Yövuoron

Vihreät saivat sen mitä tilasivat: kapasiteettivajeen ja korkean hinnan. Vihreiden perushokema on ollut jo vuosikymmeniä, että sähkö on liian halpaa. Sillä syyllä Vihreät estivät ydinvoiman rakentamisten vuonna 1993 ja yrittivät samaa vuonna 2002.

Luulisi, että Vihreät olisivat nyt ylpeitä: Saitte mitä halusitte.

Vuoden 1993 kielteisen ydinvoimapäätöksen vuoksi kapasiteetista on pulaa, ja hinta on ylhäällä. IVOa ei enää ole. Maassa ei ole enää riittävästi ammattitaitoisia insinöörejä, joten rahallakaan ei helposti saada uutta kapasiteettia. Se näkyy Olkiluoto 3:ssa. Itsensä energia-asiantuntijoiksi nostaneet Vihreät ovat.
4274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

auta Uunon kuin kärsiä kurjuus.

Harmaat tyhjäkatseiset kerjäläislaumat sieltä rääsyissään marssivat mieron tietä etelää kohti almuja anellen kun eivät saaneet Vuotoksen allasta.

Voi kauhia.

Äänestä
  • Vihreät ovat saaneet lamaa lisää lappiin ja sitten vielä niin iroonisesti ivaavat. Ei muuta kuin Vuotos rakenteille ja pian, muuten loputkin lähtevät täältä pakosalle. Vain etelän turistit pörräävät mootorikelkoillaan kairoissa sen jälkeen. Ja viinakauppojen myynti kasvaa vaan lapissa vaikka paikallisilla ei ole puupenninvertaa varoja. Mistähän se johtuu?

    Äänestä

Kapasiteettivaje ja korkea sähkön hinta.


Mitenkähän nuo nyt sitten liittyvät siihen, että saastuttavaa lisäydinvoimaa ei alettu rakentaa jo 1993?


Sähkön halpuudestahan ovat valittaneet lähinnä Fortum ja vastaavat toimijat. Sähkön "halpaa" hintaa on sitten kompensoitu siirtomaksuilla.


Sen sijaan yhdessä asiassa olen samaa mieltä; Vuotoksen allas olisi pitänyt ehdottomasti rakentaa. Sen työllistävä ja hintaa vakauttava vaikutus olisi ollut melkoinen, varsinkin jos urakat olisi jaettu kotimaisille firmoille kansallisen edun nimissä.


Mutta suurimmat yksittäiset sähköjen hintoja nostavat tekijät on ahneus ja uusliberalistinen kapitalismi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietteitä kirjoitti:

Vihreät saivat sen mitä tilasivat: kapasiteettivajeen ja korkean hinnan. Vihreiden perushokema on ollut jo vuosikymmeniä, että sähkö on liian halpaa. Sillä syyllä Vihreät estivät ydinvoiman rakentamisten vuonna 1993 ja yrittivät samaa vuonna 2002.

Luulisi, että Vihreät olisivat nyt ylpeitä: Saitte mitä halusitte.

Vuoden 1993 kielteisen ydinvoimapäätöksen vuoksi kapasiteetista on pulaa, ja hinta on ylhäällä. IVOa ei enää ole. Maassa ei ole enää riittävästi ammattitaitoisia insinöörejä, joten rahallakaan ei helposti saada uutta kapasiteettia. Se näkyy Olkiluoto 3:ssa. Itsensä energia-asiantuntijoiksi nostaneet Vihreät ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu