Se, että joitain tyyppejä päästetään armeijaan myöhemmin on vastoin armeijan hierarkiaa. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat esimerkiksi "erityisosaajiin" kuulujat, joita suositaan inttiaikana ihan pirusti. Yksikin vanhempi varusmieslääkäri oli ensin aivan normaalisti alokaskauden, mutta sen jälkeen hänestä tulikin kuin jokin veksin suurikin pohatta. Pompotteli meitä aiemmin hänen kouluttajinaan toimineita lääkintäalikersantteja aivan miten sattuu ja hän määräsi hoidosta, joka tarkoitti käytännössä sitä, että me juoksimme.
Vittu tuollaisia ylimielisiä paskoja suositaan liikaa. Hän oli aivan tavallinen varusmieslääkäri eikä mennyt edes mihinkään rukkiin vaikka olisi muka päässyt. Onko Suomenarmeija todella näin huonossa jamassa, että tuollaisia tyyppejä oikein odotellaan tuonne lellittäviksi.
Ylimieliset alokkaat
5
1780
Vastaukset
- dsfdf
Ei armeija kiinnosta lääkäreitä työpaikkana, joten pitää käyttää varusmiehiä. Kyllähän armeija siinä säästääkin aika paljon...
- res. vänr.
Etenkin lääkäreistä on varuskunnissa pula. Tuo etuuksien antaminen ja *helpotettu* palvelus tähtäävät lähinnä siihen, että tuollaiset tyypit eivät keskeytä palvelusta. Nykyään suurin osa menee sivariin, jos ei ole käynyt armeijaa ennen koulujaan. Siinä saa sentään tehdä töitä palvelusajan ulkopuolella ja saa lisäksi työkokemusta koko ajalta, kun taas armeijan käymisessä vain puolen vuoden ajalta.
Olen kuullut jopa tapauksista, jossa vasta valmistunut LL sai koko varuskuntasairaalan vastuulleen, kun pääsi p-kaudelta. Hänen toiminnassaan esimerkiksi vapautusten jakamisen suhteen oli tiettyjä rajoituksia. On tuossa vielä sekin varmaan, että armeijan palkat ovat todella huonot. Ei sinne kuka tahansa jää töihin omasta vapaasta tahdostaan. Terveydenhuoltoalan varusmiehet muodostavat poikkeuksen, ja heitä armeija käyttää heidän koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Täytyy myös ymmärtää se, että lääkäri vastaa potilaan terveydestä ja hoitopäätöksistä, oli hänen sotilasarvonsa mikä hyvänsä. - Onko pojalla
alemmuuskompleksi vai mitä? Jos se on koulutettu lääkäri ja työskentelee sairaalassa, totta kai se on pomo ja lääkintäalikessut juoksee. Siinä tilanteessa se on "vanhempi sotilashenkilö" periaatteessa, ja teidän pitäisi kunnioittaa tietoa ja ammattitaitoa ja toimia hänen alaisinaan.
Taidat vastata aika hyvin alikessun stereotypiaa. Kuules hyvä johtaja on hyvä alainen.
Onneks sinun kaltaisia "johtajia" ei ole älyttömästi, ainakaan vähän vaativammissa paikoissa kun veksissä. - kouluttaja minäkin
Kävikö kenties mielessä, että lääkäri on oman alansa asiantuntija? Kenelle muullekaan lämäreiden ja lääkintäalikkien kouluttaminen olisi nakitettu, kun jollekin varusmieslääkärille, joka on tehtävään ihan omiaan?
PV käyttää muitakin kouluttajia, joilla on alempi sotilasarvo tai ei sellaista ollenkaan. Ajattelitko, että te hoitaisitte potilaat ja lekuri juoksisi teidän asioillanne? - Suomalainen sotilas
Olisko tämän lääkärin pitänyt lääkärinä pokkuroida muodollisessa arvossa korkeammalle alikessulle. Lääkärin tehtävä on "pompottaa" varuskuntasairaalan henkilökuntaa eikä päinvastoin. Kenen olisi pitänyt hoidosta määrätä, alikessujenko?
Valmis lääkäri olisi halutessaan mennyt lääkintärukkiin eli sekin piti paikkansa.
Lääkäri lääkärin tehtävissä on armeijan etu, joten turhat valitukset pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872