Kansanedustajien lukumäärän

vähentäminen

Onko yksikään kansanedustaja uskaltanut ehdottaa edustajien määrän vähentämistä?

Please kertokaa kuka, niin äänestän sitä.

4

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mene tekemään!

      johan silloin olisivat maailmankirjat sekaisin.
      Suurin osahan niistä haluaa tulla uudelleenvalituksi ja jos paikat vähenisivät, mahdollisuudet tietenkin siinä sivussa voisivat jopa haihtua tyystin!

    • emmä tiiä

      Sellainen mielikuva että Tony Halme olisi sanonut, tai emmä tiiä.

    • sitä

      kukaan istuva edustaja lähde ehdottamaan, mutta laitetaan systeemit uusiksi. Eli äänestetään vain uusia ehdokkaita, kaikki istuvat, helppoa eläkettä tavoittelevat pihalle. Ei näin pienessä valtiossa, jota vielä EU:sta osittain johdetaan tarvita 200 edustajaa. Ei Jenkeissäkään ole kuin 500 edustajaa, vaikka väkiluku on jotain ihan muuta kuin Suomessa. Vaaditaan uusilta ehdolle asettuvilta ehdokkailta vähintäänkin edustajamäärän puolittaminen. Kuka lupautuu ajamaan tätä asiaa, annetaan ääni hänelle. Helppoa kuin heinän teko, vai?

    • pienemmäksi

      Kansanedustaja ei ole työntekijä,vaan edustaja,jolle pitäisi maksaa kokouspalkkiota.Nythän puolueväki on kirjoittanut etunsa Suomen lakiin,jossa kansanedustajien eduista on satoja sivuja.Kun elämme demokratiassa,niin olisi järjellistä,että heillä olisi esim virkailijoiden työehtosopimus parin tonnin palkalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      9392
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5383
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      34
      3893
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2644
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1418
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe