SUOMI NATOON!

Virolainen-

Tämänpäivän uutisissa on 2 tärkeätä otsikkoa: Vanhanen näkee NATO-n tarpeettomana ja Jyväskylässä veteraani heittäytyi panssarin alle(itsemurha). Olen varma siitä, ettei Suomi pystyisi omalla pakkoarmejiallaan (miesten sukupuolinen diskriminointi) vastustamaan mahdollista Vänäjän hyökkäystä, vaikka se tällähetkellä epätodennäköiseltä tällähetkellä tuntuisikin. Myöskin Viron miehitys ja viron kansan massanmurha tuntui vielä 1939 epätodennäköiseltä Virossa. Toisin on käynyt. Tämänpäivän Viron uutisvälineissä on kuitenkin UUTINEN: uusi Viron Puolustusvoimien komentaja Ants Laaneots pitää epävakaata Venäjää edelleen suurimpana turvallisuusuhkana Viron turvallisuudelle. Venäjän puolustusministeri vastasi siihen tänään ärsyntyneenä ja VIHAISENA, joka todisti sitä, ettei Venäjä ole muuta kuin se sama NEUVOSTOLIITTO joka miehitti verisesti Viron vuonna 1939. Muutama Halosen huolestunut lausontokin Venäjän demokratian tilanteesta on venäläiset saanut vihaisiksi ja vaikka kuinka suurta druuzhestvaa yritettäisin venäläisten kanssa tehda, olisi se NATO se maailman suurin sotilasvoima, joka voisi myös Suomea puolustaa mahdollisessa Venäjän hyökkäyksessä.

3

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomalainen.

      Natoon mennään satavarmasti ja ne jotka sitä vastustaa nyt niin voivoi.

      • Olli Sademies

        Tämä juupas eipäs Suomi Natoon keskustelu kaipaa ilmeisesti perusteita. Tässäpä niitä:

        1. Olisiko Yhdysvallat myynyt Suomelle, Venäjän rajanaapurille viimeisintä teknologiaa edustavat Hornet-hävittäjät, mikäli olisi vaaraa niiden joutumisesta Venäjän haltuun?

        2. Itämeren suuressa laivastoharjoituksessa Itämerellä joitain vuosia sitten Nato testasi erilaisia viestintäjärjestelmiä.Testauksen päätyttyä Nato päätti hankkia SUOMALAISEN viestintäjärjestelmän kaikkiin aluksiinsa.
        Hankkisiko Nato viestintäjärjestelmän aluksiinsa maasta, joka ei toimisi kriisin sattuessa yhteistyössä tai sen jäsenenä?

        3. Suomalaisia yhdysupseereita toimii Naton päämajassa Brysselissä.
        Milloin sotilasliiton päämajassa on voinut työskennellä henkilöitä, jotka eivät ole sidoksissa kyseiseen sotilasliittoutumaan?

        4. Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen maaraja, minkä puolustaminen ilman maamiinoja on käytännössä mahdotonta. Mitkä turvatakeet Suomi sai ja miltä taholta allekirjoittaessaan maamiinat poistavan sopimuksen?

        5. Kun Putin ei ole enää seuraavalla kaudella Venäjän presidentti,niin mitkä ovat takeet siitä, että suotuisa kehitys Venäjällä jatkuu suhtautumisessa länsimaihin?
        On esitetty, että vanhoillisvenäläiset piirit olisivat Putinia vahingoittavien murhien takana ja että näin nämä piirit pyrkivät lisäämään omaa kannatustaan. Venäjä on vanha shakinpelaaja. Siellä osataan pelin politiikka.

      • Kiljuvan Karhun komentaja
        Olli Sademies kirjoitti:

        Muutamia täsmennyksiä ja oikaisuja:

        1. Yhdysvallat myy sotilasteknologiaansa monille valtioille maailmassa. Pääsääntöisesti liittolailleen, mutta myöskin täysin kaupallisista intresseistä maksukykyisille valtioille, joihin Suomenkin voi lukea kuuluvan. Yhdysvallat voi kontrolloida hävittäjiensä käytön tehokkuutta sillä millaiset ohjelmistot eli softat järjestelmiin myydään ts. niitä on Linuxin ilmaispaketeista, kalliisiin ja kontrolloituihin käyttöjärjestelmiin. Hornet-hävittäjä sinänsä ei ole kuin säilykepurkki, ohessa saatava ohjelmisto on se onko se kaviaaria vaiko hernekeittoa.

        2. Suomalainen teknologia, joka jatkaa entisen Nokia Defencetecin alullepanemaa puolustusteollisuutta on maailman huippuluokkaa. Nato halusi varmaan ostaa itselleen parhaan mahdollisen markkinoilta saatavan järjestelmän kuin pidättyä omassa ja heikommassa. Siis nothing personal, purely business...

        3. Yhdysupseerit ja sotilastarkkailijat liittyvät Naton avoimuuteen ja käytännöllisesti näihin järjestelmä kauppoihin, he toimivat myyntiedustajina jne...

        4. Maamiinojen poistaminen oli Suomen oma ratkaisu, joka oli järjetön. Omasta tyhmyydestämme emme voi syyttää edes Natoa.

        5. Venäjän poliittinen kehitys suuntai tai toiseen on ollut arvoitus länsimaille kuten Suomellekin jo tuhansia vuosia. Pelko on ase. Tämäkään ei kuitenkaan lisää Suomen liittymistä Natoon ellei se ole kansakunnan poliittinen tahto ts. saa määräenemmistöä eduskunnassa, joka voi sen päättää.

        Sotilasteknologiaa on ostettu Suomessa sekä idästä että lännestä. Nyt on voimakkaan länsituulen aika, johtuen Venäjän aseteknologian heikosta tilanteesta. Emmehän kuuluneet Varsovanliittoonkaan missään vaiheessa (ainakaan virallisesti) vaikka meillä oli sen teknologia käytännössä kokonaan käytössämme.

        Asejärjestelmätkin ovat puhtaasti liiketoimintaa. Tietenkin Nato myy mielellään teknologiaansa meille ja tekee meistä etuvartioasemansa EU:n itärajalle, kuten teki natsi-Saksa toisen maailman sodan aikana. Spekulaatiot sen mukanaan tuomasta Nato-jäsenyydestä voi unohtaa ja pysyttäytyä tosiasioissa, mikä on Perussuomalaisille paskanjauhajille yleensä liikaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe