Danhammer???

Äijä pääsi persujen ehdokkaaksi, vaikka oli raiskauksen lisäksikin ties mitä tuomioita kontollaaan.
Kun asia tuli julkiseksi, vasta silloin Soini potki rikollisen pois persuista.
Kyllä Soini tiesi, mutta arveli, ettei muut saa tietää.
DAnhammer obn vahdellut nimeäänkin.
Älä äänestä persuja, ne on melkein kaikki jonkin sortin rikollisia.

Soini on ainoita, joka ei mistään ole kärähtänyt.
Soini mainiotsi sen presidentinvaalien aikaan itsekin.
Se kun on persuissa niin harvinaista, että se kannattaa tuoda esille, jos ei ole kärähtänyt rikoksistaan.
141188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vaalit lähestyy.

Äänestä

Sinähän se viisas nimimerkki olet.
Vain on Danhammer valehdellut nimensä.
Hän on ollut Danhammer pari kymmentä vuotta varmasti, ehkä ylikin ja tietääkseni ja ehdolla useasti.
Anu Saagim oli jo Danhammerin vaimo 80-luvun alussa ja heidän yhteinen sukunimensä oli tuolloin jo Danhammer.
Hän on rötöksensä kertonut ja selvittänyt ne varmasti.
Soini tietää hänen taustat jo kaksi vuotta sitten, kun hän oli kunnanvaltuuston ehdokas perussuomalaisissa.
Nämä samat asiat ovat olleet julkisia ja lehtien tiedossa kaksikymmentä vuotta ja niistä on kirjoitettu aina vaalien alla.

Kateellisuusko kalvaa vai pelottaako Danhammerin läpi meno.

Äänestä

Kyllä on aika lailla kusta päässä otsikon jutun kirjoittajalla. Piiri on vähän töpeksinyt hammerin kohdalla, mutta ilmeisesti korjaa asian.
Seuraa kaikkien puolueiden ehdokas asetteluja. Kaikilla on vähän ongelmia.( Tapaus Jaskari) Perussuomalaisilla se korostuu, kun ehdokkaita tunkee ovista ja ikkunoista.

Äänestä

muukin persu, eikä tuo Soinikaan ihan puhtonen ole kun bärreä suojeli parikin kertaa.

Äänestä

Se kertoo Suomi ei ole oikeusvaltio. Suomi ei kohtele kaikkia samalla lailla lain edessä.
On hyvä kun otit asian esille.
Keskustaan pääsee ja rikokset pysyy salassa ja jo lautamiehet ovat kepusta, joten on hyvä että mätä tulee esille ees jossain

Äänestä

Vai niin, Danhammer raiskaaja. Kyllä se on kaukaa haettu. Herra ja hidalgo pyöritti kauniita naisia koko ajan Tukholman pinta kapakoissa, joista me uneksimme ovella seisoessamme. Herra Urpo Illikainen raahasi vanhan romun Callen taloon ja jätti maksamatta tietojeni mukaan ja romu teki ilmoituksen ns. raiskauksesta ja myös Calle joutui kärsimään.Myöhemmin romu tunnusti tekonsa, mutta se ei enään Urpoa auttanut, kun hän Somerolla ajoi mersunsa päin puuta ja kuoli.
Tiedän ja tunnen tapauksen ja kyseisen Eijan hyvin, kun hän päivysti ja pyydysti Tukholmassa Ravintola Karelian tiskillä asiakkaitaan.
Koko Tukholman rakennusyritys porukka tiesi, että Callea yritettiin rahastaa.
Katsokaa minkänäköisiä vaimoja hänellä on ollut Ruotsin miss perintöprinsessa, Anu Saagim ym.Kauniita naisia.Tällaisen miehen ei tarvitse raiskata.
Lopettakaa paskanjauhaminen siellä Suomessa.

Äänestä

Ehdimme vielä rekisteröidä Carl Danhammerille oman puolueen, jos häntä ei oteta listoille takaisin. Katsotaan sitten miten äijän käy???
Loppuvat sitten nämä paskajutut.
On todella kiva nähdä viisas mies eduskunnassa, sillä 11000 äänellä hän pääsee sinne yksin ja sen hän varmasti saa kevyesti.

Äänestä
  • Ilmoitele siitä udesta puolueestas, niin kerätään nimiä. Onks se jotain 5000?

    Äänestä

  • Eduskuntaan, jees. Anna edes numeros ja oo meidän asialla.Luuleko olevas.

    Äänestä

Danhammer on sika, joka ei ota yhtään muita ihmisiä huomioon. Parkkeeraa invapaikalle ja jos ei ole niin sitten suoraan oven eteen ettei ainakaan millään rollaattorilla mahu. Sitten kehuu vielä ostavvansa vaikka koko paikan taikka ainakin sen parkkipaikan. Onks tälläne PERUSUOMALAINEN. Ei tänne tarvita mitään luullakseen maailmanomistajia.

Äänestä
  • Miten niin Herra Danhammer parkkeeraa autonsa inva- tms paikoille. Eihän edes itse aja autoa.
    Suomen laissa on kiellettyä ajaa kossun vaikutuksen alaisena ja tässä asiassa Herra Danhammer on lainkuuliainen varmasti.
    Eikös nuo ministeri mersut ja diplomaattiautot seiso missä sattuu.Nämä eivät edes maksa parkkisakkojaan.

    Äänestä

  • tietoa on kirjoitti:

    Miten niin Herra Danhammer parkkeeraa autonsa inva- tms paikoille. Eihän edes itse aja autoa.

    Matkalla ei voi olla näkemättä kaikenlaista. En ole jäänyt kuskia enkä kossua odotteleen. Mutta ei kait ministeriksi päästä sillä, että on ministerin elkeet?? Pitäisi kait ymmärtää vähän meitä pienempiä "perussuomalaisiakin"?

    Äänestä

  • tietoa on kirjoitti:

    Miten niin Herra Danhammer parkkeeraa autonsa inva- tms paikoille. Eihän edes itse aja autoa.
    Suomen laissa on kiellettyä ajaa kossun vaikutuksen alaisena ja tässä asiassa Herra Danhammer on lainkuuliainen varmasti.
    Eikös nuo ministeri mersut ja diplomaattiautot seiso missä sattuu.Nämä eivät edes maksa parkkisakkojaan.

    Tämä on todella merkillistä. Ymmärrettävää on, että vieraat koira purevat, mutta nyt puree jo omatkin.
    Olen tavannut useilla kokkareilla Callen. Hän todella symppis, reilu,kiva seurapitäjä ja todella viisas mies. Mene itseesi Sika.

    Äänestä

  • tietoa on kirjoitti:

    Miten niin Herra Danhammer parkkeeraa autonsa inva- tms paikoille. Eihän edes itse aja autoa.
    Suomen laissa on kiellettyä ajaa kossun vaikutuksen alaisena ja tässä asiassa Herra Danhammer on lainkuuliainen varmasti.
    Eikös nuo ministeri mersut ja diplomaattiautot seiso missä sattuu.Nämä eivät edes maksa parkkisakkojaan.

    Mielestäni invapaikat ovat juuri Callen kaltaisille huonokuntoisille ihmisille tarkoitettuja.. Antakaa nyt miehen olla jo. Vaikka olisi kuinka elvistelijä, mitä se teille kuuluu?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Halme on rattijuoppo kirjoitti:

Äijä pääsi persujen ehdokkaaksi, vaikka oli raiskauksen lisäksikin ties mitä tuomioita kontollaaan.
Kun asia tuli julkiseksi, vasta silloin Soini potki rikollisen pois persuista.
Kyllä Soini tiesi, mutta arveli, ettei muut saa tietää.
DAnhammer obn vahdellut nimeäänkin.
Älä äänestä persuja, ne on melkein kaikki jonkin sortin rikollisia.

Soini on ainoita, joka ei mistään ole kärähtänyt.
Soini mainiotsi sen presidentinvaalien aikaan itsekin.
Se kun on persuissa niin harvinaista, että se kannattaa tuoda esille, jos ei ole kärähtänyt rikoksistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu