Lapsuuden huimat leikit

Usein olen miettinyt, että kyllä meidänkin lapsuus oli vähän kuin Vaahteramäen Eemelillä. Oli niin monenlaista touhua ja leikkiä. Meitä oli kolme sisarusta kotona, melkein samanikäisiä. Oli meillä vähän hurjia leikkejä alle kouluikäisenä. Niin kuin sekin, kun opetettiin kanoja laulamaan...

No, se on sitten juttu jo erikseen. Oli meillä kanoja ja kukko, lampaita ja pässi. Oli lehmiä ja hevonen ja sika. Mutta se pässi oli äkäinen. Se oli vanhan navetan isossa karsinassa.

Oli syyskesä, syötimme sille pässille nyhdettyä heinää karsinan aidan raosta. Mutta minun päähäni äkkäs, että olisi mukava ratsastaa sillä pässillä... Mutta kun se oli äkäinen. Menin kuitenkin karsinaan ja se heti pökkäs takapuolille ja puski. Mutta sitten keksimme, että jos kutiteltaisiin sitä. Ei se oikein antanut päästänsä rapsuttaa, mutta nuorin siskoni keksi, että kun sitä kutitetaan munista, silloin se kuuntelee, eikä puske ja voi nousta vaikka selkään.

Ja niinpä silloin tuli varmaan ensimmäinen runoriimikin mieleen, kun hoin siskolleni, että munista, munista, purista, purista. Ja niin pääsin pässin selkään. Pidin pitkistä villoista kiinni ja pässi vei huimaa vauhtia karsinan aitavartta. Kun putosin pässin selästä, kiepsahti se minua kohden ja puski niin kovasti, että mustelmilla oli jalat, reidet ja kädet.

Sitten oli nuoremman siskon vuoro. Ja minä puristelin sitä saman runoriimin tahdissa. Ja niin sai siskonikin huimaa kyytiä.

Kyllä meillä oli hauskaa ja nauroimme, niin huumasi se pässin huima vauhti. Ihan kuin olisi istunut vuoristojunassa, vaikka ei sitä siihen aikaan tunnettu, olisiko vielä ollutkaan...