Kokkareet ikuisia häviäjiä

tttttttttttttttttt

On päivän selvää, että kokkareet eivät koskaan saa joukostaan presidenttiä Suomeen. Paljon pitäisi asenteisiin tulla muutoksia, jotta näin kävisi. Ihmisten aliarvioiminen ja itsensä nostaminen jalustalle ei meille Suomalaisille käy. Me Suomalaiset emme hyväksy ihmisten lokerointia hyviin ja huonoihin kansalaisiin, mitä kokkareet julkisesti tekevät.

Tulevia presidentin vaaleja ajatellen kokkareiden olisi syytä jo totuttautua ajatukseen, että turpiin tuli, taas.

4

88

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun tulee

      kansalle kovat ajat. Silloin ei vaikeisiin tehtäviin löydy näitä sananselittäjiä ja linssikärpäsiä. Kun suuri lama iski 1990-luvun alussa, ketkä saivat suosiolla hallita maata? Mikseivät demarit halunneetkaan hallitukseen? Siellä olisi pitänyt tehdä kansakunnan pelastamiseksi vaikeita päätöksiä.

      Mahtavatkohan "kokkareet" edellisestä viisastuneina enää lähteä. Jätetään soppa vasemmiston purettavaksi.

      Niitä päätöksiä on nyt hyvä taas vaalityössä arvostella kokkareiden tekemiksi. Demarit eivät näytä luotettavilta ja isänmaallisilta. Kierot menettävät ajan myötä pelin, kuten Neuvostoliitollekin kävi.

      • ***>>

        Niin vastenmielista kuin se haloslaisille ja haloselle onkin, eilen uutiset tiedottivat, että UUDET TYÖPAIKAT OVAT 75 %STI SYNTYNEET PK-SEKTORILLE !

        Niin, että repikää siitä ja miettikää haloslaiset kukin tykönänne mistä saatte töitä seuraavan laman aikana ja se tulee takuuvarmasti.


      • Filatovin Tarjan lausunto
        ***>> kirjoitti:

        Niin vastenmielista kuin se haloslaisille ja haloselle onkin, eilen uutiset tiedottivat, että UUDET TYÖPAIKAT OVAT 75 %STI SYNTYNEET PK-SEKTORILLE !

        Niin, että repikää siitä ja miettikää haloslaiset kukin tykönänne mistä saatte töitä seuraavan laman aikana ja se tulee takuuvarmasti.

        http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=1079545&s=u&wtm=te-08122006


    • Virenistäkin

      aikanaan sanottiin. Häviäminen politiikassa opettaa kavahtamaan katalia ihmisiä ja puolueita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe