Olen vasta 19-vuotias nuori nainen, ja olen kamalan mustasukkainen.. Olen nyt seurustellut vajaat 2 vuotta, ja koko tämän seurustelun ajan olen ollut todella mustasukkainen, ja tajuan sen ihan hyvin itsekin, että joskus aivan liiankin mustasukkainen.. En kylläkään ole mikään tappelunhimoinen, mustasukkaisuudesta raivokohtauksia saava ämmä, vaan pyrin aina hillitsemään tuskani, yritän puhua normaalisti poikaystävälleni minua vaivaavista asioista, mutta koska tulen mustasukkaiseksi niin helpotsi ja pienistäkin asioista, saa poikaystäväraukka kuunnelle lähes jatkuvasti valittelua siitä sun tästä minua vaivaavasta asiasta...
Joskus joku pienikin juttelutuokio vaikkapa poikaystäväni ja jonkun hänen vastaantulleen entisen naispuolisen luokkalaisen kanssa nostattaa karvat pystyyn, varsinkin kun poikaystäväni on niin yliystävällinen kaikille naisihmisille, niinkuin aikoinaan minullekin, ja onhan hän nykyäänkin, mutta kun noita piirteitä nousee esiin silloin kun hän juttelee jonkun toisen naisen kanssa, tulen todella niin mustasukkaiseksi että itkettää, ja se saattaa todella vaivata mua viikkokausia, silloin nielesken itkua suurinpiirtein, ja tuntuu että todellakin tulen hulluksi ajatusteni kanssa.
Sitten taas välillä, ihan yhtäkkiä, huomaan pitäväni aivan naurettavan pieninä asioita joista olen tullut mustasukkaiseksi aikaisemmin, ja olen hyvällä mielellä taas kun tajuan että minustahan se vain tykkää, ja ketään muuta se ei ole aikeissa iskeä.
Sitten taas jonkun ajan päästä nousee pintaan inhottavat mustasukkaisuuden tunteet, vihaan niin sitä että en voi olla ajattelematta noita ikäviä asioita, miksi en voi olla onnellinen että minulla on niin ihana ja luotettava poikaystävä, miksi aina alan epäillä kaikkea, pelkäämään että "kuitenkin se vielä joskus löytää jonkun paremman kuin minä", miksi en vain voi olla onnellinen kun sisimmässäni tiedän että minun pitäisi olla, järjellä ajateltuna minulla ei olisi mitään syytä olla mustasukkainen, mutta ei se järki mua paljon tunnu auttavan näitten tunteitten kanssa..
Mitä ihmettä voin tehdä että pääsen eroon tästä mustasukkaisuudestani, miten voin olla ottamatta kaikkia pieniäkin asioita niin vakavasti?
Itkettää ja kiukuttaa ..
En kestä!
6
1188
Vastaukset
- Järki ei paljoa auta
Tunteet on sellasia. Mustasukkaisuuden tarkoitus on suojata parisuhdetta, (eli mahdollisuuttamme jatkaa sukua). Se voi kuitenkin mennä överiksi. Syy löytyy usein lapsuudesta, tai oikeastaan siitä, miten vanhemmat ovat kohdelleet toisiaan tai miten olet kokenut itseäsi kohdeltavan. Kun nämä tunteet karkailevat käsistä, voi olla että edessä on todellinen tunnelukko johon ei niin vain löydykään ratkaisua.
Miten paljon haluat muutosta elämääsi? Mitä olet valmis tekemään sen eteen? Mitä olet tehnyt? Kun alat todella pyrkimään eroon tuosta, voi terapeutistakin olla kenties hyötyä. Kenties pystyt aivan omalla toiminnallakin pääsemään siitä eroon jos todellakin haluat tehdä kaikkesi päästäksesi siitä.
