On hyvä, että nyt kun Juice Leskisestä on aika jättänyt, niin media huomaa korostaa Mikko Alatalon asemaa Juicen laulujen tekijänä ja sitä kautta antaa Mikolle runsaasti näkyvyyttä.
Vaikka Juice Leskinen olikin ansioitunut lauluntekijä, niin ilman Mikkoa hän ei olisi saanut mitään aikaan. Mikko oli alusta lähtien hänen paras kaverinsa ja nerokas lyyrikko ja säveltäjä. Yli 35 vuotta he paiskivat päivittäin töitä Juicen laulujen trimmaamiseksi esityskuntoon. Samalla Mikko teki omaa mahtavaa uraansa.
Mikko on rehellinen keskusta-aatteen kannattaja ja sai Juiceltakin hyväksynnän poliittiselle toiminnalleen. Uskon, että Juicen oli tarkoitus auttaa Mikkoa seuraavissa eduskuntavaaleissa, jotta kaverilla olisi valoisampi tulevaisuus.
Mikkohan on tehnyt eduskunnassa merkittävää työtä Suomen hyväksi ja olinkin ilahtunut hänen saamastaan huomiosta itsenäisyyspäivän tv-lähetyksissä.
Mikko on iloinen veijari ja muistaa aina hymyillä valokuvissa iloisesti. Se on innostavaa meidän miestenkin kannalta.
Mikko on tehnyt pitkän päivätyön musiikin parissa, hänen levyjään on myyty miljoonittain ja ostajina ovat aina olleet valistuneet musiikinystävät, jotka arvostavat laatua - rahvasta hänen intellektuelli tyylinsä ei ole puhutellut kovin paljon.
Juice siunattiin tänään ja Mikko oli tietysti mukana. Toivottavasti Juicen lähiomaiset muistivat kiittää Mikkoa siitä, että hän opasti Juicen tekemään hyviä tekstejä ja auttoi myös säveltämisestä.
Mikko on Suuri Suomalainen ja sen tulevat kaikki vielä huomaamaan.
Mikko Alatalo Suurin Suomalainen
10
664
Vastaukset
- se on
Mikko on turha suomalainen! Itseään täynnä oleva juntti joka oikeasti luulee olevansa jotakin.
Kelatkaa nyt, nimitti itsensä "kansantaiteilijaksi", kuinka idiootti pitää olla, että noin kehtaa sanoa?
Mikko on juntti vailla vertaa.- on kiistatta
suuri ainakin vatsan kohdalta, kuten superjuntti kaverinsa Sutki Aittoniemi.
- ja karaokessa
lauloi,ja juhlat heiltä ne käy". Eikö olisi pitänyt olla "juhlat MEILTÄ ne käy"?
- olet, ystävä
ilman Juicea Mikko ei olis mitään. Nythän on hyvä tulla nyyhkimään, senaattori vaan jatkaa matkaansa, boheemi jatkaa pilven reunalla. Jaksamista toivoen Juicen äidille ja vaimolle. Kukaan ei koskaan voi viedä muistoja pois.
- tosissasi
Mikko on tosi hyvä kehumaan itseään, mutta ne teot puuttuu...Säälittävää "siivestystä" Juicen kuolemalla, kyllä ääniä tulee vaaleissa!!!
- Kepumeininkiä
Mikko rallatteli Suti Aittoniemen kanssa Ideaparkin avajaisissa, Juicen muisto ei ainakaan silloin mieltä painanut.
Veikkaan, että Mikko-poika sai hyvän esiintymispalkkion.
Ymmärtääkö muuten kukaan, miksi suuren ja mahtavan kauppakeskuksen avajaisiin pitää pyytää esiintymään tällainen parivaljakko? Mikko-poika on tietysti laulaja, mutta että Suti Aittoniemikin...
Jotenkin tuntuu, että Ideaparkin johtoryhmällä on pulaa hyvistä ideoista. - he hee
mikäli Yle vielä joskus järjestää Suurin Satusuomalainen- äänestyksen, niin tämä fiktiivinen Alatalo- lauluntekijä- hahmo on aika vahvoilla. Äijä on falskiuden huipentuma.
Vahvistamattomien huhujen mukaan Alatalo sai eduskuntavaaleissa niin paljon ääniä, koska tamperelaiset luulivat, että hän muuttaa Helsinkiin ja lopettaa keikkailun, jos pääsee eduskuntaan... Mutta ei kai tuo totta ole?- no. 1
Alatalo on kuvottavin koskaan tapaamani ihminen. Leuhka ja itseään täynnä oleva moukkajuntti.
- Joe Joosua
Harmi että suurin osa lukijoista ei ymmärtänyt.
- Nimetön
kyllä lähellä arto paasilinna,hitto että repesin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190