Kalevaa siteeraten
”Katainen haluaa kuntien naisille palkankorotuksen”. Voisiko olla säälittävämpää ja halveksuttavampaa vaalienalusteemaa kokoomuksen istuvalta puheenjohtajalta, joka Niinistön pelossa suoltaa suustaan ihan mitä vaan, millä vähänkään voi kuvitella olevan mahdollista vastata ex-puheenjohtajan kiistattomaan suvereeniuteen tulevissa vaaleissa. Kataisen logiikka tässä asiassa tosin, vaalimatematiikan suhteen ei ole sumeaa. Kuntien palkkalistoilla olevat naiset ovat äänestäjinä merkittävä voimavara. Eihän niistä sitä paitsi vaalien jälkeen tarvitse paskaakaan välittää. Kunhan nyt mielistelee sen, mitä pakko on niidenkin äänien haaviin saamiseksi. Mitä taas tulee tasa-arvoon ja sen toteuttamiseen logiikka ei juuri sumeampaa voisi olla. Päivänselvää on, että kokoomuksella ei ole varaa hassata tilaisuutta vaatia ja myös asettaa Niinistö tulevaksi pääministeriehdokkaaksi. Pelkät Kataisen isot korvat, joilla sitä paitsi ei näytä kuulevan mitään, ei siihen riitä. Nimittäin edes Saulin haastamiseen saati voittamiseen. On tietysti todettava, että varsinkin tässä tilanteessa Kataiselle Niinistön pelko on viisauden alku. Eihän Niinistön tosiasiassa tarvitse muuta kuin odottaa toistuvasti kunniasta kieltäytyen, että Kokoomuslaiset itse potkaisevat Hörökorvansa sivuun. Haloo! Missä on Kokoomuksen perusarvoihin kuuluva tasa-arvo???!
Esittämillään ajatuksilla Katainen päätyy onneksi sinne minne kuuluukin – tuntemattoman historian hämärään.
Nostradamus
Katainen in the future
-Nostradamus-
4
137
Vastaukset
- Niinistö voittoon!
Kataisellahan on paitsi isot korvat, myös yliaktiivinen suolisto.
- heh, heh, heeeeeee..
Kun noin kovast yrität tehdä rakoa Kataisen ja Niinistön v'äliin??
- Hoidettavissa
Jyrkillä voi olla vain laktoosi-intoleranssi. Se paranee helposti oikealla ravinnolla. Poliitikon tietysti voi olla vaikea noudattaa tarkkaa linjaa ravinnossa.
- kokoomuksen
portaissa. Isot miehet ovat jo päättäneet luopua Kataisesta. Savolaismies on kulutettu loppuun, uutta tilalle!! Se on ihan sama mitä se sanoo, kukaan ei kuuntele, eikä sen piipitystä edes kuule.
-isokenkäinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712601
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454710Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493679Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201935Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471