Ensimmäiseksi kai pitäisi myöntää asiat niin kuin ne ovat, eikä yrittää esittää sen parempaa ja täydellisempää kuin onkaan. - -H-
Täälläkin yksi aivan liian mustasukkainen. Pitäisi vaan puhua mieltä vaivaavasta asiasta aina samantien, koska muuten pyörittelen sitä päässä päivätolkulla ja juttu vaan paisuu ja paisuu. Se on ihan kauheaa. Ja mulla on erittäin paha tapa oikein lietsoa itseeni sitä mustasukkaisuutta. Tai siis kyselen mieheltä tämän entisestä ja jopa heidän seksielämästään. Mies ei haluaisi kertoa, mutta jos ei kerro, niin loukkaannun ja sitten kun lopulta kertoo, niin ainakin loukkaannun! Ihan sairasta. Olen itse ollut suhteessa, jossa olin se mustasukkaisuuden kohde, joten tiedän miten inhottavalta toisen epäilyt tuntuvat. Silti vaan jatkan ja jatkan... Asiaa ei helpoita se, että mies on sellaisessa työssä, missä jatkuvasti on tekemisissä nuorten tyttöjen/naisten kanssa ja kun on vielä niin iloinen ja sosiaalinen luonteeltaan, niin...
Nyt on kuitenkin jo edistystä asian suhteen tapahtunut. Yritän pakottaa itseni ajattelemaan järkevästi. - alkup.
Kiitti vastauksista, lisää saa ehdottomasti laittaa!
Juu no isäni petti äitiäni monet kerrat ollessani pienempi, joten kaipa tuo sitten jotenkin on aiheuttanut mullekin tällaisen mustasukkaisen piirteen itsessäni, on kai varmaan sitten tuon takia vaikea luottaa miehiin..
Olen valmis kyllä yrittämään ihan kaikkeni, tietenkään en halua pilata seurustelusuhdettamme mustasukkaisuuteni takia, viimeisimpänä hätäkeinona kokeilisin kyllä vaikka terapiaa, jos tunteet tästä vielä pahenevat.
On se niin typerää että aina epäilen kaikkea, kuitenkin aina saan huomata typerät epäilykseni aivan täysin vääriksi, silloin sitä tulee lupailtua itselle että nyt saa riittää nämä naurettavat ajatukset, mutta sitten taas joku pienen pieni juttu laukaisee nuo mustasukkaisuuden tunteet..- vielä tietoa
Olen siis nainen kolmekymppinen ja mulla on todella kokemusta mustasukkaisuudesta,koska painin samojen asioiden kanssa,mutta mulla se on enemmän epäilyä. Mulla nousee todella herkästi epäilyjä,että mieheni vehtailee selkäni takana ja joskus jopa kyttään häntä ja meillä on auttanut se kun puhumme avoimesti asiasta ja mies tietää ongelmani. Mulla on vaan ikävää se,että se on pahentunut ajan saatossa ja se myrkyttää aika ajoin suhdettamme. Haluaisin niin luottaa ja päästä epäilyistäni,mutta se on tunnejuttuja joille ei voi pahimmassa tapauksessa itse mitään ja terapeutti voi todellakin auttaa. Me käymme teraåeutilla juttelemassa ja siitä on ollut apua. Suosittelen sinullekkin,jos pahenee,koska silloin saatat saada syyn selville mistä se johtuu.
Sen verran tiedän,että sinulla on varmasti syy tuolta lapsuudesta,koska isäsi on jollain tapaa murskannut luottamuksen miehiin pettämällä äitiäsi. Se on hyvä,kun itse tunnistat ongelmasi ja silloin saatat päästä eroon siitä,vaikkei se helppoo oliskaan. Olen varma,että sulla on mahis selvitä esim puhumalla tai terapeutin avulla tosta. Muista,että se ei ole sun vika ja moni kärsii samasta ongelmasta ja pahemminkin,koska itselleni ruvetaan kokeilemaan lääkitystä,mutta mulla se on paha ongelma.. Tsemppiä sinulle:)
- Antti19
Sama ongelma minulla.
tämä ei kuulosta hyvälle:
"poikaystäväni on niin yliystävällinen kaikille naisihmisille, niinkuin aikoinaan minullekin, ja onhan hän nykyäänkin, mutta kun noita piirteitä nousee esiin silloin kun hän juttelee jonkun toisen naisen kanssa"- mustis
aivan ku mun suustani noi sanat!
tiedän täsmälleen miltä tuntuu! :(
miten pääsis eroon tosta?? ei se käy noin vaan!
iän kanssa? ehkä, ehkä ei?
ite oon 20v... tekisin mitä vaan et tän vaivan sais pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206