HS:n mukaan keskustan Taisto Tähkämaa, Tytti Isohookana-Asunmaa, Martti Pura ja Seppo Sarlund ilmoittivat ennen viime presidentinvaalien toista kierrosta, että he äänestävät Halosta puolueen puheenjohtajan ohjeen vastaisesti. Totta kai meillä on vapaus äänestää ketä tahansa.
Nyt saamme täällä keskustassa ja oikealla sietää selkeästi sosialistista presidenttiä vielä viisi vuotta osaksi mainittujen kaltaisten "keskustalaisten" takia. Keskusta-oikeistolla oli tuhannen taalan paikka saada presidentiksi suomalaisia hyviä arvoja korostava presidentti. Molemmissa puolueissa oli liikaa eri syistä kateellisia äänestäjiä, eikä se toteutunut.
Tällainen operaatio oli esimerkki demarien loistavasta peliälystä ja kahden kilpailevan porvaripuolueen hassuttamisesta. Demarit hallitsevat Suomen poliittista kenttää niin kauan, kun keskustan ja kokoomuksen johto eivät kykene kannattajiensa enemmistön vastaisesti tehokkaaseen yhteistyöhön. Tällaisia johtajia on perinteisesti pidetty tyhminä.Yhteiskunnassa säilyy edelleen vasemmistoleima.
Vai onko sittenkin niin, että keskustapuolue vain teeskentelee olevansa oikealla? Ehkä sille sopiikin luontaisesti paremmin vasemmistolainen politiikka. Ainakin puolue hääri keskeisesti NL:n aikana liehittelemässä Moskovaa.
Sosialistipresidentin keskustalaiset
valitsijat
2
82
Vastaukset
- paljon väliä
kuka on presidenttinä? Onko hänellä päätösvaltaa oikeasti. Taitaa olla vain keulakuvatus.Ei ainakaan ole kiinnostunut tavallisen kansan elämisestä ja olemisesta, kissat kiinnostaa enemmän.
- ja siinä
millaisia asioita maata edustaessaan pyrkii edistämään. Ulkoinen kuva mm.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190