on mainoksissa ihan jotain muuta kuin todellisuudessa.
Siksipä mm. suorasähkölämmityksessä ja maalämmityksessä onkin niin pieniä eroja käytännössä. Maalämpöuskovaisiakin on kusetuttu oikein kunnolla.
Lukekaapas Tekniikan Maailmaa.
Nyt se selkes!
13
2733
Vastaukset
- eli talvella
saattaa hyötysuhde pudota n.2:een ja pieni kaivo menee pakkasen puolelle..
- vaan, että
kesällä kerroin on häviöiden vuoksi huonoimmillaan?
- Zelleri
Kesällä tulee Tekniikan Maailman testi ulos, jossa maalämpöpumput on pantu järjestykseen.
Tulokset tulevat olemaan melkoisen järkyttäviä. - raksaaja--sh
Yliopistotason tutkimuksen tuloksena jo aatamin aikuiset maalämpöpumput pääsivät lattialämmitys&lämpökaivoyhdistelmällä vuosihyötysuhteeseen 3.5. Sisältäen kuuman käyttöveden tekemisen.
Ja sitten voidaankinkeskustella että kumpikohan pitää paremmin paikkansa. TM vaiko Yliopiston tutkimus?- asiaa tutkitaan
Tekninen korkeakoulu on puolestaan (Suomenlämpöpumppuyhdistyksen tilaaamassa) saanut omassa tutkimuksessaan maalämpöpumppulaitteiden tehokertoimiksi 2,3...3,0.
On varaa valita? Mikähän lienee näissäkin se lopullinen totuus?
Vai puhutaanko näissä edes samoista asioista. - Ne on insinöörejä
Yliopistolla "tutkimusta" tekee opiskelijat ja TM:ssä ammattilaiset.
- yksi tieto
asiaa tutkitaan kirjoitti:
Tekninen korkeakoulu on puolestaan (Suomenlämpöpumppuyhdistyksen tilaaamassa) saanut omassa tutkimuksessaan maalämpöpumppulaitteiden tehokertoimiksi 2,3...3,0.
On varaa valita? Mikähän lienee näissäkin se lopullinen totuus?
Vai puhutaanko näissä edes samoista asioista.http://www.kylmakone.com/muut-pumput.shtml
Paras on 2,6-3,6.
Mutta vuosihyötysuhde 2,2 - paras pumppu
asiaa tutkitaan kirjoitti:
Tekninen korkeakoulu on puolestaan (Suomenlämpöpumppuyhdistyksen tilaaamassa) saanut omassa tutkimuksessaan maalämpöpumppulaitteiden tehokertoimiksi 2,3...3,0.
On varaa valita? Mikähän lienee näissäkin se lopullinen totuus?
Vai puhutaanko näissä edes samoista asioista.Lämpöässä laajan tutkimuksen paras
Maalämpöpumppujen markkinajohtaja Lämpöässä menestyi loistavasti laajassa tutkimuksessa, jossa seurattiin eri lämpöpumppuja. Lämpöässä saavutti tutkimuksen maalämpöpumpuista parhaan tuloksen.
Tampereen teknisen korkeakoulun tutkijat testasivat perheolosuhteisiin asennettuja lämpöpumppuja kokonaisen vuoden. Laitteiden toimivuutta seurattiin tarkoilla mittauksilla, jotka kertoivat mm. kunkin lämpöpumpun sähkön kulutuksen. Lämpöässän kokovuoden lämpökerroin oli selvästi paras ja ainoana yli 3.
Tulosten perusteella voidaan laskea, että lämpöässällä päästään jopa 65 %:n ilmaisenergian osuuteen.
LämpöÄssällä se kerroin oli 3,01. - voi helv
Ne on insinöörejä kirjoitti:
Yliopistolla "tutkimusta" tekee opiskelijat ja TM:ssä ammattilaiset.
Testi oli kaikin puolin fiasko, siinä on tahallaan sekoitettu eri koneiden tulokset että saatais suuri myynti lehdelle, ja taas uusipainos jossa anteeksipyyntöjä ja selittelyjä.
TM-isinöörit ovat täysin ohjailtavissa, lapin porokoulun oppilaat kusettivat insinöörejä mennen tullen: rahalla saa, tarviihan opiskelija lisätienestejä. - lapsellinen
paras pumppu kirjoitti:
Lämpöässä laajan tutkimuksen paras
Maalämpöpumppujen markkinajohtaja Lämpöässä menestyi loistavasti laajassa tutkimuksessa, jossa seurattiin eri lämpöpumppuja. Lämpöässä saavutti tutkimuksen maalämpöpumpuista parhaan tuloksen.
Tampereen teknisen korkeakoulun tutkijat testasivat perheolosuhteisiin asennettuja lämpöpumppuja kokonaisen vuoden. Laitteiden toimivuutta seurattiin tarkoilla mittauksilla, jotka kertoivat mm. kunkin lämpöpumpun sähkön kulutuksen. Lämpöässän kokovuoden lämpökerroin oli selvästi paras ja ainoana yli 3.
Tulosten perusteella voidaan laskea, että lämpöässällä päästään jopa 65 %:n ilmaisenergian osuuteen.
LämpöÄssällä se kerroin oli 3,01.Taidat olla yksi niistä kusetettavista, jotka uskovat silmittömästi, kun tutkimus-sana näkyy silmissä.
Tuo tarkkuus 3,01 on aivan lapsellista. - yksi vaan
Ne on insinöörejä kirjoitti:
Yliopistolla "tutkimusta" tekee opiskelijat ja TM:ssä ammattilaiset.
Nimen omaan "Insinöörit"näitä turhia testejä tekee.Kompostori lämmitin.En sano P.....si kun en kethtaa.
- Juuuuueiiii
Ne on insinöörejä kirjoitti:
Yliopistolla "tutkimusta" tekee opiskelijat ja TM:ssä ammattilaiset.
Kyllä meidän yliopistossa tutkimukset tekee ihan tutkijat eikä mitkään pelle toimittaja-insinoorit vajavaiella opistokoulutuksella.
- tr. trendy
Haarukka kun on arvioissa ja mittauksissa melkomoinen.
Eikä noista oikein yhtäkään mittausta voi esittää epäluotettavaksi.
Entäs jos ei olekaan vain yhtä totuutta, vaan se on siellä jostain välistä?
Mutta mitä vaikuttaa nykyisten uusien rakennusten muutenkin pieni energiankulutus mlp:n hyöty- tai olisi oikeampi puhua tehosuhteesta?
Onko saman pumpun kerroin sama, jos toisessa kohteessa tarvitaankin vain vaikka puolet toisen energia määrään verrattuna.
Toinen kysymys: pysyykö tehosuhde samana kompressorin ikääntyessä.
Enpä usko saavani tyhjentävää vastausta, mutta kysympä kuitenkin.
P.S. En ole puolesta enkä vastaan, asia nyt vain kiinnostaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096656Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884291L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453619TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133010Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6261610- 661028
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551003- 9989
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?199984Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47959