kateelliset pikkusieluiset pellet!

Petri79

Nämä kateelliset pellet täällä mollaavat Juicea, kun eivät omassa elämässään ole saaneet mitään aikaan!
Miettisitte vähän, miestä ei ole edes haudattu ja te haukutte ja loukkaatte vainajaa

3

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juicikko

      Aika ärsyttävää tosiaan. Mielipiteitä on tietysti monenlaisia, mutta sen verran käytöstapoja jokaisen pitäisi hallita, ettei vainajaa loukata.

      Mielipiteistä Juice itse lauloi osuvasti:

      "toiset pitää sua viisaana, toiset hulluna
      turhaa kumpaakaan mielipidettä on oikaista
      jotkut sydämestään vihaa sua, toiset rakastaa
      siihen itse et voi vaikuttaa
      siis antaa mennä vaan"

      • LP-levy

        kirjoittanut, kertonut, laulanut, esittänyt ja elänyt tavalla, johon on voinut kokonainen kansa tavalla tai toisella eläytyä niin iloisissa kuin vähemmän iloisissa tilanteissa. On se vaan niin hohdokasta, kun me kaikki herrasta narriin olemme voineet lainata Hänen suuria ajatuksia, riimejä jopa hyräillä tai vaikka pikkasen höyryssä viritellä laulua ja samalla tuntea yhteenkuuluvuutta. No onhan kansasta pieni osa sellaisia, jotka ovat nielaisseet ns rautakangen, annetaan heidän kärsiä siitä, eihän se meidän ememmistön vika ole, läheiset ja heidän seurassaolevathan siitä kärsii, kärsii.


    • lennonen

      arakaijan komentti...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe