Kaksi virkaa hoidettavana, miten teet sen?
Panetko painoa lasten ja lastenlasten toiveille ja tarpeille enemmän kuin sille, mitä itse haluat?
Miten jälkipolvet suhtautuvat?
Miten hoidat keskinäisiä välejänne?
Suretko heidän surujaan, iloitsetko heidän iloistaan?
:))))
Panetko painoa lasten ja lastenlasten toiveille ja tarpeille enemmän kuin sille, mitä itse haluat?
Miten jälkipolvet suhtautuvat?
Miten hoidat keskinäisiä välejänne?
Suretko heidän surujaan, iloitsetko heidän iloistaan?
:))))
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ensiksi isoäitiys, sitten vasta sinkkunaiseus.
Niin se vaan menee, vaikka joskus joutuukin tinkimään niistä omista haluistaan. Tulee kyllä mieleen, että jos oma elämä jää elämättä...
...tottakai suren heidän surujaan aj iloitsen heidän ilojaan...!
Se on aivan selvä!
aikansa sopeutua mummoksi kanssa.
Ei sitä heti osaa mummo olla mutta kun vuosia kuluu huomaa miten mahtavaa kun saa olla mummo.
Sinkkuna saa levätä tarpeeksi vaikka onhan se välillä aika huh,huh,raskastakin kun ei jaksa olla niin nopea kun lapset.
Mutta miten mukavaa onkin kertoa lapsille omasta lapsuudesta ja huomata miten kiinnostuneita he ovat.amayös kun kerron heille heidän isänsä lapsuudesta.
Kaikista mukavinta on lukea satuja sillä eläydyn täysillä itse mummona niihin mukaan.
Kaikki jaetaan ilot ja surut ,pienetkin sellaiset.
Kyllä lasten asiat ovat vähintäinkin yhtä tärkeitä kuin omat asiat. Omissa tapahtuu vähemmän muutoksia.
Kyllä olen kuunteleva korva myös työhuolille.
En niinkään perhesuhteissa oleviin asiohin ota kantaa ,kuuntelen kyllä molempia osapuolia.
Lapsenlapset soittaa toiseksi tärkeissä asioissa mummolle. Jos on isompi hätä niin silloin vaan vanhempien töihin.
Mutta pitäähän niin "suuret" asiat kuin hampaan lähtö ja kokeiden tulokset heti saada kertoa ---mummolle.
Kyllä suren heidän surujaan, myös iloitsen heidän iloistaan. En jaksaisi olla päätoiminen lastenhoitaja, se on myönnettävä. Hoidan silloin kun lapset ovat sairaana eikä heitä voi viedä tarhaan. Ilta/ yöhoitajana toimin tarvittaessa, mikä on tosi harvoin.
Tapaan lähellä asuvia lapsia ja lapsenlapsia viikoittain, kauempana asuvin kanssa taas puhun puhelimessa vähintään kerran viikossa.
Lapsuus on lyhyt, ja se aika kun lapsenlapsilla on aikaa mummille on minulle arvokasta.
En ole mitenkään menevä ihminen, ei omat menot mitenkään tästä kärsi.
nyt saavat poikain perheet hoitaa omansa,,
on se aika.
Ei sitten tippaakaan, vain oma sinkkuelämä ja omat 3 tytärtäni. Eron jälkeen ei vain jaksa...
T: Huono Mummo jolla lapsenlapset 6, 5 ja 2 vee
1. ansiotyö
2. mummous
3. oma elämä
Minulla asiat ovat tässä järjestyksessä. Toinen lapseni perheineen asuu niin kaukana, että mummotteluun on mahdollisuus vain puhelimessa ja mesessä.Toinen on 15 km päässä ja tavataan useastikin. Pidän kuitenkin itsekkäästi kiinni sinkkuelämästäni, minullakin on vain yksi elämä ja oikeus harrastuksiin ja matkusteluun. Eli jos olen sopinut oman menoni, en sitä peru lasten hoidon takia. Lasteni mielestä olen silti loistomummo!!
Vaikka ansiotyöni on ohi, silti on vielä nuo kaksi virkaa minullakin,
ja tuo "nälkä" on nyt sitä, että molempiin jää liian vähän aikaa, ajan nälkä.
Kun kaiken tekee yksin miehen kuoleman jälkeen,kodinhoidosta auton huoltoon (apuakin siihen saan), niin ei siinä hirveästi aikaa jää, varsinkin, kun oma hoito vaatii nykyisin enemmän liikuntaa ja jumppaa ja muutakin aikaa vievää.
Ja kun ei enää ole puhekaveria kotona, aina on kutsuttava vieraita tai lähdettävä itse kylään.
Eläkemummojen kiireistä ei turhaan puhuta!
Kylläpä me elämme samassa maailmassa? Olemme aikamme lapsia! Ensin tulee tietysti auttamistyö eli "perikunnan" avuntarve,sitten vasta oma sinkkuelämä.
mutta elellyt leskisinkkuna kaksi vuotta. Yhden lehden palstoilla keskusteltiin pari vuotta sitten tästä asiasta ja yllättävän moni nainen piti itsestään selvänä, että isoäiti hoitaa lapsenlapsia kuin perhepäivähoitaja. Itse olen sitä mieltä, ettei tarvitse ja olen sen sanonut lapsilleni. Mielelläni olen mummo ja otan lastenlapset luokseni (jos minulle tulee)silloin tällöin, mutta minulla on omakin elämä. Lisäksi on aina neuvoteltava etukäteen sopiiko mummolle eikä vain tulla ja olettaa, että sopii-tällaistakin tapahtuu usein! Sain lapseni niin vanhana, että mummot eivät pystyneet minua auttamaan, päinvastoin olivat avun tarpeessa itse. Nuorin syntyi mummojen kuoleman jälkeen. Olen huoltanut vanhempiani, siskoani, lapsiani ja osittain miestäni hänen sairautensa aikana(ei varsinaisena omaishoitajana).Minulla on oikeus omaan elämään, kun työkään ei enää rasita.Toivottavasti lapsenlapset kuuluvat siihen, mutta myös muuta.
minulle juuri lapsukaiset. Käyn työssä, mutta aion ottaa vapaata jotta voin hoitaa täyspäiväisesti kaksosia. Aina olen mennyt kun on pyydetty, kahteen paikkaan kutsuja sataa.
Tämä on minun valinta ja olen varma että en sitä kadu. Päinvastaista voisin katuakin. Ei minun menoni voi olla niin tärkeitä, että antaisin lasteni nääntyä työtaakkansa alle. Mulle sopii tämä, toiset toimivat omista lähtökohdistaan.
jotka ensin seurassa kuin seurassa puhuvat kumppaneistaan, sitten lapsistaan ja lastenlapsistaan. Itse olen ollut vanhapiika, kauan lapseton, keskenmenoja kokenut, en vieläkään mummo, äiti kylläkin. Ei aina ole kiva kuulla näiden kanssasiskojen hehkuttelua. Itse pitäydyn sekavassa seurassa neutraaleihin puheenaiheisiin, joita riittää.En suinkaan väheksy äidin ja isoäidin roolia, tahdikkuutta toivon.
kantasi. Tässä nyt vaan oli nimenomaan tuo aihe. Olen toki tahdikas asian suhteen. Vastaan jos kysytään, en niinkään muuten ainakaan kehuskele näillä asioilla. Ja kumppanista en puhu kun ei sellaista ole :)
Lähinnä ajattelen siinä mielessä tärkeänä hoitaa lapset hyvin, että työni takia tiedän liiankin hyvin miten suuri merkitys sillä on vaikkapa tulevan koulunkäynnin kannalta. Pienikin apu oikean aikaan voi olla korvaamattoman arvokasta.
Ja täällähän on aiheita joka makuun ja palstojakin. Kukin valitsee mieleisensä mihin osallistuu. Käymäseltään minäkin tässä.
.
Monille vain näiden 'virkojen' hoitaminen on lähinnä sydäntä oleva asia, niinkuin täälläkin nyt on jo ilmi tuotu. Näihin kuuluu suuria suruja, mutta myös iloa ja onnen tunnetta.
Määräätkö nyt meidät yksin mykkinä murehtimaan murheitamme tai pakahtumaan iloomme?
E-hei, kuulepas, sinä voit tehdä 'oharin' meidän ketjumme kohdalla, mennä muualle. Jo otsikkomme sanoo niin selvästi, mistä on puhumus.
Silloin ollaan kaikki onnellisia, niin sinä kuin me muutkin.
:))))))
Niin, minulleko vastasit?? Olisi luullut että enemmin tuo teksti sopisi miinaliille tai mikä oli?? siis tuo edellinen.
Minähän nimenomaan halusin tähän ketjuun vastata ja olen onnellinen mummu :) En mielestäni määräillyt mitään. En tee niin koskaan.
Käskit minun mennä muualle..?? *hämillään todella*
En todellakaan sinulle vastannut, sillä Miinali oli jo vastannut sinulle, jatkoin tavallaan sinun vastaustasi hänelle! Sorry, täällä voi käydä näin, ellei ole skarppina. :)
lienevät sallittuja
Suurimmat surut ja suurimmat ilot tulevat lasten kautta.
Miten voisi tukahduttaa niiden ilmaisemisen?
-Tiedätkö, mikä on lännen nopein vetäjä?
-Mummi, joka vetää käsilaukustaan lastenlasten kuvat.
miksi kiusaat itseäsi aiheella, josta et edes soisi puhuttavan?
Suosittelen myöskin oharia, josta täällä jo puhuttiin.
Kyllä näissä keskusteluissa aina tietty mielipide vie voiton. Yritän vain tuoda muitakin näkökulmia esille. Monet tuntemani sinkkunaiset eivät ole oikeita isoäitejä, mutta ottavat kummilapsia muista maista. Monille tämä isoäitiys on sellaista, että suljetaan pois kaikki muu. Vanhanapiikana elellessäni olin tällainen mummi naapurin lapsille. Kotimme on myös ollut avoin kavereille, varmaan myös lastenlasten kavereille, jos sellaisia ilmaantuu. Joskin olen edelleen sitä mieltä, että jokainen ihminen on arvokas myös yksilönä. Lopetan ilomielin kirjoittelun, koska en kuulu oikeaan kastiin.
Sitten vain viestittelemään!
:)))))))))))))))))
voittaakseni ketään vaan vaihtaakseni ajatuksia ja kokemuksia. Olenkos oikea isoäiti kun minulla on vielä se kummilapsikin maailmalla (plan-sellainen)? Enkä ole sulkenut elämästäni juuri mitään pois muuta kuin tv-n katsomisen, lehtien ja kirjojen lukemisen toistaiseksi jättänyt vähemmälle. Työtänikin teen lasten parissa. Minä olen sitä mieltä oikein eritoten, että jokainen on arvokas yksilönä.
Mikähän tässä nyt oli niin kummallista, ettei tähän joukkoon sovi? Ihan normaalielämän asioita.
istuvalle,
pihassa leikkiville tai vastaantuleville,
naapurin parivuotiaan kanssa olen ystävä,
ja lasteni lapset ovat ilon aiheita elämässäni.
En voi ymmärtää näkemystä, että lapset
olisivat
jotenkin kielletty puheenaihe.
mutta ne ilot!
Yksinään ei pysty iloa kestämään!
DD
Monet sanovat, että kaksi menee samassa kuin yksi.
Pitääkö paikkansa?