Paavo Lipposen mielestä arvio mahdollisesta Nato-jäsenyydestä pitäisi tehdä seuraavassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen vaatii, että Natoon liittymistä ei suljeta pois Suomen vaihtoehdoista. Hän varoitti Nato-allergiasta ja jäsenyysoption sulkemisesta Yleisradion Lauantaiseurassa. Lipponen mielestä Suomen pitäisi periaatteessa kuulua demokraattisten länsimaiden järjestöihin, mutta mahdollinen jäsenyys pitää selvittää ja siitä pitää päästä laajasti yhteisymmärrykseen. Arvio pitäisi tehdä seuraavassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.
Toivoisin, ettei anneta sellaisia lausuntoja joissa vähätellään Natoa ja sen merkitystä ja yhteistyötä, ettei mennä siihen suuntaan, että Nato-vaihtoehto käytännössä suljetaan pois, Lipponen toteaa. “In God we trust” “lipponen house is Bush house”
Valehtelu on rumaa, syntiä oikein. Siihen ei tarvitse kummallista lahjakkuutta, kun vain avaa suunsa ja antaa tuulen heilutella leukoja.
Valheet ja faktat Natosta
Nato-asiantuntijat Karoliina Honkanen ja Janne Kuusela ovat julkaisseet Evan sarjassa raportin Mikä se NATO oikein on? Raportissa vastataan kansantajuisesti 24:ään yleisimpään Natoa koskevaan kysymykseen. Siinä mm. kerrotaan, että Suomi päättäisi itse kansallisesti ja tapauskohtaisesti toimistaan, esimerkiksi siitä, antaisiko lentokenttiään tai sotilaitaan Naton käyttöön.
Päätökset tehdään Natossa yksimielisesti, joten Suomikin voisi vaikuttaa. Esimerkiksi vuonna 2003 Belgia, Ranska ja Saksa estivät Turkille annettavan sotilaallisen tuen suunnittelun aloittamisen. Toisaalta maat olivat yksimielisiä siitä, että Turkkia olisi tuettava, mikäli sen turvallisuus joutuisi uhatuksi - kapinamaat vain katsoivat suunnittelun ennenaikaiseksi Irakin-sodasta huolimatta. Nato myös aloitti operaation, jossa Turkin ilmapuolustusta vahvennettiin mm. hollantilaisilla ja yhdysvaltalaisilla IT-ohjuspattereilla sekä Naton "AWACS-tutkakoneilla. Useat NATO-maat tarjosivat Turkille myös kemiallisten ja biologisten aseiden vaikutuksilta suojaavaa kalustoa."
Todellisuudessa Suomi ei päätä Natossa mitään, paitsi Lipposen johdolla kertakäyttöastioiden palautuksesta. Lipponen on käynyt imaisemassa Yhdysvalloissa kolme viikkoa ennen Irakin sotaa vuoden nuolaisut Bushin talistasta. Mitähän Liponen sai sovittua Bushin kanssa. Öljy toimituksistako vai Valmetin toimittamista Sisu autoista Natoon..mitä?Lipposella on pakonomainen tarve siirtää Suomea Natoon Halonen kuitenkin on välissä toppuuttelemassa Suomen SDP.n hyrypäätä. Mitenhän Liponen aikoo manipuloida suomalaiset uskomaan Naton tarpeellisuudella. Kun Bush hyökkäsi Irakiin oli Bushilla liittoutuma joka käsitti asevoimattomat maat,mutta yksi oli varteen otettava Marokko..Marokko ei ollut virallisesti jäsen – mutta he tarjoutuivat lähettämään 2000 apinaa raivaamaan miinoja olisikan niin että Bush olisi luvannut Lipposelle 1000 jalkapuolta apinaa korkeasaareen näistäkö Lipponen on kiinnostunut vai Naton tuomista liiketoimista. Aikooko Lipponen pelotella suomalaiset Grönlannista tulevilla pingviineillä jotka syö kaikki pihlajanmarjat.
Suomi ei ole sama asia kuin USA.Yhdysvalloissa kansa on manipuloitavissa mutta suomalaisilla on maalaisjärki joka Lipposelta puuttuu.
Lipponen on
12
427
Vastaukset
- Infidel
...mutta onko meillä siihen varaa?
Natoon liittymisellä saataisiin taattua suomen uskottava puolustus huomattavasti halvemmalla ja sitä on syytä miettiä kun teknologia kallistuu jatkuvasti ja on odotettavissa että Putinin jälkeen on venäjälle luvassa joku neuvostoliittoa takaisin havitteleva sotahullu oligarkki valtaan.- Ole mitään
Pelkästään jos Suomea ajatellaan maantieteelliseti olemme suurvallan vieressä, ei ole syytä luoda poliitista jännitystä maahan.Mitä tulee ison naapurin sisääntuloon niin olisihan hellä ollut siihen mahdollisuus aikaisemminkin "Suomen liitäminen *****".Suomen vittumainen kansa ei kiinosta ketään, ulkovallan kaukohallinnoiminen tulisi liian kalliksi. Suomesta ei saisi mitään rahallista hyötyä joilla korvaisi sotamenoja.Sota tai valloittaminen käydään aina rahan ehdoilla, kukaan täysjärkinen ei lähde likkelle jos näkyvissä ei ole taloudellista näkymää sotamenojen kattamiseksi.Ainoa hyöty Venälisille tai ruotsalaisille olisi Suomen valloituksesta Suomen työttömät jotka voisivat lakaista valloittajamaan katuja.Mutta suomalaiset tuntien he räkisivät kadut vain pahempaan kuntoon.
- Ja terve menoa
Vaikka neukku tänne hyökkäisikin, ei menisi kauvaa kun he lähtisivät kotiinsa veivaamaan maatuskojaan.Suomalaisia ei kestä kukaan kauvaa.
- kv kiitos
meillä on uskottava puollustus jos me tahdomme ja jos käytämme voimavaramme oikein nyt maksamme eu lle vuoressa n 628 milliä plus alv veromme plus tullimaksumme on siinä talouren voimavarat jotka nyt menee ulos ja voisivat pitää omaa puollustusta uskottavana
- Kivillä
Mistä löydät maan joka hyökkäsi Suomeen?
Minkä takia?
Mikä olisi valloittavan hyöty/syy jotta tilanne syntyisi?
Mikä olsi sodasta saavutettu etu?
Olisiko järjetöntä (pelkästään) saada kasa vittupätä sotasaaliina?
- War Games
...
- onkin
Viime vaaleissa SDP tyrmäsi Niinistön pressahaaveet levittelemällä juttua, että Niinistö vie Suomen Natoon. Nyt Lipponen itse on viemässä Suomea Natoon. Poliitikon muisti on lyhyt, mutta niin on äänestäjienkin. Lipponen on aika sika mieheksi.
- sählääminen
Nato asiassa vie demarit alamäkeen,en varmasti äänestä ja syy NATO. Venäjällä pelottelu paskan jauhamista,niiden kanssa pitää ottaa votkaa ja saunoa,kaikki sopparjatki.
- Suomen Mooses
joka Pyhätunturin laella sai ylhäältä suoria ohjeita kansan johtamiseksi Natoon....
yleensä näitä ääniä kuulleita kyllä sanotaan harhaisiksi ja annetaan lääkettä- Kuin Nato
Bushin sika vei maalta joka ei ollut missään tekemisissä WTC iskujen kanssa öljyt, ajoi Irakin sisällissotaan miljoonia ihmisiä tulee kuolemaan Bushin temppujen takia.Lipposen nuoleman jumalan perseeesta ei löydy yhtään pukamaa, joka olisi Suomeen tervetullut.
- Taas hyvin
Lyhyesti.. Lipposen johtama Suomen liittouma vie kansan yhä syvemmälle kurjuutta.Tarjan ulkopoliittinen liennytys topuuttelu höyröpäiden kuriin saattamiseksi on osoittautunut taka alalla tehokkaaksi aseekisi idioottimasta ajattelua kohtaan.Ei pidä moittimaan Presidenttiä ulkopolitiikasta jos omat pyrkimykset liityyvät ulkomaan kaupankäyntiin.
Nato tuo tullessan muutakin kuin "turvaa" se on hyvä muistaa,mitään ei tule ilmaiseksi - Vapaamuurari...
valloilleen!
ja nyt se toitottaa sitä siioniti paskaa.
ja siten nuolee itselleen menestystä siionistisen mailmanhallituksen silmissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062491Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321433
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141423- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011124Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81928