Tämäkö Halosen pitäisi armahtaa?

Valjakkala taitaa pelätä vapautta, kun karkaa aina, kun vapaus odottaa?
Sillä laillahan saa jatkaa istumistaan ja samalla esittää marttyyria.
Nyt kolmoismurhaaja näköjään pannaan sellaisten ovien taakse taas, jotka suljetaan ulkopuolelta.
Järjestäköön nyt siellä lapsellisia "itsemurhaesityksiään", niin pääsee iltalehtien kanteen.
Mutta varovainen pitää Nikitan olla, ettei vaan oikeasti käy kipeää, kun leikkii kuolemalla..



--
Valjakkala suljettuun laitokseen



Elinkautista vankeusrangaistusta suorittava Nikita Joakim Fouganthine, entiseltä nimeltään Juha Valjakkala, sijoitetaan Kuopion vankilaan. Kyseessä on Itä-Suomen aluevankilaan kuuluva suljettu laitos.

Valjakkala karkasi marraskuun lopussa Haminan työsiirtolasta. Hän jäi kiinni muutamaa päivää myöhemmin Helsingin Maunulassa. Valjakkala oli sijoitettuna Haminan avolaitokseen, koska hänen vapauttamistaan valmisteltiin.

Normaalisti vankien sijoituspaikkoja koskevat tiedot pidetään salassa, mutta Valjakkalan tapauksessa Vankeinhoitolaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka päätti poikkeuksellisesti sijoituspaikan julkistamisesta.

Valjakkala istuu elinkautista tuomiota, jonka hän sai Ruotsin Åmselessä 1988 tekemästään kolmoismurhasta.
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eiköhän se niin ole, että jos Valjakkala olisi vapautettu presidentin toimesta, olisi noussut kauhea kohu tämän tappajan vapauttamisesta.
Jos Lordi olisi päästetty linnan juhliin maskeissaan, niin voi sitä vuodatusta etikettivirheistä. Jos, jos, jos... Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Erittäin huonoja häviäjiä nämä kokkareet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kolmoismurhaaja NJF kirjoitti:

Valjakkala taitaa pelätä vapautta, kun karkaa aina, kun vapaus odottaa?
Sillä laillahan saa jatkaa istumistaan ja samalla esittää marttyyria.
Nyt kolmoismurhaaja näköjään pannaan sellaisten ovien taakse taas, jotka suljetaan ulkopuolelta.
Järjestäköön nyt siellä lapsellisia "itsemurhaesityksiään", niin pääsee iltalehtien kanteen.
Mutta varovainen pitää Nikitan olla, ettei vaan oikeasti käy kipeää, kun leikkii kuolemalla..



--
Valjakkala suljettuun laitokseen



Elinkautista vankeusrangaistusta suorittava Nikita Joakim Fouganthine, entiseltä nimeltään Juha Valjakkala, sijoitetaan Kuopion vankilaan. Kyseessä on Itä-Suomen aluevankilaan kuuluva suljettu laitos.

Valjakkala karkasi marraskuun lopussa Haminan työsiirtolasta. Hän jäi kiinni muutamaa päivää myöhemmin Helsingin Maunulassa. Valjakkala oli sijoitettuna Haminan avolaitokseen, koska hänen vapauttamistaan valmisteltiin.

Normaalisti vankien sijoituspaikkoja koskevat tiedot pidetään salassa, mutta Valjakkalan tapauksessa Vankeinhoitolaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka päätti poikkeuksellisesti sijoituspaikan julkistamisesta.

Valjakkala istuu elinkautista tuomiota, jonka hän sai Ruotsin Åmselessä 1988 tekemästään kolmoismurhasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu