NeuvostoSanomat

Lähde: Voice of Russia:

VUOROVESIVOIMALAA KOKEILLAAN SEVERODVINSKISSÄ.
Venäläiset insinöörit ovat saaneet patentin teknologialle, jonka avulla voidaan saada halpaa sähköenergiaa vuorovesiaaltojen avulla. Barentsin meren rannalla sijaitsevassa Severodvinskin kaupungissa on otettu käyttöön vuorovesivoimalan kokeiluyksikkö. Ensimmäistä venäläistä vuorovesivoimalaa kokeiltiin jo vuonna 1968, Barentsin meren rannalla sijaitsevassa Kislin poukamassa. Mutta sillä, samoin kuin kaikilla tällä hetkellä toimivilla vuorovesivoimaloilla oli yksi oleellinen puute – ne tuottavat sähköenergiaa yksistään laskuvesiaallon aikana. Se ei ole taloudellista. Venäläiset tiedemiehet ratkaisivat, miten vuorovesivoimalasta voidaan tehdä taloudellinen. Heidän kehittämänsä sähkövoimala muistuttaa tavallisen vesivoimala toimintaa. Ero on ainoastaan siinä, että vuorovesivoimalassa on käännettävät vesiturbiinit. Ne toimivat yhdessä suunnassa nousuveden aikana ja toisessa laskuveden aikana. Tämän keksinnön ansiosta voitaisiin miltei kolmannes planeetallamme käytettävästä sähköenergiasta tuottaa ehtymättömän energialähteen pohjalta, jota saadaan valtamerien vuorovesiaalloista. Kaikkein tärkeintä on se, että näin tuotettu sähköenergia on kaikkein halvinta. Ainutlaatuinen vuorovesiaaltoihin perustuva teknologia on kehitetty eräässä Venäjän suurimmassa tehtaassa – Sevmashissa. Tehdas on tunnettu sukellusveneiden ja sota-alusten rakentajana. Tulevaisuudessa suunnitellaan entistä tehokkaampien vuorovesivoimaloiden rakentamista, joita sijoitettaisiin Venäjän pohjoisille merialueille.
1682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pohjois-Korean virallisesta tietotoimistosta. Ainoa mikä uutisesta vielä puuttuu on lisämaininta : "Flower Basket sent to Putin". Käännettävät turbiinin tai potkurin siivethän ovat todella uusi keksintö. Niitä käytettiin jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rooool kirjoitti:

Lähde: Voice of Russia:

VUOROVESIVOIMALAA KOKEILLAAN SEVERODVINSKISSÄ.
Venäläiset insinöörit ovat saaneet patentin teknologialle, jonka avulla voidaan saada halpaa sähköenergiaa vuorovesiaaltojen avulla. Barentsin meren rannalla sijaitsevassa Severodvinskin kaupungissa on otettu käyttöön vuorovesivoimalan kokeiluyksikkö. Ensimmäistä venäläistä vuorovesivoimalaa kokeiltiin jo vuonna 1968, Barentsin meren rannalla sijaitsevassa Kislin poukamassa. Mutta sillä, samoin kuin kaikilla tällä hetkellä toimivilla vuorovesivoimaloilla oli yksi oleellinen puute – ne tuottavat sähköenergiaa yksistään laskuvesiaallon aikana. Se ei ole taloudellista. Venäläiset tiedemiehet ratkaisivat, miten vuorovesivoimalasta voidaan tehdä taloudellinen. Heidän kehittämänsä sähkövoimala muistuttaa tavallisen vesivoimala toimintaa. Ero on ainoastaan siinä, että vuorovesivoimalassa on käännettävät vesiturbiinit. Ne toimivat yhdessä suunnassa nousuveden aikana ja toisessa laskuveden aikana. Tämän keksinnön ansiosta voitaisiin miltei kolmannes planeetallamme käytettävästä sähköenergiasta tuottaa ehtymättömän energialähteen pohjalta, jota saadaan valtamerien vuorovesiaalloista. Kaikkein tärkeintä on se, että näin tuotettu sähköenergia on kaikkein halvinta. Ainutlaatuinen vuorovesiaaltoihin perustuva teknologia on kehitetty eräässä Venäjän suurimmassa tehtaassa – Sevmashissa. Tehdas on tunnettu sukellusveneiden ja sota-alusten rakentajana. Tulevaisuudessa suunnitellaan entistä tehokkaampien vuorovesivoimaloiden rakentamista, joita sijoitettaisiin Venäjän pohjoisille merialueille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu