Liian lähellä ajaminen

40tkm vuodessa

Turvavälitön ajaminen on ikävää varsinkin, jos esimerkiksi farmarissa on perässä koira. Ja jos auto on pienempi, niin myös takapenkillä olevat lapset ovat riskivyöhykkeessä. Turhia tappoja nämä tilanteet olisivat, kun aikas helposti pystyttäisiin niitä estämään.

Liikenneturvan tutkimuksessa takapuskurissa ajelu on myös se ihmisiä eniten ärsyttävä asia.
http://www.liikenneturva.fi/uutiskirje/kampanjavilkku/2006_8/kampanjavilkku_2006_8_2.php

Liian lähellä ajavat voisi jakaa kahteen ryhmään:
A) Ylinopeudella ajavat, eli he tulevat takapuskuriin kiinni, koska joko yrittävät hiillostaa edellä ajavaa nopeuttamaan vauhtiaan tai etsivät ohituspaikkaa. Jos vaan tiestössämme olisi enemmän 4-kaistaisia, niin tästä ongelmasta päästäisiin eroon. Ohituskaistallehan ei ole mitään syytä jäädä nutaamaan.
Nopeammin ajavien pitäisi se ainakin ymmärtää, että ketään ei pysty pakottamaan ajamaan nopeammin. Jos tätä ei ymmärrä, kannattaa luopua kortista liian hitaan aivotoiminnan takia. Nopeammin ajavan on syytä opetella itse ohittamisen jalo taito, mieluummin vähän tehokkaammalla autolla varustettuna.
Kotipoliisien taas on turha hermostua ohittamaan pyrkivistä. Ylinopeus ei ole suurin riski liikenteessä.

B) Huonot kuskit. Ajavat yleensä samaa vauhtia kuin edellä ajavatkin. Eivät yleensä uskalla ohittaa, vaikka mieli joskus tekisikin ajaa nopeampaa. Ovat ongelmallisia, koska eivät yleensä vaan tajua, että 2 metrin turvaväli alkaa ärsyttämään etummaista. Yleensä takana vähän ajokokemusta, tai ajaminen keskittynyt tutuille (vähän liikennettä) reiteille. Näitä kun yrittää sitten saada kauemmaksi perseestä esim. sumareilla tai jarruvaloilla, niin reaktioina "siis kauheeta kun toi vaan yhtäkkiä jarruttelee.." tai "mitä se mulle sumareita vilkuttelee, onks mulla pitkät päällä?".

Jospa ne poliisitkin voisivat siirtyä hiustenkuivaajiensa kanssa sieltä metsäteiden ratsioista tarkkailemaan ihan oikeata liikennettä.

59

4845

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poliisit, sekä virka-, että siviiliautoillaan. Syitä voi arvailla.

      Ei ole montaa päivää, kun sellaisen tapauksen taas näin lähellä Jämsää, huono keli, pimeää, poliisiautossa ei hälytyslaitteita päällä, ohituskieltoalue ja etäisyys edellään ajavaan n. auton mitta ja nopeutta ainakin se 80. En ehtinyt napata kuvaa, prkl.

      • - vai mitä on

        jäänyt hampaankoloon?

      • - vai mitä on kirjoitti:

        jäänyt hampaankoloon?

        Turvavälin pitäminen kuuluisi osata poliisinkin, vai mitä? Minullako muka asennevamma, jos huomautan asiasta? Taitaa se asennevamma olla sinulla, tai sitten on joskus jäänyt jotain sinne hampaankoloon minua kohtaan?

        Minulla ei ole mitään asennevammaa poliiseja kohtaan, pienellä palkallaan puurtavat ikävässä vuorotyössä. Ollaan juotu pirtua samasta pullosta ja pilkottu hirveä pienempiin osiin, samasta kalansaaliistakin osia jaettu.

      • kuria

        Mikäs kotipoliisi sinä oot? Lopeta muitten kyttääminen ja keskity omaan ajamiseesi.

      • kuria kirjoitti:

        Mikäs kotipoliisi sinä oot? Lopeta muitten kyttääminen ja keskity omaan ajamiseesi.

        Kyllä työnantajan kuuluu tarkkailla alaistensa käyttäytymistä.

      • eristyserkki

        On useammin ,kuin kerran ajanu ambulanssi aivan perseessä kiinni ilman hälyvaloja.
        Toisinaan tuntuu ,kuin edes fysiikan lait ei koskisi näitä hälyajoneuvon kuskeja.
        Turvavälin pitäminen on niille täysin mahdotonta.

      • wum
        eristyserkki kirjoitti:

        On useammin ,kuin kerran ajanu ambulanssi aivan perseessä kiinni ilman hälyvaloja.
        Toisinaan tuntuu ,kuin edes fysiikan lait ei koskisi näitä hälyajoneuvon kuskeja.
        Turvavälin pitäminen on niille täysin mahdotonta.

        että olen nähnyt sellaista joskus.

      • kehvetti
        kuria kirjoitti:

        Mikäs kotipoliisi sinä oot? Lopeta muitten kyttääminen ja keskity omaan ajamiseesi.

        Omankin ajamisen kannalta on varsin oleellista tietää mitä ympärillä tapahtuu eli mitä muut tekevät. Siksi tuo muiden "kyttääminen" on aika tärkeä juttu liikenneturvallisuuden kannalta.

      • Anonyymi
        kuria kirjoitti:

        Mikäs kotipoliisi sinä oot? Lopeta muitten kyttääminen ja keskity omaan ajamiseesi.

        Ihan sama miten liikenteessä ajelee, ei kukaan ole valvomassa mitään. Meno on kuin Venäjällä, mistään ei tarvitse välittää mitään. Lisää nopeutta kun vain on mahdollista 200 km/h ja reilusti yli tarvittaessa. Sama meno kuin Pohjantähteet elokuvan laulussa, Alle lujaa. Tämä on meidän päättäjien tahtotila. että valvonta on tapettu maanteiltä. Se näkyy selkeästi liikenteessä. Norjassa on eri meininki, poliisi valvoo ja rangaistukset ovat oikeanlaisia.

    • rajoitustenmukaan

      Tuo B-ryhmä on ne osaamattomat. Kuvaus on varmaan aika oikeaan osunut. Tuo auttaa minuakin ymmärtämään, miksi joku ei ohita edes moottoritiellä.

      On monesti sattunut, että ajan 130 mittarissa ja joku vaan roikkuu takapuskurissa, vaikka vasen kaista on vapaa. Minun on todella vaikea ymmärtää sellaista. Ainoa selitys on, että aivot eivät ole päällä siellä pääkopassa ollenkaan.

      Nykyään olen ottanut ihan sydämen asiaksi kouluttaa tuollaisia tolloja. En jarruta mitenkään reilusti, mutta nostan kaasun pois tai painan pikkuisen jarrua. Yleensä se hermostuttaa takana ajavan täysin ja silloin asia on selvästi mennyt perille. Ainakin silloin on jotain aivotoimintaa.

    • Illo

      Ihminen on niin ryhmäsielu, että on mukavampi olla porukassa myös teillä.

      Mulle oikean turvavälin pitäminen on jotenkin tavattoman vaikeaa. Tajuan kyllä ajavani liian lähellä ja jätänkin reilun välin. Hetken kuluttua huomaan taas olevani puskurissa kiinni. Vituttaa itteänikin ja ajosta tulee nykivää.

      Moottoritiellä ajan tasaista nopeutta ja pidän sitä jotenkin kunnia-asiana. Sitten kun edellä ajava ajaa lähes tismalleen samaa vauhtia niin ei vaan tule lähdettyä ohi ja turvaväli jää usein liian pieneksi. Tämä korostuu vielä jos edellä ajavan vauhti heittelee.

    • Säynävä

      "Liikenneturvan tutkimuksessa takapuskurissa ajelu on myös se ihmisiä eniten ärsyttävä asia."

      Eli tarkoittaako tämä että hiljaa ajavat ihmiset ärsyyntyvät helpommin kuin lujempaa ajavat?

      Tuo on kai samaa kuin koulukiusaaminen... miksi sitäkään vielä tehdään? Eiköhän kiusaajat huomaa että ärsyyntyviä on mukavampi kiusata kun reaktioitakin saadaan. Kyllä aika usein lähellä ajava haluaa kertoa jotain sinulle. Useimmiten ajotavastasi.

      "Nopeammin ajavien pitäisi se ainakin ymmärtää, että ketään ei pysty pakottamaan ajamaan nopeammin."

