Taistolainen jo hormoonienkin

kimpussa

Eurokansanedustaja Satu Hassi (vihr) yrittää saada viime hetkellä muutoksen EU:n kemikaalilakiin. Hassi esittää, että EU-parlamentti ei hyväksyisi lakiin neuvottelujen viime hetkillä hyväksyttyjä lievennyksiä.

Hassin mukaan kemikaalilaista pitäisi hyväksyä puheenjohtajamaa Suomen esittämä versio, johon EU-parlamentin konservatiiviryhmän painostuksesta tehtiin useita huononnuksia. Hassi haluaisi muun muassa ulottaa niin sanotun korvausvelvollisuuden ihmisen hormonitoimintaa häiritseviin kemikaaleihin.

"Ehdottamani malli on hyvin lähellä sitä tarjousta, jonka Suomi ajoi läpi ministerineuvostossa viime viikon keskiviikkona. Ehdotukseni kaikki osat on ministerineuvostossa hyväksytty. Kaiken järjen mukaan lopullisen Reach-ratkaisun saaminen aikaan tämän vuoden aikana ei pitäisi vaarantua, jos parlamentti ensi viikolla hyväksyy ehdottamani vaihtoehdon", Hassi sanoo.

EU-parlamentin on määrä äänestää kemikaalilaista ensi viikon keskiviikkona 13. joulukuuta täysistunnossaan Strasbourgissa.

Lain hyväksyntää on pidetty todennäköisenä, sillä parlamentin kolme suurinta ryhmää konservatiivit, liberaalit ja sosialistit ovat suhtautuneet siihen myönteisesti. Vihreät ja vasemmisto sen sijaan ovat vaatineet lakiin muutoksia.

EU:n jäsenmaiden neuvoston on määrä sinetöidä asetus maanantaina 18. joulukuuta.

0

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        97
        4419
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3283
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2370
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1378
      5. Minulla on käsitys

        Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
        Ikävä
        33
        1058
      6. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        32
        1016
      7. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        11
        1014
      8. 158
        997
      9. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        924
      10. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        862
      Aihe