Linnan juhliin kutsutaan myös näyttelijöitä. Ajatelkaahan, jos he tulisivat sinne niissä hahmoissa, joina esiintyvät teatterin lavalla tai elokuvissa, vaikkapa Pekko aikamiespoikana tai Uuno Turhapurona.
Ei tulisi mieleenkään.
Sitä vastoin Lordi- nimellä esiityvä taiteilija ryhmineen on niin liimautunut taiteilijaminäänsä, ettei pääse siitä irti eikä voi esiintyä julkisuudessa sen ulkopuolella. Sen vuoksi ei nähtävästi voinut tulla Linnan juhliinkaan.
Mitä ihmettä omassa itsessä on häpeämistä?
häpeääkö itseään ?
12
1629
Vastaukset
- asioita tahallaan
Loirilla on ollut kymmeniä rooleja. Lordi ei ole näytelmä. Halonen pelkäsi, että Lordi varastaa show:n, siinä syy. Pikkusieluinen akka. Hävetköön!
- jallu g.
Näyttää siis kyseisen esiintyjän menestys olevan kiinni pelkästä naamiosta.
- Peter Pan
Lordi on fiktiivinen hahmo, kuten joulupukki tai hammaskeiju.
Viihdetaiteilija Putaansuu sai kutsun juhliin, ei Lordi.. - monetkin
Peter Pan kirjoitti:
Lordi on fiktiivinen hahmo, kuten joulupukki tai hammaskeiju.
Viihdetaiteilija Putaansuu sai kutsun juhliin, ei Lordi..kelvanneen pelleasuissa ja maalinaamarit päässä juhliin. Fiktiiviseltä vaikutti. Aika monia noista tunnen. Luonnossa ovat aivan eri näköisiä. Hirviömaski hyväksytään, jos ei ole Halosta kauniimpi. Dorkaa!
- ...
ei ole näytelmä? ei ole pekkokaan. mutta molemmat fiktiivisiä hahmoja. pekko alunperin lava-koomiikko, niinkuin lordikin. samalla viivalla ovat.
- tilulilu
Lordi on kuvitteellinen hahmo ja Putaansuu haluaa sen myös pysyvän sellaisena, eli ei halua omaa naamaansa julkisuuteen. Monet bändin faneista ja miksei monet muutkin haluavat Lordin Lordina, eivätkä siksi halua tietää miltä ko. henkilö näyttää omana itsenään -eli haluavat säilyttää illuusion.En tiedä onko mahdollista elää samalla kertaa tunnettuna ja tuntemattomana mutta mua ei tämä järjestely haittaa yhtään, uteliaita uunoja näköjään sitäkin enemmän.
- farssi
koko linnanjuhla on täydellinen noteeraus
perseestä. Kukaan henkisesti aikuinen ei edes
mene moiseen pelleporukkaan.- olen kanssasi
Aivan samaa mieltä! Turhaa rahan haaskausta, itsenäisyyden kunnioittamisen kanssa ei mitään tekoa. Vain taukit tölläävät. Et silleesti.
- eeheiiii
olen kanssasi kirjoitti:
Aivan samaa mieltä! Turhaa rahan haaskausta, itsenäisyyden kunnioittamisen kanssa ei mitään tekoa. Vain taukit tölläävät. Et silleesti.
aika moni saa leivän näistäkin juhlista.
Kampaajat, meikkaajat, ompelijat, pukuvuokraamot, tarjoilijat, taksikuskit, ravintoloitsijat, lehdistö
enempi tuloja kuin menoja
ja menoja vaan niille joilla varaakin
- no..
Halonen olisi kyllä voinut vetästä naamarin päähänsä. Karmeaa katsottavaa.
- hänellä
onkin naamari? Ties miltä näyttää oikeesti?
- showtaan veti
Omaa typerää showtaan Krissekin veti, roolihahmo päällä silläkin koko ajan näköjään!! Onneksi Koivusalo ei tullut juhliin Pekkona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1164990Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293613No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452440- 501568
- 411520
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241434- 141262
- 271168
- 161132
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221097