      Kyllä pystyy. Ja kun ajaa suurta tai nopean näköistä autoa, väistetään vielä nopeammin edestä pois. Tuon eron huomaa kaikki näillä ajaneet.

      "Jospa ne poliisitkin voisivat siirtyä hiustenkuivaajiensa kanssa sieltä metsäteiden ratsioista tarkkailemaan ihan oikeata liikennettä. "

      Niin...aina jonkun mielestä ne pitää olla jossain. Minun mielestäni liikenneympyröissä opettamassa ihmisille sujuvaa liikennettä.

      • mieltä

        Liikenneympyröihin lisää poliiseja,kun niissä ei osata ajaa oikein.Vilkun käyttämättömyydestä liikenneympyrässä kuukausi ajokieltoa.

      • K.Ä.

        ""Liikenneturvan tutkimuksessa takapuskurissa ajelu on myös se ihmisiä eniten ärsyttävä asia.""
        "Eli tarkoittaako tämä että hiljaa ajavat ihmiset ärsyyntyvät helpommin kuin lujempaa ajavat?"

        Aika monella muullakin tuntuu olevan sellainen harhakäsitys, että lähellä ajava ajaisi kovempaa kuin turvavälin säilyttävä.

        Monesti ruuhkaisella tiellä ajaessani, kun jätän riittävän välin edellä ajaviin, perääni iskeytyy yhden tai useamman auton painostusryhmä, joka selvästi yrittää viestiä, että aja nyt tuo väli kiinni. Vaan kun en aja, sillä 80 on 80, vaikka pitäisinkin 50 metriä edellä ajavaan kuran nostattajaan. Toisinaan sitten jotkut näistä peräsahurista ohittavat ja siirtyvät loppumatkan a´jaksi sen edelläni menevät takapuskuria nuolemaan. Kaipa siinä on jotenkin parempi olla. Minä en vain ole vielä keksinyt, miksi.

      • Säynävä
        K.Ä. kirjoitti:

        Monesti käy niin että joku ohittaa ja sitten ei pääsekkään seuraavan ohi ja perille tullaan silti peräkkäin. Ja ohitettu naureskelee.

        Mutta aina ei käy niin ja ohi pääsee seuraavastakin ja kenenkään perään ei tarvinnut jäädä kyhnyään. Samoin jos ohitat 50 autoa matkasi aikana niin kyllä sen viimeisen ohitetun kanssa ollaan samaan aikaan perillä ja suhteessa siihen ohittaminen ei auttanut paljoakaan. Mutta kokonaisuutena ajo oli mukavempaa.

        Kyllä se "painostaminen" on useimmin ohituspaikan kyttäämistä ennemmin kuin toisen lähemmäksi pakottamista. Hitaalla autolla pääsee pienemmissä väleissä ohi jos on peräpellissä kiinni. Turvavälin kurominen kiinni sopivan hetken tullen 1.1 litraisella ei aina riitä ja ohitusmahdollisuus on hävitty.

        Mutta aika töperö saa olla jos nyt näin yksinkertaisia asioita ei ymmärrä...

      • mietipä hieman
        Säynävä kirjoitti:

        "Hitaalla autolla pääsee pienemmissä väleissä ohi jos on peräpellissä kiinni. Turvavälin kurominen kiinni sopivan hetken tullen 1.1 litraisella ei aina riitä ja ohitusmahdollisuus on hävitty."

        Nyt meni pieleen ja pahasti. Nimenomaan sillä 1.1 litraisella ei pääse ohi jos lähtee ohittamaan aivan toisen perästä. Kun tehoa ei ole ja kiihtyvyys on olematon, on vastaantulija jo aivan lähellä siinä vaiheessa kun pääsee rinnalle.

        Sen sijaan jos jättää väliä ja ajoittaa kiihdytyksen sopivasti, pääsee ohi hyvällä nopeuserolla.

        Kaikki eivät näköjään tätäkään älyä.

      • Säynävä
        mietipä hieman kirjoitti:

        No sulla meni pieleen. Totta, jos on noita kilometrien suoria jossa odotat sitä lähestyvää autoa ja näkäkyvyyttä riittää. Silloin tietysti vauhti auttaa. Mutta jos et näe esim. mutkan takaa ja et voi koko ajan pilkkiä perässä, niin väliin jää ohittaminen jos et ollut lähellä. Ei sitä koko aikaa voi joka mutkan taakse olla vauhtia ottamassa....

        Ei näköjään kaikilla tuo teoria oikein mene perille....

    • jäädäkseen

      myös n. 40tkm vuodessa ajavana (jo yli 20 vuotta takana) voin sanoa että rauhalliset ja turvavälilliset ajat tien päällä ovat historiaa jonka sivu voidaan haudata , kiitos ja syvä kumarrus

      Autojen määrä on kasvanut niin valtavasti että tämä käytännössäkään ei ole enään mahdollista , suomen suppeaan tiestöön on vaan jotenkin mahduttava joten nyt kysytään ruuhka-aikoina vaan suurta suvaitsevuutta ja asenteiden muokkaamista uusille tuulille sopivaksi kun ollaan ratissa tuolla

      Mitä turvavälillä käsitetään ? Onko se väli jossa takana tuleva pystyy pysähtymään reaktioajasta huolimatta törmäämättä edelläajavaan jos edellä ajava tekee täydellisen lukkojarrutuksen , reaktioaikahan on n. 1 sekunti jonka aikana auto kulkee n. 23 metriä ?
      Nämä välit ovat käytännössä historiaa ihan käytännön syistä . Riski , se on tullut tienpäälle jäädäkseen , tosin hyvin harvoinhan edellä mainitsemiin tilanteisiin joudutaan , kyllä se hidastuvuus on käytännössä yleensa paljon hitaampi kuin lukkojarrutus joten takanakin ehditään rekoida vaikka vanhaa käsitettä turvavälistä ei noudatetakkaan

      eli summasumlaarum , tien päällä on pakko ajaa supummassa automäärien johdosta , se on vaan hyväksyttävä ja sen mukana tuoma riskin lisäys on fakta

      • sekunissa

        23 metriä , kitos

      • levy
        sekunissa kirjoitti:

        23 metriä , kitos

        puskurissa kiinni ajava oppii kun vähän polkasee jarrua .Perään ajava on 99% aina syyllinen.Piti väistää koiraa tiellä kato ,jos asiasta käräjille mennään .

      • ......
        sekunissa kirjoitti:

        23 metriä , kitos

        auto kulkee 100 km/h nopeudessa noin 27.78 m/s ja se selittää miksi ajan edellä ajavan puskurissa kiinni..

    • The.Road.Goes.Forever.On

      SEkin vituttaa kun joku ajaa pimeellä tiellä ihan perseessä kiinni ja pitkät päällä. joutuu kääntämään peruutuspeilin eikä silti auta.. vilkutin just em. kuljettajalle toissapäivänä jarruvaloja varmaan 20 minuuttia mut ei tajunnu.
      Ole kyl sen jälkeen vähän hermot kireellä ja tupakkaa palo

      • piopiop

        Mulla on vänkärin jalkotiloissa semmonen 12voltin spottivalo.
        On muuten perhanan kirkas ja sillä kun väläyttää takana killittävälle ,niin menee message kerralla perille.

      • The.Road.Goes.Forever.On
        piopiop kirjoitti:

        Mulla on vänkärin jalkotiloissa semmonen 12voltin spottivalo.
        On muuten perhanan kirkas ja sillä kun väläyttää takana killittävälle ,niin menee message kerralla perille.

        kuulostaa hyvältä. vois ostaa semmosen.
        Sillä kun kerran välyttää niin ei aja se kuski varmaan vähään aikaan pitkillä kenenkään perässä, kiitos vinkistä ;)

      • tummennus auttaa

        Laitappa 20 % tummennuskalvot laseihin niin ei haittaa pitkät valot niin paljon. ;)

      • The.Road.Goes.Forever.On
        tummennus auttaa kirjoitti:

        Laitappa 20 % tummennuskalvot laseihin niin ei haittaa pitkät valot niin paljon. ;)

        juu vois kokeilla. kiitos vinkistä :)

      • HeMuLi800

        Jos ei ajeta takapuskurissa kiinni pitkät päällä niin silloin ajetaan keskiviivalla. Ja viereinen kaista on vastaantulevien kaista. Hulluja kuskeja!!

    • alat

      pestä tuulilasia niin varmaan takanatulija jättää hajuraon tai ajaa ohi

      • Auto-Pena

        Tapa yksi:

        Olen hyvällä päällä, päivä on sujunut mukavasti ja takana ajava hiillostaa. Sopivassa paikassa laitan vilkun oikealle, ajan tien reunaan ja pudotan nopeutta ja kaveri paahtaa turvallisesti ohi.

        Tapa kaksi:

        Minua ketuttaa jokin, päivä ollut perseestä ja takana ajava hiilostaa. Avaan hieman ikkunaa ja ruiskutan Crc:tä niin kauan kunnes takana ajava laittaa pyyhkijät päälle, laittaa vilkun oikealle jos ehtii ja pysäyttää autonsa tien laitaan ja ihmettelee mikä s..tanan kalvo siihen tulilasiin tuli, joka ei lähde edes pesunesteellä pois.Jatkan omaa matkaani kohti määränpäätäni.

        Ps. Tuo spotin ostaminen on huomenna edessä, kuulostaa kivalta kikalta

      • Suuntaus
        Auto-Pena kirjoitti:

        Miten olisi suunnata takalasin pyyhkimen vesi uuteen suuntaan & pistää oma katkaisija pelkästään sille suihkijan moottorille... Ne putket ei kestä CRC:tä, mutta ei kai tarvitsekaan.

    • löytyi!
      • The Rat

        > Yli 35-vuotiaissa riskiajamisen vuoksi pysäytetyissä
        > kuljettajissa erottui kuljettajajoukko, jolle oli kertynyt erityisen paljon
        > ylinopeusrikkomuksia, mutta ei rattijuopumusrikoksia. Vastaavaa
        > ryhmää ei näkynyt kuolonkolarikuljettajissa.

        Eli ylinopeus ei olekaan ongelma? Eikä perässä ajaminen? Eikä hitaasti ajaminen? Eikä...

        Mikäs on ongelma? No se tietysti että ajetaan VÄÄRIN, siis tilannetta huomioimatta. Tämäkin on laissa kielletty, mutta sitä ei kyllä valvo kukaan...

    • 330d ja hajis

      Talvinopeudet pois niin ei ole enään tarvetta ajaa puskurissa kiinni. Ei naurata kun joku rekka yrittää tulla perseeseen.

      • Anonyymi

        Kädettömät eivät vain osaa. Kädettömät ja osaamattomat sitten ennemmin pois liikenteestä.

    • ei enää ongelma

      Tekniikka löytyy jo tähän ongelmaan. Muistan telkkarissa nähneeni pätkän Saksalaisten kehittämästä järjestelmästä joka ei anna tulla liian lähelle edellä ajavaa.

      Heti kun takana oleva tuli liian lähellä, lähti järjestelmä moottorijarruttamaan autoa ja palautti sen tarpeeksi taakse.

      • The Rat

        En kyllä haluaisi autoa joka hidastaa takanani tulijan vuoksi. Jos esim. takana tulee hälytysajoneuvo niin pitää antaa tilaa eikä hidastaa, mutta samapa tuo.

        Itse toimin yleensä niin että annan vauhdin tippua ihan rauhassa ja reilusti. Joko hinuri menee ohi tai sitten älyää jättää väliä. Jos ei älyä, temppu toistetaan.

      • se toimiikin
        The Rat kirjoitti:

        Näin juuri.

        Perskärpänen huomaa, ettei hiillostus toimi. Jos oppivat, että edellä ajava nostaa nopeuttaan, tekevät sen toistekin.

        Kyse on sama kuin koiran koulutuksessa.

        Heti kun hiillostaja liimautuu persiiseen, on pudotettava nopeus HETI vallitsevan rajoituksen mukaiseksi (todellinen nopeus), ehkä inasen alle.
        Fiksu ymmärtää, mistä hänen oma kiukkunsa johtuu.

        Jos perskärpänen jää sovinnolla turvaetäisyydelle, voi taas nostaa normaaliin nopeuteen. Sitten mennään taas rauhassa.

        Vain kusipäät tekevät hölmön ohituksen.

      • rajoitustenmukaan
        se toimiikin kirjoitti:

        Näinhän se menee. Kaasu vaan pois ja sitten katsotaan, mitä tapahtuu, kun vauhti hiipuu. Minä en taatusti syyllisty mihinkään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, jos satun ajamaan kuuttakymppiä 80 rajoitusalueella.

