Perheverotus

Olen kolmen lapsen isä ja maksan veroja ankarimman mukaan. Vaimoni haluaisi olla kotona, mutta hänenkin on pakko käydä töissä, koska rahat eivät muuten riitä. Itse puolestani en näe omassa työnteossani tämän enempää järkeä, koska veroja ja TEL-maksuja yhteensä n. 45 prosenttia tuloistani.

Suurin perheemme menoerä on asuntolainan takaisinmaksu, ja tällä nykytasolla laina on tietty muhkea.

En ymmärrä, miksi verotusta ei voida jakaa molempien perheen vanhempien kesken siten, että molempien bruttotulot laskettaisiin yhteen ja jaettaisiin molempien kesken. Molemmat maksaisivat sitten omasta osuudestaan veroja. Onhan kotiäidinkin työ oikeata työtä. Näin lapset saisivat kotiin äidin ja perheelle jäisi enemmän rahaa käyttöönsä.
5344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Perheverotuksesta luovuttiin poliittisella päätöksellä, oikeudenmukaisuussyistä, 80-luvun loppupuolella.
Perheitä ei haluttu tukea.

Äänestä
  • Se on katsos vastoin suomalaisen sosialidemokratian periaatteita. Se olisi näet naisten tasa-arvon kannalta väärin, jos kotona olemisesta palkittaisiin veroprosenttia alentamalla. Asiassa ei tietenkään ole mitään ongelmaa, jos rahat ensin maksetaan veroina valtiolle ja sitten kotihoidontukena takaisin.

    Äänestä

  • P. Orvari kirjoitti:

    Se on katsos vastoin suomalaisen sosialidemokratian periaatteita. Se olisi näet naisten tasa-arvon kannalta väärin, jos kotona olemisesta palkittaisiin veroprosenttia alentamalla. Asiassa ei tietenkään ole mitään ongelmaa, jos rahat ensin maksetaan veroina valtiolle ja sitten kotihoidontukena takaisin.

    Niin siis JOS maksetaan kotihoidonhtukena takaisin! Vaimoni on kotona eikä saa yhtään tukea minun tulojeni vuoksi. Itselläni taas on järkyttävän suuri veroprosentti, koska minun on pakko paiskia töitä että saisin rahat riittämään. Joskus (aika usein) mietin, että mitä järkeä tässä on verottajalle tehdä töitä niska limassa, kun helpommallakin pääsisi.

    Sitäpaitsi kotihoidontukea saa visiin siihen asti kun lapset täyttää 3 vuotta. Järkikin sanoo, että äiti voisi hyvin olla kotona vielä 10-12-vuotiaidenkin lasten kanssa.

    Äänestä

  • makstenaa? kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen järki sanoo, että kotona oleminen on syytä lopettaa silloin, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Silloin lapsen paikka on laitoksessa (=päivähoidossa), jossa hänestä kehittyy onnellinen ja tasapainoinen yhteiskunnan jäsen.

    tulee kuuliainen mitään kyseenalaistamaton sossulandian tuleva veronmaksaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yhteisverotus kirjoitti:

Olen kolmen lapsen isä ja maksan veroja ankarimman mukaan. Vaimoni haluaisi olla kotona, mutta hänenkin on pakko käydä töissä, koska rahat eivät muuten riitä. Itse puolestani en näe omassa työnteossani tämän enempää järkeä, koska veroja ja TEL-maksuja yhteensä n. 45 prosenttia tuloistani.

Suurin perheemme menoerä on asuntolainan takaisinmaksu, ja tällä nykytasolla laina on tietty muhkea.

En ymmärrä, miksi verotusta ei voida jakaa molempien perheen vanhempien kesken siten, että molempien bruttotulot laskettaisiin yhteen ja jaettaisiin molempien kesken. Molemmat maksaisivat sitten omasta osuudestaan veroja. Onhan kotiäidinkin työ oikeata työtä. Näin lapset saisivat kotiin äidin ja perheelle jäisi enemmän rahaa käyttöönsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu