ROSVOT JOHTAVAT VALTIOTAMME

rosvottu

Eläkeläisille asetettiin porvarvaripuolueiden toimesta taitettu eläkeindeksi, joka on verrattavissa kaulaan asetettuun hirttosilmukkaan. Hirttosilmukka kiristyy tehokkaasti ja tappavasti kaulassa vuosi vuodelta ja tappaa varmasti. Kerätyt työeläkemaksut tänä päivänä ohjautuvat suurituloisten johtajien palkkoihin ja ökyelämän maksatukseen. Näille johtajille ei riitä tavallinen ökypalkka, kaikki muu on myös maksettava eläkevaroistamme. Puolueet ovat myös sitoutuneet rosvopolitiikkaan. Eläkeläiselle ei Suomessa ole puoluetta, jota äänestää. Porvaripuolueet kokoomus ja kepu asettivat taitetun eläkeindeksin. SDP ei ole korjannut asiaa. Kepun Hyssälä valehteli edellisissä vaaleissa antavansa 300 euron korotuksen eläkkeisiin, antoi 5 euroa. SDP:n Tuula Haatainen valehteli eduskunnassa eläkeläisten ostovoiman parantuneen. Eläkeläisten verotusta on kiristetty ja indeksileikkuri leikkaa tehokkaasti, niin ostovoima on huonontunut oleellisesti, verattuna muihin tulonsaajiin. Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä ainoa vaihtoehto, jota voisi äänestää, mutta hekin ovat syyllistyneet populistipolitiikkaan. Kristillisiä johtaa tällä hetkellä kova porvari ja kristilliset olivat mukana porvarihallituksessa, kun eläkeläisille asetettiin taitettu eläkeindeksi. RKP ja Vihreät ajavat vain maahanmuuttajien ja pakolaisten asioita eduskunnassa. Raharosvojen johdossa ei ole helppoa. Pankkienryöstäjä jäävät yleensä kiinni ja joutuvat maksamaan tekonsa vankilassa. Valtiomme rosvot, jotka poliittisin teoin ohjaavat rahoja vain eliitille, eivät jää kiinni teoistaan.

4

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on jo vuosikymmeniä

      ollut alta riman. Isoäidiltäni on koko ajan eläke alentunut, ja vastaavasti euron myötä eläminen kallistunut.

      Hän kuuluu sukupolveen joka puolusti maamme itsenäisyyttä. Eipä Linnan Juhlissa yksikään kansanedustaja tai ministeri kiittänyt sotaveteraaneja/lottia, tätä ikäpolvea joka meille tämän elämäntyylin mahdollisti.

    • optioleikkuria.

      Varmasti suomalaisissa yrityspiireissä tiedettiin siitä

      • elämä on kallis

        Mm. USA:ssa on optioille kattorajat, mutta ei meidän piilokorruptio-optioissa. Politiikkaa tekevät rosvot eivät tietenkään korjaa asiaa.


    • ja uusia vain kaksi

      Oikea ja vasen...varisken poikia...ellipsi on soikea...ja kuu kiertää maata ja maa kiertää aurinkoa.....ihminen kiertää kehää...jos ei osaa muuta...politiikka on kiertänyt jo itsensä hirttosilmukkaan ..?!

      Nyt on kansanliikkeiden aika...ja uudenlaisen johtajuuden, joka saa mandaattinsa kansan parista oiekalla tavalla; ruohonjuuritasolta asti...?!

      Nämä korruptoituneet instituutiot ovat pahasta, puhutaan vain omista eduista ja rahasta,...opiskelijat, nuoret, keski-ikäöiset työläiset, työttömät ja eläkeläiset..kaikki on ajettu nurkaan ei-ihmisen ja orjan osaan?!

      Tämä fasismikommunistinen sosiaalidemokratia on pahempi valhe kuin Ruotsin malli....ja se on paljon sanottu?!

      On aika alkaa alusta...uusien mallien kautta...ei tarvita eduskuntaa apulaisineen,joka on 5kk:tta lomalla vuodessa ja sen seitsemän rikkoo tekemiään lakeja...?!

      Ei tarvita myöskään valtion maksamia liian monia puolueita ja virkamiehiä, jotka ovat monessa virassa teennäsisesti tai eläkeviroissa muodollisesti...?!

      On aika paljastaa vallan väärinkäyttäjät eli Isänmaan petturit?!

      Ensi vuonna nähdään suuria muutoksia ja ne tulevat yllättäin kansan syvistä riveistä...poliisit ja monet muut tahot, kuten hoitajat ovat kyllästyneet tähän paskaan...ja eivät usko enää kuntaaan eikä valtioon rehellisenbä ja oikeudenmukaisena työnantajana...vankilat aukenevat ja järjestys tulee yllättävältä taholta...ensin tapetaan politiikan paskanpuhujat ja papit...sitten lääkärit ja lakimiehet, jotka pettäen ihmisiä rahastavat heikkoudella...Hitler oli pikkurikollinen verrattuna nykyhallintoon...?!?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe