Pimeys ja paniikki

kaamos

Jo vuosia kurissa pysynyt paniikki on taas alkanu nostaa päätään:( Ei pahoja kohtauksia, mutta selvästi sellanen olo, että kunhan aika ja paikka ovat mahdollisimman epäsopivat, täältä tullaan!
Lisäksi on ollut korvissa huminaa, ikäänkuin verenpaine ois tosi korkealla. Tätä on vaihtelevasti pitkin päivää, mutta myös levossa. Mitattu on viimeksi kesällä, silloin hyvät arvot, "ihanteet" kuulemma tän ikäiselle.

tää syksy/talvi on taas tuntunut tosi vaikealta tuon pimeyden takia. Ei muuten, mutta olen ihan käsittämättömän väsynyt, voisin nukkua kellon ympäri! Missä se aurinko on??? Edes etelään ei rahapuutteessa ole toivoa päästä!
Kahvia on tullut juotua luvattoman paljon, jotenkin pitää koittaa pysyä hereillä ja hoitaa työt ja muut. Mitään ei oikeasti jaksais tehdä, pakon edessä sitten vain.

POINTTI: Pahentaako kaamos teillä muilla paniikki-oireita? Mistä tuo korvien humina johtuu.

11

1125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • säätele kahvia

      Mulla on yleensä oireet syksyisin, talvisin ja keväisin pahemmat ja kohtauksiakin on huomattavasti enemmän.
      Varo tuon kahvin kanssa, ite olen huomannut sillä aika selvän vaikutuksen kohtauksille altistajana; itsellä on sopiva maksimäärä päivässä 3 pientä kuppia ( ei siis mukia)ja ne vähintään 3 tunnin välillä toisiinsa. Tämä on tietysti henkilökohtaista.
      Jaksamista

      • äitylitäti

        Mulla on alkanut myös oirelemaan siihen malliin monen vuoden tauon jälkeen että kohta tykyttää taas ja lujaa..Talvet pimeine aikoineen vaikuttaa mielialaaan minulla paljonkin ja yleensä vuoden aika kun vaihtuu, se muutos jotenkin..Olen ollut aika stressantunut ja masentunut viime aikoina joten yhdistän sen ruokkimaan paniikkikohtausta. Viimeksi kun olin kuumeessa niin tunsin miten pulssi hakkasi, yritin rauhoittua ja kun en onnistunut niin siitä se alkoi. Kun sen ajatuksen saisi siitä kokemuksesta pois niin se ei tule sitten niin usein tai ollenkaan. Tuntuu että mitä enemmän sitä pulssia tutkii ja kuuntelee niin se on kunin varma kohtaus tilaus..Pitää yrittää joskus esittää itselleen kova ettei se tule, esim. vaikka jos terkkarilla käynti jännittää tms. Jännityskin riittä sen laukaisuun joskus.Paskoja tuntemuksia!!

      • Kaamos

        No joo, mulla menee tota kahvia viis-kuus kuppia päivässä, sellasta keskikokoista... parin tunnin välein. Olen ihan addiktoitunut, saan vieroitus-oireita vähemästä... Tiedän, pitäis vähentää.

        Toisaalta hieman helpottaa lukea, etten ole ihan hakoteillä ounasteluineni. Ts. Näille tuntemuksille on joku syy (pimeys siihen liittyvä väsymys) eikä kohtaukset ole uusimassa ihan sattuman varaisesti.

        Lääkkeitä en ole enää käyttänyt pitkään aikaan, en tykännyt siitä olosta minkä ne aiheutti. Mulla kohtaukset on tullessaan nopeasti ohi meneviä ja kestän sen kun tiedän ettei kestä kauaa. (Paitsi sitten tulee se väsymyskohtaus) Ja osaan jo tunnistaa tunteet ja altistukset ennen kohtausta. (ja mitenkä tuo nyt mihinkään liittyy? No, kunhan kirjoitin)

        Kai se on yritettävä kärvistellä. Ensi viikon jälkeen otaksun kiireen hellittävän (tai siis laitan sen hellittämään, on aika ajatella itseä) ja joulukin vähän piristää. Sitten alan odottaa kevättä. Kai se tulee, vaikka nyt tuntuiskin parhaimmalta vetää peitto pään yli ja kiskoa unta palloon vaikkapa kolmisen kuukautta!

      • .....
        Kaamos kirjoitti:

        Noin paljon kahvia juot, ei mikään ihme että on paniikkia! Mulle tulee jo kupillisesta oireita.

