Täytyy alkaa

En kyllä eilisen jälkeen uskalla bussiin mennä vähään aikaan! Itäkeskuksen metroasemalta itäänpäin lähtevä bussi ei lähtenyt aikataulun mukaan, vaikka olisi voinut, kun oli päätepysäkki. Auto seisoi laiturissa jo aikataulunkin mukaan yli 10 minuuttia, moottori koko ajan käynnissä. Tuli lähtöaika, mutta kuskia ei näkynyt. Kun vihdoin tuli, oli ainakin 5 minuuttia myöhässä. Bussi oli täynnä koululaisia ja vanhuksia ja pieniä lapsia. Kun bussi viimein lähti, oltiinkin ralliauton kyydissä. Kun joku jäi pois, auto oli jo vauhdissa ennen kuin ovet meni kiinni. Matkan varrella oli tietyö ja siinä paljon kuorma-autoja. Ei muuta kuin vauhdilla niiden välistä. Ihmiset jo huutivat, että hiljennä vähän. Kaikui kuuroille korville (ehkä oli kuuro?). Onneksi itse polvivaivaisena pääsin hengissä ulos! Bussi kuski oli ulkomaalaistaustainen, ei suomalainen. Enpä ole eläissäni bussissa noin kovasti pelännyt, enkä taida kyllä pitkään aikaan bussiin astua, en ainakaan, jos tämä kuski on ratissa. Joten älkää ihmetelkö, jos joskus näette vanhahkon mummoihmisen bussipysäkillä, joka ei sitten tulekaan kyytiin. Se olen ehkä minä. Silloin kannattaisi pitää kiinni mistä voi, ettette lennä ikkunasta tai ovesta ulos! Hui kamalaa!!
12799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pomot ottaa mielellään tällaisia palautteita vastaan, varsinkin tyhjäkäynnistä ja kaahailusta.
Soitappa meiän pomolle:Mika Seppänen
Liikennejohtaja
09-47747576

ja kerro tuo hänelle

Äänestä

Ei tullut sitten rahvas kansa miettineeksi, että mistä kuskin viivästys johtui.

Kuskeilla on työaikalait, jonka puitteissa ajetaan. Kuskilla on päättärillä oikeus ja velvollisuus pitää lakisääteinen tauko. Jos edellinen ajo on myöhässä 5 min, niin sitten uusi vuoro lähtee myöhässä sen 5 min. Jos ajat hissukseen, niin saat kuulla valitusta matkustajilta, että ollaan myöhässä "etkö edes viitsi yrittää ajaa kovempaa". Jos taas ajat täysillä, niin sitten saat syytteet kaahaamisesta. Teit niin tai näin, niin aina jonkin mielestä väärinpäin.

Jos kuski joustaa ja lyhentää omaa taukoaan firman edun vuoksi, niin työaikalakinikkarit käsittävät sen äkkiä siten, että tälläinen joustokääntöaika katsotaankin ihan riittäväksi. Ja sitten kääntöajat lasketaan aina vain pienemmille tauoille. Eli jos antaa pikkusormen, niin koko käsi lähtee.

Syyttäkää firmaa, älkää kuskia!!!

Äänestä
  • Siis tämän selityksen pohjalata bussikuski saa hälytysajoneuvon oikeudet, saa ajaa ylinopeutta ja punasiin ja ns. kiilata .
    KAnnattaa kysyä liikenne poliisista onko homma tosiaan niin.

    Äänestä

  • Mikä ihmeen lakisääteinen tauko päättärillä, meinasitko joka lähdön jälkeen pitää lakisääteisen tauon. Jos ollaan myöhässä, sitten ollaan myöhässä ja ajetaan taukoon asti vaikka.
    Tuo nyt ei ole mitään uutta, että helb pitää moottotreita käynnissä, siinä bussissa kun on niin paljon liikkuvia nupikoita, ettei reppanat osaa sammuttaa bussia, liikaa vaivaa. SIIS OLETAN, ETTÄ KYSEINEN KIRJOITUS POHJAUTUU HELBIN autoihin ja yksinkertaisiin, omaa minää muita IHMISIÄ ajattelematta oleviin kuskeihin

    Äänestä

  • kalamies69 kirjoitti:

    Mikä ihmeen lakisääteinen tauko päättärillä, meinasitko joka lähdön jälkeen pitää lakisääteisen tauon. Jos ollaan myöhässä, sitten ollaan myöhässä ja ajetaan taukoon asti vaikka.

    Jokaiseen ajettuun sivuun on laskettu tietty prosentti kuljettajalle palautumisaikaa, joka kuljettajalla on oikeus halutessaan pitää, oli vuoro sitten vaikka päivän myöhässä. Helbillä tauko merkitsee jotain 3-5 minuuttia. Taitaa olla Teidän firmassa tauon merkitys vähän muuta? Tässä on yksi syy miksi ne Helbin autot niin usein siellä Elielin tulolaitureissa rupsuttavat. 'Tauko' on niin lyhyt ettei siinä ehdi edes sinne pitkäparkkiin ajamaan. Olen muuten seurannut niitä sen jälkeen kun otit asian esille ja voin iloissani todeta että aivan tasapuolisesti siellä rupsuttelevat kaikkien firmojen autot. Eli se siitä, piste.

    Äänestä

  • Mardebus kirjoitti:

    Monet kerrat katellut kun helb kuski jättää auton käyntiin, rupee lehtee lukemaan, hakee kahvin tai pistää tupakiksi ja usein on ollut niin, että olen itse taukopaikalla ollut 15 min ja samat autot edelleen purkulaiturissa käynnissä.
    Voi reppanoita jos jokaisen sivun jälkeen pakko saada palautumisaika, jopa on huvittavaa tää touhu.
    Miksei voi tehdä niin, että jos jää se 10 min aikaa ja haluaa kahvin niin miksei aja autoa valmiiksi laituriin ja mene sitten hakemaan sitä kahvia, näin kun vielä ottaa repun mukaan ja ovet auki niin matkustajat menevät valmiiksi autoon.
    Tänään taas taukopaikalla kattelin muutamaan otteesee kun helb kuski tulee, jättää auton käyntiin painuu vessaan ja sieltä toiseen autoon vaihtamaan kuulumisia kuskin kanssa joka kanssa päätti jättää auton käyntiin. Toinen tapaus on, kuski oli jo kun tulin taukopaikalle parkissa auto mukavasti surraten ja kun 20 min jälkeen lähdin, sepä vielä jäi sinne.
    Ei tästä auta kun vetää se johtopäätös, ko yhtiön kuskeilla, vanhan turistiporukan ainakin kesken on sääntö, ei tarvi sammuttaa autoja.
    Sitäpaitsi mitä sitten jos on 5min, 10 min taukoa, mitään järkevää selitystä ei ole pitää autoja käynnissä, sekä tukkia purkulaituria, okay, on siellä muidenkin yhtiöitten autoja ollu vaan tänään pitkällä rivillä postin edessä 5 helb ja lyhyellä 1 connex vai mikä se nykyään on.
    Kuulin, että poliisit alkaneet hätyytellä busseja pois sieltä purkulaiturista, kuka lie ilmoittanut, närkästynyt matkustaja lastenvaunujen kanssa vai joku vanhus, kuka lie hyvin tehty!!!!!!!

    Äänestä

  • kehtaa heittää tuollaista läppää. Sinä ja sun lakisääteinen tauko. Kuski tietysti unohtui turisemaan kolleegan kanssa ja lähti myöhässä, ja sitten koitti ottaa tuon ajan takaisin kaahaamalla.

    Turhia selityksiä löytyy pilvin pimein. Milloin duunari rupee ottamaan vastuuta tekemisestään ja ansaitsee palkkansa oikein kriteerein. Kuskien on syytä katsoa pikkuhiljaa jo peiliin, eikä aina läyhättää skeidaa.

    Äänestä

  • älypää sentään kirjoitti:

    kehtaa heittää tuollaista läppää. Sinä ja sun lakisääteinen tauko. Kuski tietysti unohtui turisemaan kolleegan kanssa ja lähti myöhässä, ja sitten koitti ottaa tuon ajan takaisin kaahaamalla.

    Turhia selityksiä löytyy pilvin pimein. Milloin duunari rupee ottamaan vastuuta tekemisestään ja ansaitsee palkkansa oikein kriteerein. Kuskien on syytä katsoa pikkuhiljaa jo peiliin, eikä aina läyhättää skeidaa.

    hoidetaan toisella tavalla. Ainakin seutubusseissa (kun vielä asuin Vantaalla)kuskit vaihtoivat toiseen kuskiin esimerkiksi kahvitauon ajaksi. Koska oli noin yhdeksän aikaan aamulla ei vielä voinut olla ruokatauko. Se heillä ilmeisesti oli jotain 12 pintaan, silloin taas kuski vaihtui. Kukahan opettaisi näille maahanmuuttaneille kuskeille sen, mikä on KELLO! Heillä ei ole aavistustakaan, mikä sellainen kapine on!

    Äänestä

  • kalamies69 kirjoitti:

    Mikä ihmeen lakisääteinen tauko päättärillä, meinasitko joka lähdön jälkeen pitää lakisääteisen tauon. Jos ollaan myöhässä, sitten ollaan myöhässä ja ajetaan taukoon asti vaikka.
    Tuo nyt ei ole mitään uutta, että helb pitää moottotreita käynnissä, siinä bussissa kun on niin paljon liikkuvia nupikoita, ettei reppanat osaa sammuttaa bussia, liikaa vaivaa. SIIS OLETAN, ETTÄ KYSEINEN KIRJOITUS POHJAUTUU HELBIN autoihin ja yksinkertaisiin, omaa minää muita IHMISIÄ ajattelematta oleviin kuskeihin

    Ei riitä että matkustajat valittaa kun linjat on myöhässä pitää työkaverin ruveta vittuilemaan.

    En aja Helbillä mutta isossa yhtiössä kuitenkin jossa sarjasuunnitelu on hanurista samoin ja ehkä tästä syystä ei kuljettajan vaihdot onnistu. Auto saattaa seistä yli5min.pysäkillä kun vaihtokuski tulee joltain toiselta linjalta.

    Kyllä meidän kuljettajien on ajettava rajoitusten mukaan oli aikataulu mikä tahansa.Antaa työnjohdon hoitaa sarjat kuntoon jos siihen pystyvät.

    Pidetää tauot mitkä kuuluu ja noudatetaan nopeusrajoituksia jos työkaveri ei tästä tykkää on aika vaihtaa alaa.esim. johonkin isoon varastoon voisi mennä trukkikuskiksi.

    Äänestä

  • kalamies69 kirjoitti:

    Monet kerrat katellut kun helb kuski jättää auton käyntiin, rupee lehtee lukemaan, hakee kahvin tai pistää tupakiksi ja usein on ollut niin, että olen itse taukopaikalla ollut 15 min ja samat autot edelleen purkulaiturissa käynnissä.
    Voi reppanoita jos jokaisen sivun jälkeen pakko saada palautumisaika, jopa on huvittavaa tää touhu.
    Miksei voi tehdä niin, että jos jää se 10 min aikaa ja haluaa kahvin niin miksei aja autoa valmiiksi laituriin ja mene sitten hakemaan sitä kahvia, näin kun vielä ottaa repun mukaan ja ovet auki niin matkustajat menevät valmiiksi autoon.
    Tänään taas taukopaikalla kattelin muutamaan otteesee kun helb kuski tulee, jättää auton käyntiin painuu vessaan ja sieltä toiseen autoon vaihtamaan kuulumisia kuskin kanssa joka kanssa päätti jättää auton käyntiin. Toinen tapaus on, kuski oli jo kun tulin taukopaikalle parkissa auto mukavasti surraten ja kun 20 min jälkeen lähdin, sepä vielä jäi sinne.
    Ei tästä auta kun vetää se johtopäätös, ko yhtiön kuskeilla, vanhan turistiporukan ainakin kesken on sääntö, ei tarvi sammuttaa autoja.
    Sitäpaitsi mitä sitten jos on 5min, 10 min taukoa, mitään järkevää selitystä ei ole pitää autoja käynnissä, sekä tukkia purkulaituria, okay, on siellä muidenkin yhtiöitten autoja ollu vaan tänään pitkällä rivillä postin edessä 5 helb ja lyhyellä 1 connex vai mikä se nykyään on.
    Kuulin, että poliisit alkaneet hätyytellä busseja pois sieltä purkulaiturista, kuka lie ilmoittanut, närkästynyt matkustaja lastenvaunujen kanssa vai joku vanhus, kuka lie hyvin tehty!!!!!!!

    Joo, en minäkään ymmärrä sitä 20 minuutin tyhjäkäyntiä tai purkulaitureiden tukkimista. Varsinkin ruuhka-aikana siihen saapuu varsin kiivaaseen tahtiin autoja. Muuten, Helsingin sisäisessä liikenteessä laituriin ajetaan 2 minuuttia ennen lähtöaikaa, ilmoitettu liikennöintisopimuksessa, ainakin ennen. Seutuliikenteessä sama aika on 5 min.

    Ihmettelen kyllä vielä mikä panssarivaunukuski saa aikaiseksi 20 minuutin tauon meidän firmassa? Ehkä jos ruuhkavuoro lähtee kotiin ja vuoroväli pitenee, niin silloin se olisi mahdollista...

    Äänestä

MYÖSKIN KUSKEILLE,EI NE VOI PASKOO HOUSUUNSA,JA AJATTELEPPA NAISIA JOILLA NE AJAT KUN VUOTO RUNSASTA.
ETTEKÖ TE KÄY VESSASSA ONKO TEITÄ JOKU KYTTÄÄMÄSSÄ MONTAKO MINUUTTIA MENI.
MENKÄÄ PEILIN ETEEN JA KATSOKAA SIIHEN OLENKO MINÄ IHMINEN,ANTAKAA ARVO MYÖS KUSKEILLE EI ME OLLA KOIRIA.

Äänestä
  • Tässä tapauksessa kuski on kerennyt käydä vessassakin ihan reilusti, kun bussi seisoi päätepysäkillä jo ainakin 10 minuuttia. Itse menin bussiin siis 10 minuuttia ennen aikataulun mukaista lähtöä. Ja bussi oli jo siinä odottamassa, ties ollut kuinka kauan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kävelemään kirjoitti:

En kyllä eilisen jälkeen uskalla bussiin mennä vähään aikaan! Itäkeskuksen metroasemalta itäänpäin lähtevä bussi ei lähtenyt aikataulun mukaan, vaikka olisi voinut, kun oli päätepysäkki. Auto seisoi laiturissa jo aikataulunkin mukaan yli 10 minuuttia, moottori koko ajan käynnissä. Tuli lähtöaika, mutta kuskia ei näkynyt. Kun vihdoin tuli, oli ainakin 5 minuuttia myöhässä. Bussi oli täynnä koululaisia ja vanhuksia ja pieniä lapsia. Kun bussi viimein lähti, oltiinkin ralliauton kyydissä. Kun joku jäi pois, auto oli jo vauhdissa ennen kuin ovet meni kiinni. Matkan varrella oli tietyö ja siinä paljon kuorma-autoja. Ei muuta kuin vauhdilla niiden välistä. Ihmiset jo huutivat, että hiljennä vähän. Kaikui kuuroille korville (ehkä oli kuuro?). Onneksi itse polvivaivaisena pääsin hengissä ulos! Bussi kuski oli ulkomaalaistaustainen, ei suomalainen. Enpä ole eläissäni bussissa noin kovasti pelännyt, enkä taida kyllä pitkään aikaan bussiin astua, en ainakaan, jos tämä kuski on ratissa. Joten älkää ihmetelkö, jos joskus näette vanhahkon mummoihmisen bussipysäkillä, joka ei sitten tulekaan kyytiin. Se olen ehkä minä. Silloin kannattaisi pitää kiinni mistä voi, ettette lennä ikkunasta tai ovesta ulos! Hui kamalaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu