haluaisin kysyä onko kellään ollut samanlaista raskauskokemusta. eli mulla meni alku raskaus tosi hyvin, mutta viimiset 3kk mä vain oksensin ja oksensin ja voin pahoin. aamulla tuli pahaolo jo ennen kun nousin ylös sängystä. ja se kesti yleensä johonkin klo 16.00 asti. koko ajan se oli, illalla se vaan vähän yleensä helpotti. välillä olin maannut sängyssä jo 2vrk putkeen ja vaan oksentanut (ihan kuin kamala mahatauti). soitin monesti sairaalaan äitiyspolille, mutta sieltä sanottiin vaan että kaikki on hyvin jos vesi pysyy sisällä edes 5 min. kukaan ei ottanut minua tosissaan, ja jouduin lopettamaan koulunkin kesken ilman lääkärintodistusta. tuntui että kaikki oli jotenkin minun vikaani. vaikka silloin olisin tarvinnut tukea ja ymmärrystä joltain lääkäriltä tms. otin asian monesti puheeksi, mutta ei sitä tutkittu eikä mitään. mentiin vaan seuraavaan asiaan.
itse olen myöhemmin pähkäillyt, ja saanut tähän synnäriltä varmistuksen, että koska olen pienen kokoinen (155cm), niin vauva kasvaessaan on alkanut painamaan johonkin (esim. vatsalaukku tai sisäelin). synnytyksen ajan oksensin aina välillä, ja seuraavana aamuna ei pahaa oloa enää ollut. eli mikään ei enää painanut mihinkään.
onko jollain ollut vastaavaa kokemusta?
3kk oksentelua
2
237
Vastaukset
- myötätuntoa löytyy
Mulla ei kyllä ole ollut samaa vaivaa, oksensin vaan alkuraskauden -ja keskiraskauden... Tuntuu vaan joskus, että muiden on vaikea ymmärtää, miten jatkuva laattaaminen voi viedä voimat. Mullakin kaverit ihmetteli, kun en jaksa minnekään lähteä, ei lenkille tai kahville. Kenellekään ei tullut mieleen, että jos oksentaa päivin öin, voi olla vähän heikossa kunnossa. Ja lääkärit sanoi vaan, että kyllä sen pahoinvoinnin pitäisi olla jo loppunut... Niin että hienosti meillä suhtaudutaan potilaan ongelmiin....
- Zimba-83
oli kyllä aika ikävää aikaa. et raskausajasta jäi vähän paha maku suuhun. vaikka oli se alku ihanaakin..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646225Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813896Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242851- 232400
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452282Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851332- 341291
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266