Epilepsia ja masennus

Minulla epilepsia puhkesi aikuisiällä, 22 vuotiaana. Ensimmäinen lääkkeeni oli deprakine, jonka annostusta jouduttiin kokoajan kohottamaan, että kohtaukset ja ennakko-oireet pysyivät poissa. Kun olin työtön, en vaan jotenkin ihmetellyt, että nukuin niin paljon. Sitten pääsin töihin, ja laitoin vaan laiskuuden piikkiin sen, että elämäni pyöri töiden ja nukkumisen välillä, ja lihoin. Syksyllä vuosi sitten aloitin koulun, johon olin monta kertaa hakenut. Se oli yhtä helvettiä. Nukuin yli 14 tuntia joka vuorokausi. En pystynyt keskittymään. Illat itkin kotona. Vasta tammikuussa menin sitten koulun terveydenhoitajalle itkemään väsymystä. Hän passitti minut lääkäriin ja lääkäri suoraan psykiatrille. Seurauksena oli seitsemän kuukauden sairasloma vakavan masennuksen takia. Näin jälkeenpäin tuntuu, että kuolin viime syksynä. Vakava masennus on kuin pieni kuolema, sitä joko syntyy uudelleen, tai tappaa itsensä. Itsemurha oli keväällä mielessä melkein koko ajan. Lääkkeeni vaihdettiin lamictaliin. Nyt syön lamictalia, sekä mielialalääkkeitä. Rakastuin, ja ihana poikaystäväni on tukenani silloin, kun vieläkin itken itken välillä itseni uneen ja mietin jaksanko enää huomista päivää. Aloitin koulun alusta, ja olen nyt onnekseni pärjännyt siellä, väsymys ja keskittymisvaikeudet ovat poissa, ja laihduin entiselleni.

Tämän kirjoituksen sanoma on, että jos väsymys ja keskittymisvaikeudet haittaavat elämää, menkä lääkäriin!! Mittauttakaa lääkepitoisuudet, ja laittakaa neurologit koville; en halua kenellekkään sitä helvettiä, jonka itse jouduin käymään läpi. Nyt olen vahvempi, ja kyllähän masennukseen tietenkin vaikuttivat muutkin tekijät. Lääkkeiden kansssa pitää olla todella tarkka, ja masennuslääkkeitä ei pidä aloittaa syömään, jossei niille todella ole tarvetta. Itse en saa öitäni nukuttua ilman niitä, koska näen edelleen painajaisia. Voimia kaikille epileptikoille sekä masentuneille, koitetaan kestää päivä kerrallaan, ja nauttia niistä hyvistä ja onnellisista hetkistä, ehkä ne vielä voittavat ne mustat hetket. hyvää joulun odotusta kaikille!!

jouduin itse käymään viime kesänä kovan keskustelun itseni kanssa kun en enään pystynyt tv-mainoksia itkemättä katsomaan kun kohtaus tilanteeni meni niin huonoksi lääke muutoksien takia mua masensi aivan kaikki saatoin itkeä jopa pari tuntia yhtäsoittoa eikä mitään syytä edes tarvittu juttelin sitten lääkärini kanssa asiasta ja hän varasi minulle ajan neuropsykologille ja sain sellaisia soikeita pillereitä cipralex-nimeltään ja ne auttoi
nyt ei itketä eikä masenna olen aina ollut vähän vastaan näitä masennus lääkeitä mutta kyllä niitä on ihan hyvä joskus syödä
minulle ainakin siitä on ollut hyötyä

sydänvaivat on yhtä helvettiä,ei tohi enää mennä metsäänkää yksin,jäis vielä sinne,on se entiselle metsurille vaa vit######ta,härmäs sataa. t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

todettiin mulla masennus ja kävin muutaman
kerran psykiatrin luona itkemässä ja
puhumassa sairaudestani kuin koville
se on ottanut.
se auttoi.
Syön Sepramia paniikkiin,
mutta taitaa samalla pitää masennukseni
poissa sillä sitä masennukseen
myös määrätään.

Kannattaa ottaa vakavasti ja käy
ihmeessä puhumassa psykiatrin luona.

Mullekki masennuslääkkeet määrättiin mutta en syö. -Sivuvaikutuksena saattaa olla lisääntynyt kohtausriski(lähes kaikissa mielialalääkkeissä, kuulemma)

Lääkärin mukaan riski on pieni, mutta pieni riski oli ainaki mulle liikaa.

Ei kannata masennenuksesta kärsiä on niitä sellaisiakin lääkkeitä jotka ei aiheuta masennusta. Ei muutako lääkkeitten vaihtoon.

Itse sain epilepsiaan toiseksi lääkkeeksi Keppran ja se lisää masentuneisuutta. Nyt tarkkailemme olotilaani ja pakko sanoa, että jotenkin epäilen tuon Keppran pahentaneen masennustani. Ainakin aggressiivisuus on tullut uutena (ja erittäin!) huolestuttavana piirteenä käytökseeni. Pelottaa, että mitähän sekin tekee lisää... *huokaus*

Kysy neurologilta rohkeasti kaikesta mahdollisesta. Ja vaadi häntä kysymään kollegoiltaan, jos hän vähänkin epäröi asiassa.

Nostetaas tätä aihetta. Itselläni masennus on lisääntyneesti huomattavasti, kun muisti on huonontunut ja siitä itseluottamus huonontunut. Lisäksi arkea ovat väsymys ja aikaansaamattomuus, nyt olen työtön enkä jaksa oikein tehdä mitään tai saada aikaiseksi aloittaa jotain uutta, mikä voisi vaikka piristää. Epilepsian tuoma muistin huononeminen masentaa eniten ja ennen kaikkea pelottaa.

Kokemuksia?