      • ei välttämättä
        ..... kirjoitti:

        Noin paljon kahvia juot, ei mikään ihme että on paniikkia! Mulle tulee jo kupillisesta oireita.

        Kannattaa muistaa se paniikkihäiriisenä, että välttämättä pieni kuppi kahvia ei aihuta itsessään oireita, mutta se; että tietää juoneensa kahvia ja sitten ikäänkuin pelkää altistuvansa kohtauksille, rupeaa tarkkailemaan itseään ja siinä sitten taas mennään.

        Itseni kohdalla olen monesti pohhtinut tuota; joskus jos on aikaa ajatella ja tilanne muuten sopiva, voi pienikin kuppi mukamas aiheuttaa kovatkin paniikit kun taas toisaalta, jos on juuri paljon mietittävää ja tapahtumassa kahvin juonnin aikana ja jälkeen eikä sitä ole ehtinyt ajatellakaan, ei paniikkia yleensä ole esiintynyt.

      • ...
        ei välttämättä kirjoitti:

        Toi voi olla ihan hyvin totta :D
        Mutta kun sain ekan paniikkikohtauksen, olin juonut 2 kuppia kahvia ja en tiennyt sillon vielä paniikista mitään.

      • Kaamos
        ..... kirjoitti:

        Noin paljon kahvia juot, ei mikään ihme että on paniikkia! Mulle tulee jo kupillisesta oireita.

        Niinpä. Mä juon kesät talvet suurinpiirtein yhtä paljon kahvia, (no ei ehkä pahimmilla helteillä...) eikä kesäisin ole mitään oireita ollut moneen vuoteen.
        Joten en usko että se kahvi sitä paniikkia aiheuttaa, ehkä kylläkin altistaa kohtauksille. Plus juuri tuo, että sen yhdistää mielessään kohtauksiin ("onpa ankeaa, ahdistaa, pitäis piristyä") ja alkaa "odotella" niitä.

        Tuolle yhdistämiselle oli joku hieno nimikin, mutten nyt saa päähäni... Sitä kun voi käyttää hyväkseenkin positiivisella tavalla. Olikohan se joku ankkurointi tms. Esim onnistumisen hetken ja tunteen voi ankkuroida johonkin esineeseen tai asiaan jota voi käyttää kun taas kaipaa voimaa ja itsevarmuutta. Jotenkin näin.

      • että..

        Mä pitkän tauon jälkeen join kesällä melkein koko kesän kahvia, eikä sillon tullut mitään oireita. Mutta sitten taas nyt pimetessä ja tälleen tulee heti.

    • Karjalan heili

      huomata,että joillekin tämä pimeys laukaisee paniikin,kun mulla taas on aina ollut(jo ennenkuin tiesin sairastavani ph;ta)se lumen tulo aivan kauheaa;tuntuu kuin elämä loppuisi siihen,kaikki on kuollutta,kylmää,valkoista.Niin tänäkin syksynä kävi,mutta nyt,kun lumi suli pois,on taas helpompi hengittää ja jos vain milloin ehdin,piipahdan metsään kävelemään,se helpottaa oloa myös silloin,kun paniikkikohtaus iskee.Kuuntelen metsän hiljaista huminaa(tänään on niin tuulista,että välillä luulin puitten kaatuvan päälle)ja talvilintujen sirkutusta kuusien oksilla.Hirveää ajatellakin lumen satamista.Että näin erilaisia me ihmiset olemme!

      • taas..

        haluaisin että tulis lunta, koska se tuo tähän pimeyteen valoa ja siitä tulee kivempi fiilis jotenkin. Nyt on niin hemmetin synkkää !

      • Karjalan heili
        taas.. kirjoitti:

        haluaisin että tulis lunta, koska se tuo tähän pimeyteen valoa ja siitä tulee kivempi fiilis jotenkin. Nyt on niin hemmetin synkkää !

        luo mulle turvallisuuden tunteen ja päivällä,kun on hieman valoisaa aikaa ja menen ulos,tai katselen ikkunasta,näen vain metsää eikä iltaisin näy mistään valon pilkahdustakaan,kun asun täällä "korven"keskellä,silloin tunnen hallitsevani ja kontrolloivani koko elämääni!En varmaan pystyisi enää elämään kaupungissa-siellä joka puolella on valot-täällä tuntuu tähdetkin olevan lähellä ja ne loistaa niin kirkkaasti!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1733
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1107
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1033
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      128
      793
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      685
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe