Muistaako kukaan nokialaisen nuorisotyöntekijä Markku Mallatin kuolemaa n. vuonna 96/97??
Muistaakseni hän löytyi kuolleena jostakin metsästä Koskenmäestä? Selvisikö kuolinsyy koskaan?
Markku Mallat
9
3495
Vastaukset 9
- Eskelinen
Kyllä se henkirikos muistaakseni oli.
Löytöpaikka oli siinä koskenmäen koulun ja turuntien välissä. - kummallinen
salaperäisyyden kehä. Kukaan ei ole nähnyt eikä kuullut mitään.
- Rokkarikari
Tunsin Markun kouluajoilta ja musiikkiharrastuksen kautta. Juttua todellakin ympäröi salaperäisyyden kehä siltäkin osin, että silloin liikkui jos jonkinlaisia huhuja huumeyhteyksistä ja seksuaalisesta suuntautumisesta. Huumeyhteyksistä siinä mielessä, että Markku olisi joutunut kostonhimoisen diilarin dellaamaksi kun toimi huumeiden levitystä ja käyttöä vastaan.
- fjsklhskghfgjlksdiurhgsdfg
"Kukaan ei ole nähnyt eikä kuullut mitään. "
Moni tosin tiesi kertoa (Tää on Nokialla tavallista), että pari muuta samaan aikaan tapahtunutta kuolemaa liittyisi tähän Mallatin tapaukseen. Eräs tälläinen tieto (lue: huhu) kertoi, että Mallatin surmaaja olisi hirttäytynyt seuraavalla viikolla. - muistan
fjsklhskghfgjlksdiurhgsdfg kirjoitti:
"Kukaan ei ole nähnyt eikä kuullut mitään. "
Moni tosin tiesi kertoa (Tää on Nokialla tavallista), että pari muuta samaan aikaan tapahtunutta kuolemaa liittyisi tähän Mallatin tapaukseen. Eräs tälläinen tieto (lue: huhu) kertoi, että Mallatin surmaaja olisi hirttäytynyt seuraavalla viikolla.tapauksesta sen verran, että Mallat olisi nähty tapahtumailtana jonkun tummaihoisen miehen seurassa...?? Voi olla tietysti vain huhukin..
- noksun ka
muistan kirjoitti:
tapauksesta sen verran, että Mallat olisi nähty tapahtumailtana jonkun tummaihoisen miehen seurassa...?? Voi olla tietysti vain huhukin..
outo juttu koko kamala tapaus! tuskin kuitenkaan näin tiiviisti asutulla alueella kukaan ei ole mitään kuullut tai nähnyt. On täytynyt olla todella hiljainen murha.. Ja ihme ettei Nokialla mielestäni pahemmin ole edes huhuttu murhaajan henkilöllisyydestä.. Yleensä vaan on tapana jotain alkaa syyttään! Onneks kuitenkin ollaan säästytty vastaavilta tapauksilta!
- Berhand
Rokkarikari kirjoitti:
Tunsin Markun kouluajoilta ja musiikkiharrastuksen kautta. Juttua todellakin ympäröi salaperäisyyden kehä siltäkin osin, että silloin liikkui jos jonkinlaisia huhuja huumeyhteyksistä ja seksuaalisesta suuntautumisesta. Huumeyhteyksistä siinä mielessä, että Markku olisi joutunut kostonhimoisen diilarin dellaamaksi kun toimi huumeiden levitystä ja käyttöä vastaan.
Kysymyksessä on selkeästi SALALIITTO !
Jotkut kyllä tietävät...mutta eivät voi mitään! - khgft76uj976ytj657
fjsklhskghfgjlksdiurhgsdfg kirjoitti:
"Kukaan ei ole nähnyt eikä kuullut mitään. "
Moni tosin tiesi kertoa (Tää on Nokialla tavallista), että pari muuta samaan aikaan tapahtunutta kuolemaa liittyisi tähän Mallatin tapaukseen. Eräs tälläinen tieto (lue: huhu) kertoi, että Mallatin surmaaja olisi hirttäytynyt seuraavalla viikolla.Pari päivää sen jälkeen, kun Mallat oli tapettu, tappoi yksi "nisti" itsensä. Tiesin tuon tyypin, oli varmaan jotain 21-22 vuotias. Kaveri oli huhujen mukaan löydetty naisystävänsä asunnosta hirttäytyneenä keittiön alakaapin ovenkahvaan (aika erikoinen paikka hirttäytyä). Tää nisti itse asui muistaakseni silloin Menkalassa, joten huhut ovat varmaan saaneet tästä siivet allensa.
- Raimoo
Ei taida tämä juttu selvitä koskaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731182
- 1011150
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔751017Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen24993Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23983Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126900- 131850
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6828- 58805
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27781Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46691- 45686
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka145671Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132662Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.66659Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48640- 19637
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80612Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12609- 48604