Onko muilla masentuneilla kokemusta siitä, että on äärimmäisen vaikea, joskus ihan mahdoton, lähteä liikkeelle, esim. aamulla? Asioiden hoitamisesta ei meinaa tulla yhtään mitään, yhden sähköpostinkin lähettäminen lykkääntyy viikkotolkulla, eikä välttämättä tule sittenkään tehdyksi. Tällainen jumiutuminen on minulle aiheuttanut paljon vaikeuksia sosiaalisen elämän ja toimeentulon kannalta. Olen kuullut että on joitain masennuslääkkeitä, jotka auttavat palauttamaan potilaan toiminta- ja aloitekykyä, tiedättekö mistä lääkkeistä on kyse? Miten Olette itse selvinneet toimintakyvyn laskemisen ja motivaation puutteen kanssa?
Motivaatiotiottomuus, jumiutuneisuus
4
664
Vastaukset
- ei ole
kovin voimakasta masennusta ollut, mutta 1-2 päivänä viikossa tulee kyllä tunne, ettei millään jaksa mitään hyödyllistä, ja kaikki vaikuttaa elämässä muutenkin melko yhdentekevältä.
Noina päivinä tärkeää olisi yrittää tehdä mitä tahansa, mistä itse nauttii, ja mitä pitää hyödyllisenä. Siten saa ylläpidettyä edes jonkinlaista aktiivisuuden tunnetta, ja vastaan tulee myös hiukan niitä positiivisiakin kokemuksia.
Lääkityksestä en osaa valitettavasti itse sanoa mitään, mutta paljon on varmasti kiinni myös pienistä päivittäisistä rutiineista. - saamattomuus
oireita minullakin ja varmaan monen muunkin
masentuneen olo motivaationpuute, levottomuus, keskittymiskyvyn puute ja ihan arkiaskareiden teko ylitsepääsemättömän vaikeaa. Itselläni
lääkitys, mutta kun ei muuta ammattiapua, niin
jotenkin tunnen itseni tarpeettomaksi eli mikään
toiminta ei kiinnosta. Joskus olen monta päivää
neljän seinän sisällä tapaamatta ketään. Ihmissuhteiden laiminlyönti jättänyt minut koko
yhteiskunnan ulkopuolelle. Kun ei jaksa, niin ei
jaksa! Tiedän, että esim. liikunta ois mielialalle
hyväksi, mutta mistäs sen motivaation otat, kun
lääkkeetkään auta, ne vaan väsyttää. En tässä
lääkkeistä nimiä laita, kun lääkäri määrää ne jokaiselle yksilöllisesti. Väsymys, turta olo, mitään ei saa aikaan, mikään ei kiinnosta. Ihan tyypillisiä masennuksen oireita, joista valitettavasti itselläni on myös kokemusta. Mutta niistä voi parantua lääkkeiden ja ammattiavun sekä lähiympäristön avulla. Korostan erityisesti viimeksi mainittua; ainakin itse koin saamani tuen ihan korvaamattomana. Siinä jyvät erottuivat akanoista ja samalla oma arvomaailma jäsentyi uudelleen.
Kysyit lääkkeistä.. ne ammattilainen määrittelee aina yksilöllisesti ja varmasti sopiva löytyy.- Veto pois
Valitettavan tuttua juttua; sillai pystyy motivoitumaan,
kun menee johonkin yhteisölliseen touhuun, mutta kotona ei jaksa
muuta kuin juuri ja juuri ihan välttämättömät ja kaupassa käynnit.
Että ei kovin hyvä malli, ottaen huomioon, että kuitenkin
käytän kallista lääkettä. Laskutkin jää maksamatta, -tulee lisälaskuja.
Perintäfirmoilla on hyvät ajat. Tämä koneella naputtelu toimii sitten
edes jonkinlaisena aktivitettina, -muuten töllöttäisin vain tylsänä TV:tä.
Mulle ainakin lääkäri sanoi vähän yli vuosi
sitten, että toimintakyky palautuu viimeisenä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2529338Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52801Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2091942Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051920- 1421419
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,641408Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1281329Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931016- 71911
- 40838