitä vastoin muilla VW-konsernin merkeillä ei juuri mainittavaa menestystä ole, jos jotain on se juuri ulkopuolisen tallin tuomaa osaamista.

        Toinen ääriesimerkki on Hondan F1 toiminta harvoja talleja jotka eivät osta insinöörejä Honda-konsernin ulkopuolelta vaan ovat omia insinöörejä. Taitaa siellä olla niitä Bar-aikaisija mutta uudet insinöörit tulevat Hondan sisältä.

        Mitä tulee autourheilun yhteydestä siviiliautoihin niin esim yleisesti käyttämä Vtec-moottori perustuu Hondan 80-luvun F1 mootoreissa käytettyyn tekniikkaan jolla voitettiin useita MM-mestaruuksia.

        Tässä on mielestäni suuri ero autonvalmistajien jotka itse kehittävät tekniikkaa ja autonkokojaien kuten Skoda jotka kokoaa autoja VW-tekniikasta.

      • ero.
        ainostaan Audilla kirjoitti:

        "Tässä on mielestäni suuri ero autonvalmistajien jotka itse kehittävät tekniikkaa ja autonkokojaien kuten Skoda jotka kokoaa autoja VW-tekniikasta."

        Autonostajan kannalta tuolla erolla ei ole mitään merkitystä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe