niin miten onnistuu?
Viina ei auta, ja toisia ihmisiä ei oikeen viitsisi käyttää hyväksi. Päivällä riittää tekemistä ja ajatuksetkin pysyvät suht hyvin kasassa, mutta illat ovatkin sitten hankalampia. Urheillakkaan ei jatkuvasti ihan jaksa.
Useampi kuukausi kestänyt, mutta nyt alkaa riittää. Kertonut en ole, mutta realistina ja käyttäytymisestä päätellen ei kannata edes kokeilla.
Eli siis miten onnistuu nollaus ja uusi alku, kun joku ihminen on päässyt pesiytymään liian tiiviisti päähän?
T.
Unohtaminen
16
1517
Vastaukset
- lupa.........
olla ihastunut/rakastunut häneen. Niin yksinkertaista. Miksi venkuloit vastaan?
- .....................
..................... hyvä juttu.
- ja miksi et
kertoisi..se voisi olla se käännekohta.
- Käännekohtako?
toteuttanut tähän saakka, mutta
ongelmia asian suhteen ei vielä ole koska hän mitä ilmeisimmin on sinkku. Sitten kun jonain päivänä tulee käsi kädessä jonkun kanssa vastaan, tulee tekemään aika kipeää. Siksi tästä oravanpyörästä on päästävä pois mahdollisimman nopeasti, ennen kun on liian myöhäistä. Näin on käynyt jo kerran aikaisemmin, joten tiedän mistä puhun.
Kertoisin luultavasti jos uskoisin että sillä olisi jotain merkitystä, tai uskoisin että se voisi muuttaa jotain. Koska vastaus kumpaankin on ei, on tähän saakka jäänyt kertomatta.
Yhteisön pienen koon takia joudun lähes viikottain näkemään tätä ihmistä, ja tätä ei auta sekään että asiat yleensä kiertävät aika nopeasti kaikkien ihmisten tietoon.
Olenkin tullut siihen tulokseen että unohtaminen on se paras vaihtoehto tässä tilanteessa.
T. - syitä
Käännekohtako? kirjoitti:

T.mutta sinuna tekisin jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Katumaan jää loppujen lopuksi sitä mitä jätti tekemättä kun oli vielä tilaisuus. Tunteet harvemmin itsestään viilentyvät.
Epäselväksi on jäänyt miksi et usko sillä (sinulla) olevan merkitystä? Ehkä hänkin on varuillaan ja etäinen juuri yhteisön pienuuden takia. - Käännekohtako?
syitä kirjoitti:
mutta sinuna tekisin jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Katumaan jää loppujen lopuksi sitä mitä jätti tekemättä kun oli vielä tilaisuus. Tunteet harvemmin itsestään viilentyvät.
Epäselväksi on jäänyt miksi et usko sillä (sinulla) olevan merkitystä? Ehkä hänkin on varuillaan ja etäinen juuri yhteisön pienuuden takia.tässä vaan oli myös se syy että tuntuu jo nyt että tilaisuus on menetetty. Alkuvaiheessa olisi ollut parempi mahdollisuus yrittää tutustua, mutta nyt sen aloittaminen tuntuu niin helvetin väkinäiseltä. Mitään järkevää tai edes vähemmän järkevää sanottavaa ei saa aikaiseksi, vaikka muiden kanssa keskusteleminen ei kovin hankalaa olekaan.
Alussa oletin että jonkinlaista kiinnostusta olisi voinut olla, mutta nyttemmin epävarmuus on päässyt nakertamaan käytöksen muuttuessa. Todella vahvasti tuntuu siltä että tilaisuus on missattu, eikä sitä saa enää takaisin.
Tiedän kuitenkin suunnilleen sen koska näen tätä ihmistä viimeisiä kertoja. Tällöin on yksinkertaisesti pakko kertoa, jos omat fiilikset eivät ole yhtään laimenneet ja hän on vielä sinkku.
Se on helppo sanoa että katumaan jää aina sitä... kun sitä katuu sitten joskus tulevaisuudessa, ehkä. Jos vastauksesta on kuitenkin jo nyt aika varma, tulee kysymyksen esittämisen jälkeisestä ajasta hyvin vaikea ja pitkä.
