Rogaine loppu nyt! Sen käytön jälkeen on hiusten lähtö kiihtynyt..lievä tauko. Tilanne oli parempi ja jatko toi saman tuloksen.
Rogane ja tukka lähtee
6
3082
Vastaukset
- mies30v
Ilmeisesti et ole em. ainetta jaksanut kovin montaa viikkoa käyttää. On täysin normaalia että noin 4-6 viikkoa Rogainen/Recrean käytön aloittamisen jälkeen hiustenlähtö kiihtyy. Tippuneet hiukset kuitenkin kasvavat takaisin.
Muistakaa kuitenkin se, että minoksidiili ei vaikuta hiustenlähdön perimmäiseen syyhyn, päänahan dht-pitoisuuteen.- kale.
Tuolla minoksidiililla päänahka alkoi kutisemaan ja tuli punoittavaksi. Käyttöä jatkamalla kutina oli sietämätön vaikka ainetta ei olisi ollut päänahassa. Päivällä joutui laittamaan rauhoitavaa ainetta nahkaan. Lisäksi hiustenlähtö kiihtyi kuten tässä oli kuvattu. Tiesin että niiden pitäisi kasvaa takaisin mutta n.4 viikon käytön jälkeen en enää uskaltanut uskoa koska niitä lähti koko ajan myös laajemmilta alueilta. Siirryin käyttämään muita juttuja. Tuo DHT on se varsinainen syy päänahassa, sen määrää kun saa laskettua niin johan alkoi tuloksia tulla.
- mies30v
kale. kirjoitti:
Tuolla minoksidiililla päänahka alkoi kutisemaan ja tuli punoittavaksi. Käyttöä jatkamalla kutina oli sietämätön vaikka ainetta ei olisi ollut päänahassa. Päivällä joutui laittamaan rauhoitavaa ainetta nahkaan. Lisäksi hiustenlähtö kiihtyi kuten tässä oli kuvattu. Tiesin että niiden pitäisi kasvaa takaisin mutta n.4 viikon käytön jälkeen en enää uskaltanut uskoa koska niitä lähti koko ajan myös laajemmilta alueilta. Siirryin käyttämään muita juttuja. Tuo DHT on se varsinainen syy päänahassa, sen määrää kun saa laskettua niin johan alkoi tuloksia tulla.
Jos minoksidiili aiheuttaa ärsytystä päänahassa, ja dht-inhibiittorin lisäksi haluaa käyttää myös jotakin kasvua edistävää "lannoitetta" kannattaa tutustua erilaisiin kuparipeptidivalmisteisiin.
Vaihtoehtoja löytyy googlaamalla vaikkapa Folligen tai Tricomin.
Hairstoressa on myös myynnissä American Crewn Revitalize Spray, joka tosin ei ole yhtä tehokasta kuin nuo yllä mainitut. - kuparia päähän
mies30v kirjoitti:
Jos minoksidiili aiheuttaa ärsytystä päänahassa, ja dht-inhibiittorin lisäksi haluaa käyttää myös jotakin kasvua edistävää "lannoitetta" kannattaa tutustua erilaisiin kuparipeptidivalmisteisiin.
Vaihtoehtoja löytyy googlaamalla vaikkapa Folligen tai Tricomin.
Hairstoressa on myös myynnissä American Crewn Revitalize Spray, joka tosin ei ole yhtä tehokasta kuin nuo yllä mainitut.vaan, sitä tässä enää kaivattiinkaan.
- Entinen kuulapää
Mullakin kävi tuo juttu. Sitä ei millään tahdo uskoa mitä siinä Rogaine paketissa lukee, mutta onneks otin riskin ja käytin sitä about 9kk.
Mullakin lähti paljon tukkaa päästä aluks, mutta sitten sitä alkoi kasvamaan huimaa tahtia ja se uus tukka pysyi päässä noin vuoden sen käytön lopettamisen jälkeen.
Nyt taas alottelen sen käyttämistä ja toivon, että tapahtuisi samalla tavalla.
Kun ajaa pään kokonaan kaljuks niin saa sen Rogainen suoraan päänahkaan, eikä suurin osa takerru hiuksiin. Sitten yli puolen vuoden käytön (ja kaljupäisyyden) jälkeen voi taas antaa tukan kasvaa.- Kuulap.
Kuinkas kauan sinulla kesti, ennen kuin alkoi taas tukkaa
kasvamaan hiustenlähdön jälkeen?
Itse ajelin myös alkukesästä kaljuksi, mutta loppukesästä
aloin miettimään että jos kuitenkin vielä yrittäisi kasvattaa
hiuksia. Aloitin loppukesästä taas syömään Gefinaa ja nyt
kuukausi sitten hain myös purkillisen Recreaa, eli Rogainea
vastaavaa ainetta.
Olen siis pitänyt pään melkein kaljuna ja suihkautellut
ainetta säästeliäästi vain pahiten kaljuuntuville alueille
ja hiusrajaan, en siis läheskään niin paljoa kuin ohjeessa
lukee. Näin purnukka näyttäisi kestävän n. 2kk, kun ainetta
saa suoraan päänahkaan, eikä se tartu hiuksiin.
Laitatko itse koko 6-7 suihkautusta päähäsi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199