EU-vastustus lopetetaan Suomesta

Ensimmäiseksi tulee lakkauttaa IPU. Seuraavaksi ilmiannetaan tukijat. Muitakin toimenpiteitä täytyy harkita, että EU-vastaisuussaaste saataisiin eliminoitua maamme terveestä EU-politiikasta.

Kaikki mukaan kampanjaan "EU-vastustus lopetettava Suomesta"

EU-vastaisuus myös euroskeptismi on Euroopassa ilmenevää epäilyä tai vastustusta Euroopan unionia, siihen liittymistä tai jäsenenä oloa tai EU-yhteistyön tiivistämistä vastaan.

Euroopan unionin maiden kansalaisista 48 % vastasi keväällä 2006 myöntävästi kysymykseen "luotatko EU:hun?" Keskimääräistä matalampi luottamus oli jäsenvaltiossa Alankomaissa (48 %), Itävallassa (48 %), Latviassa (43 %), Saksassa (41 %), Ranskassa (41 %), Suomessa (41 %), Ruotsissa (39 %) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (31 %). EU:n ulkopuolisista maista Kroatiassa luottamus oli 38 % ja Turkissa 35 %

Kritiikki Suomessa
Suomessa on useita euroskeptisiä- ja kriittisiä puolueita, joiden tavoitteena on Suomen vallan lisääminen EU:ssa tai unionista kokonaan eroaminen.

(Wikipedia)

Tämän ei demokratiassa pitäisi olla mahdollista. Kohta tämähän on kuin Irlannissa!!!

KIMMO KILJUNEN SANOO:

ALAS EUROOPAN UNIONI !?

"Rikkaatkin itkevät!" uhosivat nuoret radikaalit mielenosoittajat Barcelonassa. He protestoivat Euroopan johtajia vastaan näiden kokoontuessa EU:n huippukokoukseen. Nuoret vastustivat globalisaatiota, EU:ta, suuryrityksiä ja ylipäätään keskitettyjä valtarakenteita. Göteborgissa viime vuonna oli yli 20 000 mielen soittajaa vastustamassa EU-johtajia. Ensi kerran rauhan aikana Ruotsin poliisi ampui protestoijia. Suomalaisiakin mielenosoittajia pidätettiin.

"Alas EU!" jyrisi Jean-Marie Le Pen presidentin vaalikampanjassaan Ranskassa. Vaikkei EU horjunutkaan, niin valtarakenteet Ranskassa horjuivat. Äärioikeiston ehdokas Le Pen meni vaalien toiselle kierrokselle. Hän sai onnittelusähkeen Venäjältä. Suomen nielijä Vladimir Zhirinovski runoili: "Olet ravistellut Ranskaa rautaisella kädelläsi, pakottaen sen nousemaan horroksestaan joka juontuu globalisaation myy teistä ja EU:n horroksesta."

Mistä on kysymys? Poliittiset johtajat ovat neuvottomina hämmästelleet uudentyyppisen poliittisen liikkeen syntymistä heidän silmiensä alla. Suurmielenosoituksissa vastustetaan eurooppalaista yhdentymistä, ylikansallista päätöksentekoa ja globalisaatiota. Samoilla tunnuksilla protestipuolueet keräävät suurvoittoja vaaleissa. Perinteisen politiikan äärilaidat ovat löytäneet yllättävällä tavalla toisensa.

Globalisaatiokritiikki on nopeasti tullut 2000-luvun sosiaalisen liikehdinnän yleisnimikkeeksi. Se antaa kehyksen yleiselle maailmanmenoon kohdistuvalle tyytymättömyydelle. "Suomessa EU:n vastustaminen merkitsee globalisaation vastustamista" on kansalaisjärjestöaktivisti ja filosofi Thomas Wallgren kiteyttänyt.

Kirjava joukko kansalaisjärjestöjä ja liikkeitä on noussut globalisaatiota ja EU:ta vastaan. Sieltä löytyy yhtä lailla anarkisteja kuin uusfasisteja, perinteisiä kommunisteja kuin populistista oikeistoa, fundamentaalivihreyttä ja vaihtoehtonuoria. Yhteistä ideologiaa liikehdinnällä ei ole.

EU:n konventin jäsenenä näen kuinka suomalainen vasemmistolainen europarlamentaarikko Esko Seppänen ja italialainen uusfasisti, varapääministeri Gianfranco Fini puhuvat samaa kieltä konventissa. Se mikä heitä yhdistää on vastustus. Tulilinjalla ovat ylikansallinen päätöksenteko ja EU:n yhdentymiskehitys.

Samat teemat vetävät yhteen ääripäissä olevia sirpalepuolueita Suomessa. Kommunistisen työväenpuolueen entinen presidenttiehdokas Pekka Tiainen ja äärikansallismielisen Vapaan Suomen liiton entinen presidenttiehdokas Ilkka Hakalehto ovat perustamassa yhteistä vaalipuoluetta nimeltä Muutosvoima Suomi. Se vastustaa EU:ta, NATO:a, globalisaatiota ja uusliberalismia. Vastustus yhdistää.

Globalisaatiokritiikillä on epäilemättä myös paikkansa. Pelätään, että EU ja kansainväliset rahoituslaitok et ajavat vain ylikansallista markkinaehtoistamista. Kansallisvaltioiden tehtäväksi jäisi pelkästään sopeutua markkinoiden sanelemiin ehtoihin. Pahimmillaan hyvinvointivaltio olisi vain rasite, joka ei sovi globaaliin markkinakilpailuun. Uusliberalistista talousoppia, joka kilpailukyvyn nimissä johtaa talouden keskittymiseen, tuloerojen lisääntymiseen ja demokratian vähentymiseen on ymmärrettävästi vastustettu.

On alettu vaatia kansallisvaltion uudelleen rakennusta, rajojen sulkemista ja pysymistä erillään ylikansallisen talouden vaikutuspiiristä. Globalisaation ja EU:n vastapainoksi etsitään suojaa perinteisistä omista yhteisöistä ja paikallistaloudesta. On nostettu tunnus lokalisaatiosta, paikallisen suosimisesta ja edistämisestä.

Globalisaation kritiikki kattaa perinteisen poliittisen kentän laidasta laitaan eikä se noudata kaavamaista jakoa oikeistoon ja vasemmistoon. Maailmasta ja EU:sta vetäytymisen vaatimus voi sopia yhtä hyvin perinteiselle arvokonservatiiville kuin radikaalille vasemmistolaiselle. Edellinen kaipaa kansallisvaltiota ja jälkimmäinen sosiaalivaltiota. Vastarinta voidaankin jakaa mustaksi, punaiseksi ja vihreäksi kritiikiksi.

“Koti, uskonto, isänmaa” -tunnus kiteyttää perinteisen konservatiivin perusarvot. Ulkomaailma koetaan kansallisten arvojen ja yhteiskunnan sisäisen kiinteyden kannalta uhkaavana. Äärimmillään äärioikealla päädytään muukalaisvihaan ja rasismiin.

Vasemmistossa taas ollaan huolissaan hyvinvointiyhteiskunnasta ja ammattiyhdistysliike pelkää työelämän ehtojen heikkenemistä ja työpaikkojen katoamista kansantalouden avautuessa maailmanlaajuiseen kilpailuun. Anarkistit karttavat kaikkea keskitettyä valtaa ja haikailevat autonomisia kommuuneja ja pienyhteisöjä. Vihreät arvostelevat globalisaatiota ympäristöongelmista ja paikalliskulttuurien tuhosta.

Kaikki globalisaatiokriittiset suuntaukset ovat huolissaan kulttuurien yhdenmukaistumisesta ja korostavat taloudellista omavaraisuutta. Ne ovat yhtä mieltä tarpeesta eristäytyä globalisaation vaikutuksilta ja turvautuvat protektionismiin. Nykyisten ylikansallisten rakenteiden purkamista pidetään välttämättömänä, jotta inhimillinen ja kestävä kehitys voidaan turvata. Luotetaan kansallisvaltion voimaan tai vetäydytään paikallisyhteisöjen kuoreen.

Globalisaation haaste on uudella tavalla jäsentämässä politiikan toimijat. Perinteinen jako vasemmistoon ja oikeistoon ei enää riitä. Sitä täydentää uusi poliittinen jännite. Kyse on globaalisaation ja lokalisaation, avautumisen ja sulkeutumisen välisestä suhteesta. Se on näkynyt konkreettisesti suhtautumisessa eurooppalaiseen integraatioon. Tukeudummeko laajalti vaikuttavaan ylikansalliseen päätöksentekoon vai pitäydymmekö kapealti vaikuttavassa absoluuttisessa itsenäisyydessä.

Mihin ylikansallista päätöksentekoa tarvitaan ja sen välineenä EU:ta? Sitä tarvitaan yhteisten ongelmien ratkaisemiseen, joihin pelkät kansallisvaltiot eivät enää riitä. Maailmantalous koskettaa kaikkia. Ympäristön saastuminen ei kunnioita valtioiden rajoja. Järjestäytynyt rikollisuus on kansainvälistä. Huumeet, naiskauppa, AIDS, terrorismi ja pakolaisuus ovat yhteen kasvavan maailman yhteistä kuormaa. Myös turvallisuus on yhteistä. Siksi ylikansallinen yhteistyö on välttämätöntä.

Vetäytymisen sijasta tehtävänä on globalisaation haltuunotto. Siinä Euroopan unioni voi olla välineenä.

Maailmanmarkkinat kaipaavat pelisääntöjä ja säätelyä. Tätä edellyttää sekä talouden vakaa kehitys että sen tulosten oikeudenmukainen jako. Ihmiskunnan yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi on luotava kattavia ylikansallisia sopimuksia ja tehokkaita instituutioita, jotka ovat demokraattisessa ohjauksessa. Tämä on haaste, johon lokalistit eivät kykene ja uusliberaalit globalistit eivät halua vastata. Sen sijaan Euroopan unionin on siihen vastattava.

KK

(Kimmo Kiljunen)

Markkinatalouden toimintaedellytykset on turvattava siinäkin tapauksessa, että se aiheuttaa tiettyjä muutoksia demokratiaan ja ympäristöön.