Noin kolmannes Fenno-Skan-merikaapelin sähkönsiirtokapasiteetista on kaapelivaurion vuoksi poissa käytöstä tammikuun loppuun asti. Suomen ja Ruotsin välisen merikaapelin vaurion syy on kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan toistaiseksi tuntematon.
Sähkön tuontikapasiteetti Ruotsista Suomeen laski vaurion vuoksi 2 000-2 050 megawatista noin 1 500 megawattiin. Vientikapasiteetti Suomesta laski 1 650 megawatista 800 megawattiin.
Fenno-Skan-yhteys laukesi verkosta jo viime lauantaina. Kaapeliyhteyden vika varmistunut kaapelivaurioksi. Vaurio on Rauman syväväylällä noin kahdeksan kilometrin päässä Rihtniemen kaapelipäätteeltä.
___________
Jos ja kun päässeet asian ulkopuliset hääräämään liikaa, liian tärkeisiin asioihin. Nimellä vihreät, Uunoporukkaa tyynni.
Meillä olisi nyt n. 1500 MW enemmän kapasiteettia käytössä sähkössä. Mutta ei!..kun Ei! Luultiin että sähkö syntyy itsestään. Luonnollisesti ei nyt kukaan kehtaa tunnustaa. Edes nekään vihreissä, jotka asiaa vähän ymmärtävät. Ahneet ei luonnollisesti myönnä, kun heillä nyt menee rahallisesti hyvin, ja sehän yksityisen kannalta pääasia.
Nopeasti omaa kapasiteettia
9
349
Vastaukset
- Melkoisia uunoja
Tuossa tietoa Petäjäskosken voimalasta(Kemijoki) Vihreät vähätelleet. Kai jo vihdoin käsitys ettei nyt niin mitätön ole. Tähänkin vaikuttaa mm. Vuotosallas.
Koneistot 2 ja 3 otettiin käyttöön vuonna 1957. Ensimmäiset
merkittävät peruskorjaukset tehtiin 1985
ja 1986, jolloin juoksupyörä korjattiin ja laakeroinnit
uusittiin. Myös generaattorin staattori uusittiin
Vuonna 1996 peruskorjattiin koneisto 1. Silloin uusittiin
juoksupyörä, turbiinin säätölaitteet, automaatio,
generaattorin staattorin
Kun vuonna 2005 uusittu koneisto 2, ja vuonna 2006
uusittava kone 3 pyörähtää käyntiin nousee laitoksen
teho 135 MW:sta 172 MW:iin. Tällä teholla Petäjäskoski
nousee Suomen toiseksi suurimmaksi vesivoimalaitokseksi
ja sen keskimääräinen vuosituotanto
680 GWh:iin. Se riittäisi noin 31 000 sähkölämmitteisen
omakotitalon vuotuiseen tarpeeseen.- 1Pasifisti
Esitätte sähkönsaantiin ratkaisuksi vesivoimaa, jossa tällä hetkellä on vaje Pohjoismaissa? Kas kun et ehdota bensan heittämistä liekkiin.
http://www.nordpool.com/marketinfo/rescontent/area/rescontent.cgi
Miten ratkaisu voi olla lisätä riippuvuutta vesivoimasta entisestään?
PS. Vertaa 680 GWh koko Suomen sähköntuotantoon, yli 80 000 GWh. Minulla ei kuitenkaan ole mitään olemassaolevien vesivoimalaitosten tehonkorotuksia vastaan. Kyse ei ole täysin neitseellisen ympäristön tuhoamisesta. - 955543
ihan hyvät nuo mutta enempää me emme tarvitse.
Antaapa myllyjen jauhaa halpaa sähköä ja emme ala näiden kusettajien juoksupojiksi.
Jookos Uuno? - joka kertoili näin
955543 kirjoitti:
ihan hyvät nuo mutta enempää me emme tarvitse.
Antaapa myllyjen jauhaa halpaa sähköä ja emme ala näiden kusettajien juoksupojiksi.
Jookos Uuno?Vai olenko väärässä. Että mielestään olisi rapakoita vesivoimat.
- 1Pasifisti
joka kertoili näin kirjoitti:
Vai olenko väärässä. Että mielestään olisi rapakoita vesivoimat.
Ei se mitään, vastaan silti.
Yksi vesvoimala on todellisuudessa rapakko verrattuna sähköntarpeeseen. Mutta kun niitä on tarpeeksi monta, alkaa vesivoimalla olla merkitystä. Jos on saatavilla runsaasti sateita, sähkönsaanti on turvattu. Jos ei ole ja sen lisäksi tarpeeksi korvaavaa päästötöntä kapasiteettia, niin Fortumin omistajat tykkäävät hyvää. - silti.
1Pasifisti kirjoitti:
Ei se mitään, vastaan silti.
Yksi vesvoimala on todellisuudessa rapakko verrattuna sähköntarpeeseen. Mutta kun niitä on tarpeeksi monta, alkaa vesivoimalla olla merkitystä. Jos on saatavilla runsaasti sateita, sähkönsaanti on turvattu. Jos ei ole ja sen lisäksi tarpeeksi korvaavaa päästötöntä kapasiteettia, niin Fortumin omistajat tykkäävät hyvää.Minusta kaksi eriasiaa, huonosti hoidettu Fortum optiot, joista (muuten) päätettin vihreitten hallitusaikana.
Ja ihmisten sähkönsaannin turvaaminen, ei saisi olla näin kytköksissä politiikkaan. Ihmiset jotka ajavat omaa malliaan poliittisesti ei saisi vaikuttaa näin isoihin asioihin.
ps. kävin (muuten vain) mm. Raasakan (Ii) voimalassa, ja ainoa "saaste" oli 5 litraa/100 km kuluttava autoni(hiukkasloukku/katalysaattori/ERG), muuta saastetta ei alueella ollut, ja sähköä tuli paljon, vai jäikö jokin huomaamatta saasteen suhteen! niin...no pieraisin, onko muuta? - 1Pasifisti
silti. kirjoitti:
Minusta kaksi eriasiaa, huonosti hoidettu Fortum optiot, joista (muuten) päätettin vihreitten hallitusaikana.
Ja ihmisten sähkönsaannin turvaaminen, ei saisi olla näin kytköksissä politiikkaan. Ihmiset jotka ajavat omaa malliaan poliittisesti ei saisi vaikuttaa näin isoihin asioihin.
ps. kävin (muuten vain) mm. Raasakan (Ii) voimalassa, ja ainoa "saaste" oli 5 litraa/100 km kuluttava autoni(hiukkasloukku/katalysaattori/ERG), muuta saastetta ei alueella ollut, ja sähköä tuli paljon, vai jäikö jokin huomaamatta saasteen suhteen! niin...no pieraisin, onko muuta?Myös Kemijoki OY saa voittoja vesivajeen seurauksena. Vai väitätkö, ettei se ole osa Nordpoolia? Vihreät eivät olleet pääministeripuolue, vaan demarit.
Se, että puhutaan vain optioista, on oikeastaan kuluttajien, vai pitäisikö puhua äänestäjien hämäämistä. Vuosina 2002-2006 Fortumin johdolle tuloutuu ainakin 550 milj. euroa. Kuitenkin optioilla on 50-60 prosentin verotus. Optiokäytännöt olivat aikaisemmin toimineiden teollisuusministereiden, Tuomiojan ja Mönkäreen siunaamia.
Vaikka Pekkarin vihelsi optiokäytännöt poikki, ei hän syytön ole. Mokoma meni vihreitten esittämistä varoituksista huolimatta jakamaan hiilidioksidikiintiöt ilmaiseksi. Voitte arvata mitä tämä merkitsi Fortumin kannallta, jonka sähköntuotanto on enimmäkseen ydin ja vesivoimaan. Ilmaiseksi saadut kiintiöt voitiin myydä edelleen hyvään hintaan.
Todellinen jättipotti lankeaa osinkoina omistajille. Tosin niistäkin menee veroa 20 prosenttia. Toisaalta, koska valtio on edelleen suurin Fortumin omistaja se voisi alentaa veroja sen mukaan, mitä saa voittoja sähkönmyynnistä. Tällä tavalla voidaan kompensoida vaikutuksia.
Yhtiö maksoi viime vuoden tuloksesta osinkoa 1,12 euroa osaketta kohti, tämän vuoden osinko noussee 1,50 euroon. Valtiolla on 451 miljoonaa osaketta (51 prosenttia kaikista), joista tuloutuisi tänä vuonna 676 miljoonaa euroa.
Niin, laskutaitoisimmat älyävät sen, mikä on suurin kuppari ja ketkä tällä hetkellä ovat hallitusvastuussa. - 1Pasifisti
silti. kirjoitti:
Minusta kaksi eriasiaa, huonosti hoidettu Fortum optiot, joista (muuten) päätettin vihreitten hallitusaikana.
Ja ihmisten sähkönsaannin turvaaminen, ei saisi olla näin kytköksissä politiikkaan. Ihmiset jotka ajavat omaa malliaan poliittisesti ei saisi vaikuttaa näin isoihin asioihin.
ps. kävin (muuten vain) mm. Raasakan (Ii) voimalassa, ja ainoa "saaste" oli 5 litraa/100 km kuluttava autoni(hiukkasloukku/katalysaattori/ERG), muuta saastetta ei alueella ollut, ja sähköä tuli paljon, vai jäikö jokin huomaamatta saasteen suhteen! niin...no pieraisin, onko muuta?Tuskin vanhasta vesivoimasta pahemmin saasteita tulee. Pilaaminen on jo siinä tapauksessa tehty.
Olen samaa mieltä kanssasi sähkönsaannista ja siksi pitäisi aloittaa pienvoimaloiden rakentaminen. Siitäkin huolimatta, että toisi kilpailua ja haittaisi isojen toimijoiden tienestejä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000021884267 - Treaswe
1Pasifisti kirjoitti:
Tuskin vanhasta vesivoimasta pahemmin saasteita tulee. Pilaaminen on jo siinä tapauksessa tehty.
Olen samaa mieltä kanssasi sähkönsaannista ja siksi pitäisi aloittaa pienvoimaloiden rakentaminen. Siitäkin huolimatta, että toisi kilpailua ja haittaisi isojen toimijoiden tienestejä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000021884267tehkää vaikka Vantaanjokeen voimaloita. Lähellä keskeistä kulutusta eikä mitään menetetettävää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186