Odotan toista lasta syntyväksi helmikuussa. Nyt on alkanut pelottaa synnytys. Eka kerralla (syyskuu 2005) oli niin järkyttävän vaikea ponnistusvaihe, kesti yli kaksi tuntia ja kivut olivat kamalat, kovat supistukset tulivat tauotta, voin pahoin, huusin, tuntui että halkean mutta lapsi ei tullut, lopulta lapsi vedettiin imukupilla, eppari tehtiin, repesinkin silti jonkin verran,vauva oli iso (4700 g). Ajattelin, että onko täällä vaikean ponnistuksen kokeneita, miten toinen synnytys on sujunut? Vauva on varmaan nytkin iso ja minua kauhistuttaa sen ulos saaminen.
Pitkä ja vaikea ponnistus
2
757
Vastaukset
- .....................
Otapa puheeksi neuvolassa. Aika hurjalta kuulostaa tuo edellinen kertasi. saitko puudutteita silloin? Voihan olla että esim. lantiosi on sen verran pieni, ettei sieltä noin iso vauva helpolla mahdukkaan. Voisit päästä tässä raskaudessa ultraan, jossa tsekattaisiin onko uusikin vauva yhtä iso ja suunniteltaisiin synnytystapa sen mukaisesti. Nuo repeämät ei ole kovin mukaviva varmaan, itse säästyin niiltä, mutta epparin takia sain tikkejä aika monta.
- Kolminkertainen äitiliini
Olen synnyttänyt kolme 4,5 - 4,7 kg lasta alateitse (vuosina -98, 02 ja 05). Ensimmäinen synnytys oli vaikea, ponnistin 1½ tuntia ja sain erittäin pahat repeämät. Toista ponnistin 30 min ja kolmatta 20 min, enkä kummastakaan revennyt, eppari tehtiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595990Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242641No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165- 212129
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83125281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811095