        Autosta nyt vaan katosi veto hetkellisesti...

        Joskus kokeiltu on myös se, että kun se 90 mittarinopeus 80 alueella ei siellä takana riitä ja ohi ei pääse, niin perskärpäsen vuoksi mennään sitten tasan 80 mittarinopeutta. Siinäkään ei taatusti ole mitään laitonta, että ajaa 80 alueella mittarin mukaan TASAN 80 ja mieluummin ehkä vähän alle. Todellinen nopeus voi olla 70, mutta se ei liity mitenkään tähän.

      • autossa...
        The Rat kirjoitti:

        En kyllä haluaisi autoa joka hidastaa takanani tulijan vuoksi. Jos esim. takana tulee hälytysajoneuvo niin pitää antaa tilaa eikä hidastaa, mutta samapa tuo.

        Itse toimin yleensä niin että annan vauhdin tippua ihan rauhassa ja reilusti. Joko hinuri menee ohi tai sitten älyää jättää väliä. Jos ei älyä, temppu toistetaan.

        Moottorijarrutus tapahtuikin takanatulijana autossa eikä edellä ajavan autossa.

        Tekniikka toimii laser mittauksen avulla.

      • The Rat
        autossa... kirjoitti:

        Moottorijarrutus tapahtuikin takanatulijana autossa eikä edellä ajavan autossa.

        Tekniikka toimii laser mittauksen avulla.

        Sehän estäisi lähelle perää ajon, jota itse käytän usein esim. ohittaessani. Siis ensin kiihdytetään ja kun edelläolija alkaa näyttää isolta, vaihdetaan kaistaa... :)

      • parantamista
        The Rat kirjoitti:

        Sehän estäisi lähelle perää ajon, jota itse käytän usein esim. ohittaessani. Siis ensin kiihdytetään ja kun edelläolija alkaa näyttää isolta, vaihdetaan kaistaa... :)

        nm.

      • The Rat
        parantamista kirjoitti:

        nm.

        Onhan siinä parantamista, mutta ei tuon kohdan osalta.

        Turvallisin ohitus on silloin kun mahdollisimman vähän aikaa vietetään ohituskaistalla, eli nopeusero ohitukseen lähdettäessä on riittävä ja etäisyys edelläajavaan tarpeeksi pieni...

    • wum

      Minusta tuntuu että on sellaisiakin jotka saattavat roikkua takana sen lähelläajamisen itsensä takia. Tätä voi epäillä, jos perskärpänen ajaa hyvin lähellä eikä loistavasta tilaisuudesta huolimatta lähde ohitukseen. Tämä voi johtua siitä, että roikkuja haluaa nimenomaan protestoida ajonopeuttasi vastaan mieluummin kuin ohittaa. Koska autojen sisältä ei pysty muuten kommunikoimaan, hän pyrkii ajotavallaan pottuilemaan toiselle tienkäyttäjälle. Ajamalla liian lähellä hän ikäänkuin hokee kokoajan:

      pois tieltä v**un nysväri, aja kovempaa!
      pois tieltä v**un nysväri, aja kovempaa!
      pois tieltä v**un nysväri, aja kovempaa!
      pois tieltä v**un nysväri, aja kovempaa!

      jne.

      Tähän liittyy myös sellainen tilanne, jossa takaatuleva saavuttaa ja lisää nopeuttaan jarruttaen vasta viime hetkellä vaikka näki jo ajat sitten että siinä on auto, eikä ohi pääse.
      Tämä on eräänlainen agressiivinen mielenosoitus.

      No, uskon että suurin osa on vain ajattelemattomia. Ei osata ajatella pitemmälle ja varautua yllättäviin tilanteisiin. Esimerkiksi päätieltä vasemmalle kääntyminen voisi yllättää monet ellen muistaisi laittaa vilkkua päälle ja väläyttää jarruja reilusti ennakoon kun siellä ollaan taas lähituntumalla.

      • Anonyymi

        Nykyään olen alkanut pohtimaan, että perästä nautiskelu on seksuaalista.
        Vähän kuin satulan haistelu.
        Sateenkaariajat...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään olen alkanut pohtimaan, että perästä nautiskelu on seksuaalista.
        Vähän kuin satulan haistelu.
        Sateenkaariajat...

        Siinäkö syy sille, että haistelet satuloita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäkö syy sille, että haistelet satuloita?

