Presidentti Tarja Halonen ei edes halunnut Lordia linnan juhliin. Hän halusi paikalla vain henkilöt Lordin takana. Typerää!
No, eiväthän aikanaan linnaan kelvanneet Olavi Virta, Laila Kinnunen, Toivo Kärki, Reino Helismaa, Georg Malmsten ja monet muutkaan kansan rakastamat henkilöt.
Eliitti tahtoo juhlia rauhassa, ettei (heidän mielestään) roskakulttuurin edustajat tai Sven Tuuvat pilaa iltaa ja pahimmassa tapauksessa varasta koko showta.
Halonen halveksuu Lordia
22
2380
Vastaukset
- koko touhu
Lordilla on mennyt päähän koko touhu ja vaatii erikoiskohtelua. C'mon, kaikki on nähny loordin kuvan. Jos miehen julkisuusasenne on tuo niin minkä takia on pitänyt hankkia ammatti jossa on vaarana joutua kansan pällistelmäksi.
Kyllätyttää koko laardi hypetys, olis jo niinku muutki.- joulupukkikin
Kiertää taloissa tänä vuonna ilman partaa. -Muuten Halonen suuttuu!
- jape4
Hyvinhän Halonen on tehtävänsä hoitanut. Tähän perään voi kaikki Tarjan fanit kirjoittaa pressan saavutukset vaikka viimeiseltä kolmelta vuodelta. Siis alkaen vuosi 2004.
- olikin
Halosen vika, ettei Virran Olaa kutsuttu, haloo!!
- taukille:
Halonen valitettavasti jatkaa Kekkosen ja kumppaneiden linjaa: "Roskakulttuurin edustajat pysykööt pois". -Vaikka leikkii "suvaitsevaa". Stalinistien vesat (Melasniemet) ja muut ovat sen sijaan tervetulleita, vaikka ei ole mitään saavutuksia. Puna-Tarja Hävetköön!
- tappi heppi
taukille: kirjoitti:

TARJA HALOSELLA EI OLE MITÄÄN HÄVETTÄVÄÄ.
Hyvin on virkansa hoitanut. - drh
tappi heppi kirjoitti:
TARJA HALOSELLA EI OLE MITÄÄN HÄVETTÄVÄÄ.
Hyvin on virkansa hoitanut.puhuu yhtä ja tekee toista.
- Jos Halonen
drh kirjoitti:
puhuu yhtä ja tekee toista.
pesisi naamansa, ei häntä kukaan tuntisi (ehkä Arajärveä lukuunottamatta).
- ,,,
taukille: kirjoitti:
Halonen valitettavasti jatkaa Kekkosen ja kumppaneiden linjaa: "Roskakulttuurin edustajat pysykööt pois". -Vaikka leikkii "suvaitsevaa". Stalinistien vesat (Melasniemet) ja muut ovat sen sijaan tervetulleita, vaikka ei ole mitään saavutuksia. Puna-Tarja Hävetköön!
mitä esim. ville valo linnassa sitte teki?
- Kold
tappi heppi kirjoitti:
TARJA HALOSELLA EI OLE MITÄÄN HÄVETTÄVÄÄ.
Hyvin on virkansa hoitanut.Tuota... Halonen ei ole virkakautensa aikana saanut aikaan MITÄÄN... Jos ei USA:n suhteiden pilaamista ja seta-aktivistien kanssa veljeilyä lueta saavutuksiksi. Mitä väliä jollain linnan juhlilla kokonaiskuvassa? Suomen historian huonoin presidentti!
- jape4
,,, kirjoitti:
mitä esim. ville valo linnassa sitte teki?
Lue joskus lehtiä tai kuuntele radiota niin tiedät Ville Valo kuka on.
- tyttis82
Niin kauan kuin yksikin sotaveteraani on elossa niin yrittäkää nyt hyvät ihmiset kunnioittaa heidän tekoaan ja Suomen itsenäisyyttä. Minulla ei ole mitään Lordia ja kumppaneita vastaan mutta ei linnan juhliin nyt todellakaan tulla maski päällä. Jotkut ääliöt ei vaan tajua arvostaa ihmisiä,jotka parikymppisinä vaaransivat henkensä meidän puolesta ja ovat kärsineet vuosikausia sodan jättämistä jäljistä heihin. Yksi Lordin poisjäänti on aika pientä siihen verrattuna.
- alamaissa
Veteraaneja "kunnioitetaan" muun muassa kilapiluttamalla heidän vaippojensa määrä hoitolaitoksissa. Suomen veteraaneja on häpäisty ja asioista valehdeltu kymmeniä vuosia. Ei korvaa mitään, jos Tarja ja kumppanit teeskentelevät kerran vuodessa arvostavansa heitä. Veteraanikuntoutuskin on täysin retuperällä. Ovelta ovelle pitää kerjätä rahaa edes välttämättömään. Kunnia Jyväskylässä tankkivaunun alle syöksyneelle sotaveteraanille. Periaatteet pitivät loppuun asti. -Halosella niitä ei ole koskaan ollutkaan, ellei Seta-touhuja lasketa mukaan.
- ...
alamaissa kirjoitti:

"Kunnia Jyväskylässä tankkivaunun alle syöksyneelle sotaveteraanille. Periaatteet pitivät loppuun asti."
hän nimittäin tais olla pasifisti. iltapäivälehdessä luki, että mies oli ennen tempaustaan sanonut tankeista, että "tuollaisia laitteita ei pitäisi olla edes olemassa".
oli aivan oikeassa. - lueskellutkin
... kirjoitti:
"Kunnia Jyväskylässä tankkivaunun alle syöksyneelle sotaveteraanille. Periaatteet pitivät loppuun asti."
hän nimittäin tais olla pasifisti. iltapäivälehdessä luki, että mies oli ennen tempaustaan sanonut tankeista, että "tuollaisia laitteita ei pitäisi olla edes olemassa".
oli aivan oikeassa.Teilläpäin ilmestyy näköjään eri iltapäivälehdet kuin meilläpäin. Ilta-Sanomissa tai Iltalehdessä ei mainitsemaasi lausahdusta ollut.
- ...
lueskellutkin kirjoitti:
Teilläpäin ilmestyy näköjään eri iltapäivälehdet kuin meilläpäin. Ilta-Sanomissa tai Iltalehdessä ei mainitsemaasi lausahdusta ollut.
luepa uudestaan. se oli siinä kainalojutussa, jossa kerrottiin rouvashenkilöstä, kenen vieressä ko. veteraani oli tilaisuudessa istunut. samassa yhteydessä kerrottiin, ettei mies ollut juurikaan käynyt veteraanien tapaamisissa ja muissa tilaisuuksissa. rouva myös ihmetteli, että kunniamerkin olivat päällystakissa kii, normaalisti näin ei ole.
ilta-sanomat tais olla kyseinen lehti tai sitte muistan pahasti väärin ja se olikin aamulehdessä. no jommassa kummassa joka tapauksessa. muita lehtiä, kun en eilen illalla lukenut.
- Tarjan halviksimista
Kun Juice Leskistä syytettiin aiheetta huumeitten kaupittelusta, hän pyysi apua järjettömään tilanteeseen Tarja Haloselta. Ei Haloska auttanut sanallakaan. Sitten selvisi, ettei Juice ollut edes Suomessa, kun rikos josta häntä syytettiin, tapahtui.
Linnanjuhliin Halonen ei kuitenkaan Juicea kutsunut ja kielsi valtioneuvostoakin muistamasta Leskistä edes muistosähkeellä.
Kaunainen ja pahansisuinen vanha nainen tuo Halonen.- överiks!
Voi vittu pitääkö presidentin ryhtyä joka kansalaisen asianajajaks joka tuntee kokeneensa vääryyttä?
PIENTÄ SUHTEELLISUUDENTAJUA PLIIS!!! - tietystikään...
överiks! kirjoitti:
Voi vittu pitääkö presidentin ryhtyä joka kansalaisen asianajajaks joka tuntee kokeneensa vääryyttä?
PIENTÄ SUHTEELLISUUDENTAJUA PLIIS!!!Pääasia, että muistaa ne pahimmat murhamiehet armahtaa (varmaan luit viime viikon lehdistä?).
- kutsuttu
linnaan vaan Tomi Putaansuu.
- oli hyvä
ettei Tomi Putaansuu mennyt juhliin, eihän hän voittanut Euroviisuja, vaan Lordi.
- linnanjuhlilla
oli hyvä kirjoitti:
ettei Tomi Putaansuu mennyt juhliin, eihän hän voittanut Euroviisuja, vaan Lordi.
Kuten aina Tarjan valtakaudella, oli mukana paljon enemmän homoja ja lesboja, kuin veteraaneja. -Joten se siitä veteraanien "arvostuksesta".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199