T. - häntä enää
Käännekohtako? kirjoitti:
tässä vaan oli myös se syy että tuntuu jo nyt että tilaisuus on menetetty. Alkuvaiheessa olisi ollut parempi mahdollisuus yrittää tutustua, mutta nyt sen aloittaminen tuntuu niin helvetin väkinäiseltä. Mitään järkevää tai edes vähemmän järkevää sanottavaa ei saa aikaiseksi, vaikka muiden kanssa keskusteleminen ei kovin hankalaa olekaan.
Alussa oletin että jonkinlaista kiinnostusta olisi voinut olla, mutta nyttemmin epävarmuus on päässyt nakertamaan käytöksen muuttuessa. Todella vahvasti tuntuu siltä että tilaisuus on missattu, eikä sitä saa enää takaisin.
Tiedän kuitenkin suunnilleen sen koska näen tätä ihmistä viimeisiä kertoja. Tällöin on yksinkertaisesti pakko kertoa, jos omat fiilikset eivät ole yhtään laimenneet ja hän on vielä sinkku.
Se on helppo sanoa että katumaan jää aina sitä... kun sitä katuu sitten joskus tulevaisuudessa, ehkä. Jos vastauksesta on kuitenkin jo nyt aika varma, tulee kysymyksen esittämisen jälkeisestä ajasta hyvin vaikea ja pitkä.
T.viimeisiä kertoja?? Muuttaako, vaihtaako työpaikkaa, vai mitä?
- Käännekohtako?
häntä enää kirjoitti:
viimeisiä kertoja?? Muuttaako, vaihtaako työpaikkaa, vai mitä?
muuttaa ja vaihtaa opiskelupaikkaa. Lukukausi on molemmille yhtä pitkä, joten tiedän milloin hänkin viimeistään lopettaa.
T.
- ....
..olet pesiytynyt minun päähäni..ja luulenpa,että enemmän kuin minä sinun-et muuten aina olisi niin hyvällä tuulella..minun on vaikea elää edes tätä elämää.Niin ihastunut olen.Enkä tiedä tunteitasi..
- kertoa
tuolla kirjaimella, että oot sinä?
On tää aivan molemminpuolista. Uskoisit jo.
Pitääkö hypätä syliin ja huutaa korvaan, että välitän....- mistä
muusta sitä voisi tietää?
- pitäisi
unohtaa eikä tehdä asialle jotakin? Käytös ei välttämättä kerro yhtään mitään. Tai jos kertoo, niin voi johtaa harhaan...
- seoikea...
olisi kun tulisit ja kertoisit sen, mitä odotan. Se olisi elämäni suurin käännekohta.
- *Minä*
VIISAS NEUVO; Kerro vielä kerran hänelle mitä tunnet!
Et voita jos et koita=)- Käännekohtako?
Tämähän olisi kaiken logiikan mukaista. Pääsisi kerralla eroon epäilystä ja tietäisi miten asiat ovat.
Sinällään hassua että pidän itseäni suht loogisena ihmisenä ja olen aina pyrkinyt toimimaan järjen kautta. Nyt kuitenkin tämä on osoittautunut todella vaikeaksi ellei peräti mahdottomaksi. Niin uusi ja kokonaisvaltainen tilanne, ettei järjellä pysty sitä vastaan kamppailemaan.
Päätin kirjoittaa kirjeen, mutta en tiedä vielä pidänkö sen itselläni vai lähetänkö sen hänelle. Se jää nähtäväksi. Kirjoittaminen tuntui kuitenkin edes vähän auttavan ja helpottavan tilannetta. Ehkä tämä sittenkin kääntyy ajan kanssa parempaan suuntaan..
T.
- Sitten kun saat
vastauksen, joko iloisen tai surullisen, itselläsi on helpompi olla ja jatkaa elämääsi eteenpäin. Rohkeasti vaan, ne on vain sanoja kuitenkin.
Ja unohda se VIINA!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186