        Ymmärsit väärin.
        Käytän ajoneuvoja liikkumiseen ja tykkään pitää etäisyyttä muihin.

        Oletko sinä siis sellainen perien hinkkaaja?
        Saatko voimakastakin nautintoa, kun saat nokan lähelle toisen perää?
        Teetkö uimahallissakin samaa?

    • ....

      Saksalaisten kehittämä tekniikka toimii laser mittauksen avulla eikä päästä omaa autoa liian lähelle edellä ajavaa. Auto moottorijarrutaa jos ajaa liian lähelle edellä ajavaa. Moottorijarrutus tapahtuu siis takaa tulevan autossa.

    • Anonyymi

      Näitä riittää. Liikenne on mennyt päin helvettiä. Valvontaa ei ole ollenkaan. Poliisi pitäisi saada uudelleen valvomaan liikennettä.

      • Anonyymi

        Asennevammaisten ihmisten määrä vain kasvaa tällä planeetalla.

      • Anonyymi

        Kyllä poliisi valvoo, sen verran kuin mitä resurssit myöten antaa. Mutta kun näkee liikenteen sankarisuorituksia, eikä poliisi juuri silloin ole paikalla, niin muodostuu kokemus siitä ettei pippeli valvontaa ole. Resursseja ja valvontaa pitäisi kyllä lisätä, koska nykyinen tilanne ei ole hyvä.

      • Anonyymi

        Ihmeellistä on se, ettei porukka toimi järkevästi ilman, että joku on kyttäämässä. Mistä johtuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeellistä on se, ettei porukka toimi järkevästi ilman, että joku on kyttäämässä. Mistä johtuu?

        Epäilisin, että tuottoisa nopeuden kyttäys on tuottanut monia vaikutuksia.

        Toisaalta kun väestö vanhenee, niin valitus lisääntyy.
        Kaikki tuntuu hurjemmalta, kun oma toimintakyky hiipuu vanhetessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilisin, että tuottoisa nopeuden kyttäys on tuottanut monia vaikutuksia.

        Toisaalta kun väestö vanhenee, niin valitus lisääntyy.
        Kaikki tuntuu hurjemmalta, kun oma toimintakyky hiipuu vanhetessa.

        Miten nuo vaikuttavat siihen, ettei porukka kykene omatoimisesti noudattamaan rajoituksia ja sääntöjä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä poliisi valvoo, sen verran kuin mitä resurssit myöten antaa. Mutta kun näkee liikenteen sankarisuorituksia, eikä poliisi juuri silloin ole paikalla, niin muodostuu kokemus siitä ettei pippeli valvontaa ole. Resursseja ja valvontaa pitäisi kyllä lisätä, koska nykyinen tilanne ei ole hyvä.

        Totta on, että poikkeavan pippeli valvontaa, jota ei siis ole, pitäisi enemmän valvoa.

    • Anonyymi

      Suomen liikenne on samassa tilassa kuin Venäjällä.

    • Anonyymi

      Tämä on Mikko Paateron ja Päivi Räsäsen tekemä päätös lopettaa liikkuva poliisi. Samalla tapettiin 2014 valvonta maanteiltä. Nykyinen tilanne on poliittisten päättäjien oma tahtotila. Liikenteessä ei ole valvontaa käytännössä ollenkaan, on ihan sama miten ja missä kunnossa ajelee. Meno on kuin Venäjällä.

    • Anonyymi

      Eli ongelma on iänikuinen ja ratkaisematon , vaikka teknisillä ratkaisulla voi vähentää tarvetta ajaa ylinopeutta. Automaattinen keskinopeuteen perustuva valvonta tekisi yksinkertaisesti perässäroikkumisen ja ohittelun kovin kalliiksi. Sakkoihin riittäisi vain se, että ajaa osan matkasta ylinopeutta.

    • Anonyymi

      Jos on koira peräkontissa, niin silloin itse kannattaa ajella varovasti ja jättää eteensä kunnon turvaväli, niin ei joudu tekemään paniikkijarrutusta ja kukaan ei tule perään.

      • Anonyymi

        On paljon muitakin tilanteita, joita voisi luetella. Riittävä turvaväli pitää kuitenkin aina olla edellä ajaviin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      959
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      865
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      851
    Aihe