Oliskos täällä ketään huonekasvigurua, joka kertoisi mikä vaivaa suurinta osaa meidän huushollin huonekasveista..
Kaikki alkoi jo keväällä, kun olimme saaneet vaihdettua vanhojen kasvien mullat ja istuttaneet joitakin uusia. Kaikki samalla pöydällä olleet kasvit kuolivat juuresta, ts. niiden varret vain kaatuivat ja kun kasviin koski niin ups, jäi koko varsi käteen, aivan kuin joku myyrä olisi syönyt sen juuret alhaalta päin.
Luulin aluksi että tämä johtui kasvien paikasta, ne olivat keittiön "baaritiskillä", lähellä mm. liesituuletinta ja ajattelin että paikka oli vaan huono tai "tappava".
Nyt "tauti?" on iskenyt muihinkin kasveihin ja niitä lakoaa päivittäin. Juttu etenee salakavalasti, kastelet kukan ja se on ihan ok, seuraavaksi kun kastelet (viikon välein yleensä) tai muuten vaan katselet kukkaa, huomaat että se nuokkuu ja on tyvestään irti mullasta.
Kaikenlaisia kasveja on jo mennyt, Aloe veraa useita erilaisia, palmuja, vehkoja, nyt viimeksi anopinkieli. Mulla on kaksi kissaa, mutteivät ne ole kasveista kiinnostuneita, eivätkä suurinpaan osaan näistä olisi edes päässeet käsiksi.
Vielä taustatiedoksi, että asuntomme on todella valoisa. Kasveja hoidetaan säännöllisesti kastelemalla, kerran vuodessa multien vaihto. Ollaan käytetty myös silloin tällöin ravintotikkuja ja -aineita. Kylässä käyvät aina päivivittelevät että kuinka teillä opiskelijoilla voi pysyä kasvit noin hyvissä voimissa ja kasvaa upeasti, miten jaksatte hoitaa niitä. Emme ole mitään viherpaukaloita, kasvit vaan pitävät asunnostamme..
Mutta nyt siis tapahtuu kauheita. Onko kellään teistä aavistusta mistä voisi olla kyse?
Kiitos vastauksista jo etukäteen.
Nyt meni hermot...apua tänne?KIIRE!
1
501
Vastaukset
- jollekin
tyvimädän tyyppiselle...
Veikkaisin että kuitenkin kastelusta johtuvaa ?! Multa jonka vaihdoit keväällä saattaisi olla erilaista kun aiemmat, vaikkapa altakasteluruukkuihin tarkoitettua jolla veden pidätyskyky on huomattavan paljon parempi kuin tavallisilla kukkamullilla. Tai sitten tuli laitettua biolania - se on turpeisuutensa johdosta vaikea kastella: imee vettä kuin sieni, kuivaa heikosti sisältä, kuorettuu pinnalta...Etenkin isommilla kasveilla eli suuremmissa ruukuissa käy helposti höperösti mullan vaihdon jälkeen.
Kaikki kasvit eivät ole menneet samaa kyytiä koska niillä on tietty eroja liian veden tai kastelun epäsäännöllisyyden siedossa - sitkeimmät reagoivat vasta kun valo vähenee...
On tietty mahdollista että mullan joukossa on ollut taudinaiheuttajia (esim tyvimätä), aika epätodennäköistä tosin. Ja vaikka näin olisi niin tauti kuitenkin vaatii suotuisat olot puhjetakseen - elikkäs juuri jotain häikkää kasteluissa, ravinnetasapainossa ja sitä kautta kasvin kunnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186